Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Sotkuista Vaasaa katsellessa

Sotkuista Vaasaa katsellessa

Sotkuista Vaasaa katsellessa

Poikkesin tänään monen kuukauden rutiinistani eli kävelystä tai ajelusta avantouintisaunalle. Kun kaupungin keskustassa on useampia epäilyttäviä korkeita YIT:n tms. firmojen nostokurkia päätin sotkuisesta räntäsateesta huolimatta kävellä hiukan eri reittiä kuin jokapäiväisillä  ruokaostoksilla. 

80-luvulla kaupungissa oli myöskin elin nimeltään "julkisivujen katsastusmiehet" jonka toimintaan itse sain osallistua kuten joku kaupunkisuunnittelustakin. Voitiin edes hiukan hillitä liian kömpelösti ympäristöönsä liittyvää uutta rakentamista. Sitten tämä organisaatio lopetettiin jotta ruman rakentamisen vastustajia olisi vähemmän. 

Säästä johtuen en viitsinyt ottaa kameraa mukaan joten en voi tässä kuvaliitteinä todistaa vähemmän harmoonisia näkymiä. Kuninkaat ja diktaattorit yrittivät (omiksi monumenteikseen) rakennuttaa yhtenäisiä alueita kaupunkeihin. Aika raakaa hommaa sekin oli. Muistan arkkitehtuuriexkursiolta -84 Bukarestin vanhan kauniin ja maalauksellisen  kaupunginosan  jonka Zausescu (miten 
nimensä kirjoitetaan? Ceausescu vätti netti) ehti ennen hirttämistään purkauttaa ja rakennuttaa pompöösiksi valtion palatsi- ja virastoalueeksi.

Mutta tämä "vapaa markkinatalous" kohtelee ympäristöä vielä lyhytnäköisemmin. Puretaan ja uudisrakennetaan kysynnän mukaan mikäli joku nopeasti toimella rikastuu. 

Aloitin kierrokseni Vaasan 30-luvun postitalon viereltä. Varovainen mutta kelvollinen funkistalo toimii alakerran osalta vielä postikonttorina vaikka nettimaailman kirjeenvaihdot melkein postiliikenteen tappaneet (vrt. Helsingin postitalo). Täällä Kotipizzakeisari Rabbe osti(?) osan talosta ja muutti sen halpahoteliksi. Nyt sen kylkeen on kohonnut Airaksisen suvun (valokuvaajia, filosofi, kiinteistökeinottelijoita) lähes näkymättömäksi naamioitunut hotellitorni. 

Heijastelevat lasipintaiset julkisivut eivät tulisi kertomaan  että takana hotellivieraat vaikka kelteisillään tuijottelevat kaupunkielämää ympärillä. Kokonaan talomöhkäle ei silmistä piiloudu koska sillä yhdessä terävässä kulmassa on läpinäkyvää lasia joka näyttää varaportaan jota vieraat saisivat kivuta alas jos talon sisusta palaisi. Kun sitten jatkaa kävelyä Hietasaarenkatua länteen niin näkymät ovat sotkuisia. Kerrosmäärät katuvarren olevissa tai rakennettavissa taloissa pomppivat mielivaltaisesti yhdestä yhdeksään tai kymmeneen. Sanomalehden Vaasa/Pohjalainen 

"Kokoomuksen  äänenkannattaja" vanhan rakennuksen kylkeen kyhätty uusi osa on kovin teennäisesti ja epäloogisesti muotoiltu. Kadun laidalla loivassa ylämäessä on sitten ehjää sommitelmaa yrittävä mutta huonosti 
ympäristöönsä liittyvä 3-4- kerroksinen asuinkerrostalo. 

Vanha koulutalo joka muutettu "Vasa Arbis"- nimiseksi ja -käyttöiseksi on Kirkkopuistikon risteyksessä ja joskus viime aikoina hiukan remontoitu.  Uusi rapattujen seinien väritys ei ainakaan minua vakuuttanut: yläkerta 
vaalean punainen ja alakerta keltainen. 

Sitten lähellä on 50- 60-lukujen tosikkomaisia 6+ g -kerroksisia elementtiasuinkerrostaloja. Samassa korttelissa jossa Jukka Sirenin 50-luvun "Suomen pankin talo" on yksi nurkkatontti, ent. Vasabladetin konttori, raivattu uudelle nähtävyydelle: vinolle tornitalolle / 10 kerrosta terassimaisesti. 

Edellinen n. 40 vuotta vanha konttoritalo oli istunut ympäristöönsä  paremmin , mutta oli raivattu pois ja seuraajan 2 ensimmäistä kerrosta jo pystyssä. Plakaatissa tontin nurkalla mainittiin myöskin suunnittelija, jokin mystillinen ark.tsto K2Ö tms.

Kyllä tämä herkkä uudistorni taas tulee sotkemaan  ympäristöä runsaasti vaikka suunnittelija sitten ylpeilee WoW - luomuksestaan. Vielä kirjavammaksi kaupunkikuva muutuu kun suunnitteilla oleva yli 20-kerroksinen torni ent. linja-autoaseman korttelissa nousee ja vielä sille Viljasen suunnittelema kilpailija Vaskiluotoon. 

80-luvulla kaupungissa oli myöskin elin nimeltään "julkisivujen katsastusmiehet" jonka toimintaan itse sain osallistua kuten joku kaupunkisuunnittelustakin. Voitiin edes hiukan hillitä liian kömpelösti ympäristöönsä liittyvää uutta rakentamista. Sitten tämä organisaatio lopetettiin jotta ruman rakentamisen vastustajia olisi vähemmän. Mikäli 
rakennustarkastaja oli arkkitehtuuria tajuamaton insinööri ja 
luottamusmiehet grynderiuskovaisia niin mitä tahansa kortteleihin nousi. 

Nyt saamme vain sivusta seurata tätä ympäristön 
uudistamista/rumistamista. 

Asko Halmae

Edit

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa