tango

Siis:Sillä aikaa kun kansanedustajat pidetään lainsäätämiseksi kutsutussa puuhastelussa, hoitelevat talouspiirit hyvinvointivaltion alasajon. Sen vuoksi lienee paikallaan laulaa tango Kun Karsitaan operetista Kansa tää on meitä varten runoilee Jorma Ojaharju


”Kansa tää on meitä varten”

Hiljaa salissa nyt kuiskee kaikaa
ryhmäin parissa on kummaa taikaa
Mieltä kiehtoo tää tuuma kuuma
ja tulta liehtoo sen outo huuma.
Tieni illoin kun Bottalle johtaa
tunnen silloin mua onni kohtaa
mulle milloin eurohanat aukeaa.

Kansa tää on meitä varten kun
käymme tietä onnetarten
Se meille onnen suo ja
pienen vallankin suo, jää huolet unhoon.
Kansa tää voi onnen antaa, mi
meidät mukanansa vie. Sun kanssas
tukijain kuljemme rinnakkain, se
minun onneni lie

Kaiken tämä kansa kestää,
kärsimystään ei voi estää.
Siihen saatan aina luottaa,
sietokykyä siltä vuottaa.
Se aina valtaa jumaloi,
sen nimissä kaiken tehdä voi.
Se samaan retkuun haluaa,
se huumas mun

Keskustelu foorumissa:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa