Related Articles
Vaasan kaupunginteatterin Ruukinkuja näytelmän Viira – Usva Kärnä. Kuva: Jyrki Tervo
Pohdintoja Kontturin Ruukinkujasta
Präntöö nousi näyttämölle
Venny Kontturin ”Ruukinkinkuja” ja kirjan Viira heräsivät eloon Vaasan kaupunginteatterin ensi-illassa 05.11. 2010. Yleisö palkitsi ensablen kutsumalla sen neljä kertaa pokkaamaan. Se, jos mikä, kertoo siitä että teatteri onnistui.
Kotimatkalla, ja vielä yölläkin heräsin pohtimaan sovitusta. Peruskysymys on että, olisiko dramaturgin pitänyt olla vaasalainen? Kuka hän olisi? Jorma Ojaharju? Vai joku vaasalainen journalisti? Vaikka luulen tuntevani kaikki varteenotettavat vasalaiset kirjoittajat, en osaa nimetä ainoatakaan, joka pystyisi tehtävään. Ohjaaja Erik Kiviniemi on syntynyt Oravaisissa 1955.
Yritin googlettaa Outi Rossin taustoja, siinä kuitenkaan onnistumatta. Arvelen kuitenkin että hän ei ole syntyperäinen vaasalainen.
Loppupäätelmä oli että vaasalaisten on vain hyväksyttävä se, että kaupunginteatterin näytelmä, Kontturin Ruukinkuja, ja se mitä tiedämme Vennystä ja Palosaaren historiasta ei tarvitse olla yksi yhteen. Kyllä Vennyn hersyvä nauru kuului selvästi kulisseista.
Suhtautumisesta
Tapasin ennen ensi-iltaa 83-vuotiaan palosaarelaisen, joka oli ollut kenraalissa. Hänen sanomansa oli, että ”Kyllä minä sieltä tunnistin tuttuja, mutta en olisi mennyt katsomaan jos olin ennakkoon tiennyt mitä oli tulossa”.
Arvelen että näytelmä on pettymys monelle muullekin peruspräntööläiselle, jotka odottavat että kysymyksessä on jonkinlainen ”avain-näytelmä” Präntöön vaiettuun historiaan ja todellisuuteen. Kyllä se siellä on mukana, vaikka ohjaaja ja dramaturgi ovatkin käyttäneet isoa mutlaria maalatessaan Ruukinkujan näyttämökuviksi.
Näytelmä avaa selkeän kuvan präntööläisen työläiskujan arkeen ja ajan uskonnollisiin- ja poliittisiin ilmiöihin. Mutta aivan yhtä tärkeitä ovat dramaturgian ja ohjauksen muut tasot: vahvat naiset – äiti Sannu, Mummu ja Emma-täti. Varsinkin mummussa on syvästä uskonnollisuudedssta huolimatta karheaa huumoria ja syvää ymmärrtystä elämää kohtaan.
Isää kaipaava ”näpärä” – Viira – taas on mielikuvituksensa siivin liitelevä lahjakas ja kohti nuoruutta kiirehtivä työläistyttö, jonka mielikuvitus auttaa hänet nousemaan arjen yläpuolelle. Muistinvarasisesti Viira sanoo, että hänestä tulee vielä joskus aviovaimo, lääkäri ja kirjailija, joka maalaa sunnuntaisin tauluja”.
Henkiläkohtaisesti
Minulla, niinkuin lukeamattomilla muillakin präntööläisillä, on henkilökohtainen säie niin Ruukinkujalle kuin Venny Kontturin maailmaan.
Isoisäni ja isoäitini olivat Venny Kontturin vanhempien Sannin ja Kustin perhetuttuja ja vierailivat usein heidän luonaan. Molemmat kuuluivat samaan laestatiolaiseen Rauhanyhdistykseen ja myös Venny sisko, Aino Välimäki, oli isovanhempieni perhetuttuja. Säie Ruukin kujalle on siinä että vietin lapsuuteni läheisellä Tehtaankadulla.
Vennyn opin tuntemaan joskus 1968 nuorena toimittajanplanttuna. Ensitapaaminen johti lämpimään hyvänpäivän-tuttavuuteen ja muutamiin kahvihetkiin ja tietysti juttujen tekemiseen aina uuden kirjan jälkeen.
Buckhart
Vanhat palosaarelaiset tunnistavat näytelmästä monia henkilöitä ja legendoja. Itseäni kutkutti kovasti vain parin minuutin kohtaus, missä nimeltä mainittu valokuvaaja Buckhart otti ruukinkujalaisista kuvan. Tämän niminen valokuvaaja todella vaikutti Palosaarella jossakin Levoninkadun paikkeilla.
