Related Articles
Kaislikosta Gustavsborgiin ja Kalarantaan
Veneily oli meille Suvilahden pojille 1950-1960 lukujen vaihteessa lähes joka päiväinen harrastus, satoi tai paistoi. Ja näin jälkeenpäin tuntuu siltä, että aina paistoi.
Mitään pikaveneitä veneemme eivät olleet, moottoritehot vaihtelivat 4-10:een hevosvoimaan, mutta Perkan perheellä on jo tuolloin tosi nopea 40:n hevosvoiman moottorilla varustettu vene. Se jaksoi vetää hyvin perässään aikuistakin vesihiihtäjää, puhumattakaan meistä nassikoista. Ja Perkan isäntä iloksemme meitä usein hinasikin.
Kuten myös vaimoaan, joka oli tosi taitava. Mutta tekipä kerran vaimolleen jekun, eli löi kaasun pohjaan juuri ennen kuin vetoköysi ehti kiristyä. Sillä seurauksella, että rouva sukelsi köyden perässä pohjamutaan.
Suvilahden rannat olivat jo tuolloin matalia, mutta riittävän syviä veneilylle. Isännän epäonneksi rouva oli juuri aiemmin ollut kampaajalla ja antoi isännälle ”kyytiä”. Emmekä me pojat sillä kertaa päässeet hiihtämään.
Usein leikimme rosvoa ja poliisia kaislikoissa. Eli pari venekuntaa piiloutui kaislikkoon ja yksi etsi. Piilouduimme pysäyttämällä veneen, taittamalla kaisloja yli reunojen ja maastouduimme veneen pohjalle. Jos etsijä lähestyi uhkaavasti, käynnistimme moottorin ja vaihdoimme paikkaa välillä moottorin sammuttaen ja etsijävenettä kuunnellen. Ja se venekunta, joka ensimmäiseksi löydettiin joutui etsijäksi.
Mutta emme toki veneilleet vain Suvilahden maisemissa. Kävimme usein uimassa Ahvensaaressa, jonne toki myös pyöräilimme. ”Abbura” oli tosi kaunis ja myös suosittu uimaranta, jonne sankoin joukoin myös keskustasta pyöräiltiin, vaikka Hietasaari olikin useimpien mielestä ykkönen.
Monesti matka johti myös Kalarantaan ja sieltä Varisselän yli Palosaaren Sundiin ja jopa Vestervikiin asti.
Mielenkiintoinen välietappi oli Gustavsborgin eli Kustaanlinnan uimaranta laitureineen ja uimahuoneineen. Tosin me kutsuimme sitä Kusiporiksi. Mereltä päin katsottuna korkea aidan oikea puoli oli varattu ainoastaan naisille, joista monet nauttivat auringosta ilkosillaan. Ei siis ollut mikään ihme, että vauhtimme hidastui ja joskus pysähtyi, kun pääsimme uimahuoneiden lähelle. Ihan lähelle emme sentään kehdanneet mennä ja kaipa meitä vähän ujostuttikin. Ja joskus olo tuntui pettyneeltäkin, kun eevanasussa oli mielestämme vain liian vanhoja leidejä. Ja muistelen, että ne jotka laiturin päässä meitä häätivät, olivat sieltä vanhemmasta päästä.
Gustavsborgista matka jatkui useimmiten vain Kalarantaan, missä seurasimme m/s Böljanin saapumista Sundomista, lastausta ja lähtöä takaisin. Ja monet kerrat seurasimme tyylikästä valkoista alusta perille Näsetiin asti.
1950-1960-lukujen vaihteessa ei vielä juuri puhuttu turvallisuudesta. Niinpä meillä ei ollut päällä pelastusliivejä, eikä veneissä ollut muita varusteita kuin airot ja äyskäri. Mutta onni oli myötä, eikä suurempia haavereita sattunut. Tosin kerran testasin olosuhteiden pakosta, kuinka runsaat neljä metriä pitkä vene pysähtyy plaanista, eli täydestä vauhdista.
Tulos oli yllättävä, vain pari metriä, kun pysäyttäjänä oli merkitsemätön katiska. Muistaakseni Thermanin Peter lensi etupenkiltä mereen ja minä kuskinpaikalta keskipenkin alle. Emme loukanneet, mutta katista oli entinen eli noin pari metriä pitkä putkenmallinen kehikko.
Seppo Kauppi
