Related Articles
Pseudotiede eli näennäistiede on tieteellisenä esiintyvä oppi, joka ei kuitenkaan täytä tieteellisyyden kriteereitä. Tieteen tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman pätevää maailmaa koskevaa tietoa.
Tieteelliseen menetelmän keskeisenä ominaisuutena onkin itseäänkorjaavuus eli virheellisten käsitysten korvaaminen pätevämmillä. Itseäänkorjaavuus edellyttää tutkimuksen objektiivisuutta, väitteiden yleistä testattavuutta, tulosten ja tutkimusmenetelmien julkistamista, niiden kriittistä tarkastelua sekä tieteen autonomisuutta. Pseudotieteet eivät sitä vastoin aseta väitteitään rohkeasti julkisesti tutkittaviksi, vaan perustuvat jopa vuosituhansia vanhoihin paikkaansa pitämättömiin ja perusteettomiin uskomuksiin.
Pseudotieteet voivat siis ensinnäkin perustua subjektiivisiin mielipiteisiin, arviointeihin tai kokemuksiin. Esimerkiksi uskomuslääkinnällisiä hoitoja ja lääkkeitä ei välttämättä ole testattu vertailuryhmiä tai kaksoissokkokokeita hyödyntäen. Niiden tehokkuuden osoittaminen perustuu auktoriteettien sanaan, kyseenalaistamattomiin uskomuksiin, maagiseen ajatteluun ja yksittäisiin tapauskertomuksiin, eikä väitteitä tukeviin tutkimustuloksiin.
Pseudotieteellisten väitteiden pätevyyttä voi myös olla mahdotonta testata julkisesti. Esimerkiksi jos telepaattisten kykyjen väitetään aina katoavan huolellisesti kontrolloiduissa tutkimuksissa, telepatian olemassaolosta tulee väite, jonka todenmukaisuutta on mahdoton todistaa tai kumota. Tällöin on mahdollista, että väite joko pitää paikkansa tai sitten ei. Mutta samalla kenelläkään ei ole tieteellisiä perusteita uskoa telepatian olemassaoloon, ja todistustaakka säilyy telepatiaan uskovien harteilla.
Pseudotieteiden edustajat voivat vedota salaisiin ilmiöihin, tietoihin, raportteihin, tutkimuksiin tai ylipäätään olla julkisesti esittämättä väitteitä tukevaa todistusaineistoa. Esimerkiksi ufologit väittävät ulkoavaruuden olentojen olevan yhteydessä Maan asukkaisiin, mutta todistusaineistokseen he tarjoavat vain julkaisemattomia raportteja tai ”nimeltä mainitsemattomien korkea-arvoisten upseerien” todistuksia. Samoin parapsykologit esittävät eri maiden armeijoiden tekevän ja hyödyntävän parapsyykkistä teknologiaa koskevia tutkimuksia. Tutkimusten tuloksia ei valtionsalaisuuksina luonnollisesti ulkopuolisille paljasteta. Vaikka on täysin mahdollista, että nämä väitteet pitävät paikkansa, niin julkisen todistusaineiston puuttuessa ainoa mihin voi luottaa on väitteen tehneen henkilön kunniasana. Tieteessä väitteiden pätevyys ei kuitenkaan riipu niitä tekevän henkilön luotettavuudesta, vaan hänen julkisesti esittämästään todistusaineistosta. Yleisemmin sanoen: väitteen rohkeus, kuulopuheet tai salaiset todisteet eivät tee väitteestä totta tai uskottavaa.
Väitteiden kriittinen tarkastelu tulee mahdottomaksi pseudotieteiden ohittaessa objektiivisuuden, testattavuuden ja julkisuuden vaatimukset. Tällöin ainoa järkevä vaihtoehto on pidättäytyä väitteen todenmukaisuutta koskevista arvioinneista kunnes aiheesta on saatavilla julkistettua tutkimustietoa. Tähän asti se pysyy perusteettomana, pseudotieteellisenä väitteenä.
Pseudotieteellisten oppien kannattajat kiertävät kaukaa niiden väitteitä kumoavat tutkimukset. Kriittisen tutkimuksen tekemisen puute samoin kuin tehtyjen tutkimusten ja kehitettyjen teorioiden ohittaminen eivät edistä tiedon tarkentumista. Onkin huomattava, että pseudotieteelliset opit ovat usein vanhoja käsityksiä, jotka tieteen piirissä on aikoja sitten hylätty tutkimusaineiston perusteella. Tämä koskee useita uskomuslääkinnän muotoja samoin kuin astrologiaa, luomisoppia sekä oppia Maan pannukakkumaisuudesta.
