Related Articles
Raija Koivisto Rasmussen
Minulla on unaelma
Laura Ala-Kokko kirjoitti kolumnissaan 29.7. omista painajaisistaan, joita perussuomalainen Olli Immonen sai aikaan.
Kansanedustajan öinen avaus sytytti kansassa lynkkausmielialaa kanssaihmisiä kohtaan, puoluekannasta ja kulttuuritaustasta riippumatta. Turhautuneisuus on jo niin käsin kosketeltavissa, että on vain ajan kysymys, milloin jossain päin räjähtää.
Yleinen tyytymättömyys ja heikot taloudelliset näkymät laittavat syyttävät sormet liikkeelle, sanoi joku.
Työttömyyden ja kurjuuden kasvaessa lisää vihaa, pelkoa ja suruakin aiheuttaa myös se ylenpalttinen vääryys ja röyhkeä oman edun tavoittelu, jota saamme Vaasassakin seurata. Ala-Kokon painajaisten sijaan minulla on monta unelmaa.
Minulla on unelma, että kaupunkimme ja sairaanhoitopiirimme taloudellisessa romahduksessa yksikään suomalainen poliitikko ja virkamies ei enää matkusta pitkin maata ”seminaareihin”.
Nyt riittävät ne herrakerhon kokousajot, jotka käytännössä osoittautuvat mitäänsanomattomiksi keskusteluiksi todeten vain jo ennalta tiedossa olleet asiat ja joiden päälle porsastellaan aurajuustokuorrutteisia lihakylkiä ja matsimakkaroita jalkapallo-otteluiden VIP-illoissa.
Unelmoin siitä, että Vaasassa, jossa toiset seisovat sateessa Kauppapuistikon leipäjonossa, poliitikot eivät rohmua enää yhtäkään lohivoileipää teknisen lautakunnan kokouksessa.
Minulla on unelma, ettei enää yhtäkään päivää tarvitse istua poliisilaitoksella virkailijoiden kanssa selvittämässä epäselviä viisumisäännöksiä ETA-alueen ulkopuolisille maahanmuuttajaopiskelijoille. Niille nälkäänäkeville, jotka haluavat kantaa kortensa kekoon töitä tekevinä veronmaksajina.
Unelmoin siitä, ettei kenenkään tarvitse pätkätöillä hankkia ruokaa pöytään, kun hallitus leikkaa rahoitusta kestävää tulevaisuutta kannattelevasta tieteestä.
Siitä tutkimuksesta, jolla olisi voitu auttaa ihmisiä heidän omissa kotimaissaan, ehkäistä hallitsematonta maahanmuuttoa ja saada sivussa suomalainen cleantech-vientikin nousuun.
Olen kasvanut maailmassa, jossa kuvittelin, että suomalaiset poispotkitut insinöörit tarttuisivat mieluummin lapion varteen kuin loisivat ansiosidonnaisilla sapateillaan.
Elin kai minäkin lintukodossa, kun en uskonut eteeni tulevan niitäkään päiviä, jolloin väännän hyväveliverkostolleen virkoja keplottelevien suomalaisten virkanaisten kanssa, tai päiviä, jolloin hilaan vessanpöntölle jalatonta, yksinäisyydestä kärsivää, itkevää vanhusta.
Minun unelmani on oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys. Minun unelmani on, että näemme todellisuuden sellaisena kuin se meille näyttäytyy, ei vaaleanpunaisten tai keinotekoisten ideologisten lasien läpi.
Minun unelmani on, ettei lastemme tarvitsisi enää päivääkään kärsiä tässä saatanan sairaassa maailmassa, jota leimaavat kammoksuttava tunnekylmyys, byrokratia, puhtaan elinympäristön tuhoutuminen, materialismi ja suunnaton viha.
”Ryhtiä, sitä me nykyään kaikki tarvitsemme”, totesi Tauno Palo majurin roolissaan Suomi-Filmissä Kasarmin tytär.
Minulla on unelma ryhdistä poliittisen ja taloudellisen läpinäkyvyyden ja terveen ja turvallisen yhteiskunnan puolesta.
RAIJA KOIVISTO-RASMUSSEN
Kirjoittaja on perussuomalainen kestävän yhteiskunnan tutkija