Pseudotieteet tai niiden edustajat voivat myös olla sitoutuneita johonkin poliittiseen, moraaliseen tai uskonnolliseen kantaan, joka estää heitä hyväksymästä jotain tiettyä väitettä todistusaineistosta huolimatta. Esimerkiksi kreationistit kieltäytyvät hyväksymästä hyvin perusteltua evoluutioteoriaa uskonnollisista syistä.
Pseudotieteet eivät siis täytä yhtä tai useampaa tieteen kriteeriä. Niillä on lisäksi huomattu olevan ominaisuuksia, jotka eivät tee niistä välttämättä pseudotieteellisiä, mutta jotka ehkä auttavat pseudotieteellisyyden tunnistamisessa:
Pseudotieteellisissä teoksissa hyvin harvoin kerrotaan, kuinka väitteisiin on päästy ja mihin tutkimuksiin väitteet perustuvat — jos sellaisia ylipäätään on olemassa. Jopa tiedettä popularisoivissa teoksissa on hyvin usein kuvauksia käytetyistä tutkimusmenetelmistä, samoin kuin viitteitä tieteellisiin julkaisuihin, joissa tutkimuksista kerrotaan tarkemmin.
Tämän sijaan pseudotieteellisten teosten kirjoittajat esitellään kirjoissa yleensä hyvin tarkkaan. Jonkinlaisena sääntönä voidaan sanoa, että kun henkilöllä ei ole esittää tiedollisia perusteluja väitteilleen, hän vetoaa enemmän omiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa tai auktoriteettiasemaan.
Tieteen tavoitteena on selvittää onko väitettyjä ilmiöitä olemassa ja selittää miksi ne ovat olemassa. Pseudotieteelliset kysymyksenasettelut ovat puolestaan yleensä hyvin käytännönläheisiä: Miten parantaa flunssa? Miten saavuttaa korkeampi tietoisuuden tila?
Pseudotieteen edustajat toimivat usein yksin, eristettynä muista saman tieteenalan edustajista. Hyvin harvoin kukaan tieteen valtavirtaa edustava tutkija jaksaa kommentoida heidän teorioitaan, edes kriittisessä valossa. Näistä väitteistä tuleekin enemmän ruokaa medialle kuin aineistoa tieteellisissä julkaisuissa käytäviin keskusteluihin.
Perusteettomista väitteistä johtuva eristäminen aiheuttaa ennen pitkää oman erinomaisuuden ja muiden typeryyden korostamista. Pseudotieteen edustaja alkaa rinnastaan itseään torjuttuihin neroihin, esimerkiksi Galileihin ja Kopernikukseen. On totta, että tieteen historiassa joitakin käänteentekeviä ja oikeita käsityksiä on aluksi pidetty virheellisinä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen hatusta vedetty ajatus olisi tieteen kannalta käänteentekevä. Uusien ajatusten hyväksyminen vaatii julkista perustelujen esittämistä ja kriittistä arviointia. Tähän perustuu tieteen eteneminen, ja myös käänteentekevien näkemysten hyväksyminen.
Pseudotieteiden edustajat kommentoivat harvoin tieteen reunamilla käytyä keskustelua. Sen sijaan he hyökkäävät täydellä laidallisella keskeisten teorioiden ja niiden kehittäjien kimppuun. Vaikka taktiikka on hyvä tieteellisten vallankumousten kannalta, todistusaineiston tulee olla todella pätevää, koska tieteen valtavirtaa edustavien tutkijoiden keskeisimmät ajatukset ovat myös yleensä tarkimmin testattuja.
Pseudotieteellistä ei ole ainoastaan tutkimattomien väitteiden pitämistä totena, vaan myös uskominen niihin kumoavasta aineistosta huolimatta: pseudotiede ei edisty. Vanhoista ja virheellisistä käsityksistä luopuminen on yllättävän vaikeaa totuuteen pyrkivien pseudotieteilijöiden keskuudessa. Totuus ei sittenkään ole heille sen enempää kuin se vanha perusteeton, epätosi uskomus.
Skepsiksen ihmeellinen mailma