Jätän näytelmän arvioinnin ammattilaisten tehtäväksi mutta toivon tietysti että näytelmä herättäisi foorumissa keskustelun näytelmästä, Vennystä ja Palosaaresta. Näkökulmia on aina Venny käyttämästä murteesta työläiskirjailijan arvostukseen ja Palosaren työväestön poliitiseen toimintaan sekä tietysti yleiset pohdinnat teatterin tekemisestä sekä erityisesti kysymys lahjakkuusesta ja sen mahdollisuudesta nousta esille ankarissa olosuhteissa. (Venny/Viira)
Tapio Parkkari
Jos lainaat tältä sivulta, niin muista mainita lähde.
Ylen Elävä Arkisto – Elvi Sinervo ja Venny Kontturi pohtivat Pohjalaista maisemaa
Venny Kontturin värikäs romaani nousee näyttämölle
RUUKINKUJA vie Präntöön maisemaan
Teksti: Kirsi Sand (Vaasan kaupunginteatteri)
Venny Kontturi: Ruukinkuja
Dramatisointi Outi Rossi
Ohjaus Erik Kiviniemi
Lavastus ja puvut Liisa Ikonen
Valot Pekka Pitkänen (vier.)
Musiikki Laura Hänninen (vier.)
Koreografia Soile Ojala.
Präntöö on valtio valtiossa, ja sen asukkaat suuria persoonallisuuksia. Sen tehtaisiin tulee elantoaan etsimään maaseudun ylimääräinen väestö. Ruukinkuja kertoo työläisperheen tyttären Viiran varttumisesta Ruukinkujan varrella, kujan ihmisten elämästä ja heidän kirjavista kohtaloistaan. Työläisyhteisön arki piirtyy näytelmässä rehevän suorasukaisin ja samalla humoristisin ja koskettavin vedoin. Tarina avaa myös präntööläistä näkökulmaa ajan poliittisiin ja uskonnollisiin ilmiöihin.
Viira-tytön elämän tärkeitä ihmisiä ovat perheen vahvat naiset: äiti Sannu, Mummu ja Emma-täti. Sannu ja Emma käyvät puuvillatehtaalla töissä ja tehtaanpillin vihellys rytmittää koko perheen elämää. Syvästi uskonnollinen Mummu on luja voimahahmo, jonka ankaruuden alla on viisautta ja humaania ymmärtämystä. Naapurustossa asuvat Viiran leikkikaverit ja koko kujan värikäs väki, aina poikiaan tuimalla kädellä kasvattavasta Karin Hannasta veijarimaiseen Varas-Jussiin ja miehiä vokottelevaan Saivar-Kaisaan.
Viira on isätön lapsi, ja isän ikävä kirpaisee välillä haikeasti. Kunnes kujalle ilmestyy isätarjokas, kenkätehtaalainen Kusti, joka alkaa piirittää Viiran äitiä. Kyllä Kustista hyvä mies taloon tulisi, tuumii Viira, jos vain huolittaisiin… Elämän käänteet tuovat niin ilonaiheita kuin surunkin varjon. Viiran varttumista kohti nuoruusiän haasteita auttaa perheen naisten rakkaus sekä Viiran oma luova ja väkevä mielikuvitus.
Näytelmän rooleissa nähdään Usva Kärnä (Viira), Kielo Tommila (Äiti), Lis Laviola (Mummu), Miika Korkiakoski (Kusti), Laura Hänninen (Emma, vier.), Ilona Chevakova, Matias Kuoppala, Joose Mikkonen, Timo Luoma, Hannes Lukinmaa, Risto Saarela, Soile Ojala, Anna Lemmetti-Vieri, Toni Ikola ja Kaija Grannas.
VENNY KONTTURI (s. 20.5.1913 Vaasa – k. 4.3.1981 Helsinki)
Vaasan kaupunginteatteri
Kirsi Sand
Venny kuvasi Präntöötä suurella sydämellä
tehtaantytöstä kirjäilijaksi
Kirjailija Venny Kontturi syntyi Vaasassa v. 1913. Hän tuli tunnetuksi kotikaupunkinsa lämpimänä, humoristisena ja kirpeänäkin kuvaajana. Erityisesti hän kirjoitti elämästä silloisessa työläiskaupunginosassa, Palosaarella eli ”Präntööllä”, missä hän asui koko ikänsä. Venny syntyi työläisperheeseen – äiti Selma oli töissä puuvillatehtaalla ja isäpuoli Juho Kustaa Tuominen oli kenkätehtaalainen.
Perhepiirissä vaikutti myös Vennyn äidinäiti. Myöhemmin syntyivät Vennyn sisarukset, kaksi sisarta ja veli. Vennyn koti oli ensin Ruukinkujalla, jonka värikäs elämä ja kirjavat ihmiskohtalot piirtyivät myöhemmin kirjailijan esikoisromaaniin. Perhe muutti jonkin vuoden kuluttua nykyisen Varisselänkadun varrelle.
Venny oli etevä koulussa, mutta Juho-isän mielestä köyhän työläisperheen tyttärellä ei ollut mahdollisuutta jatkokoulutukseen. Venny joutui heti koulun jälkeen 14-vuotiaana töihin puuvillatehtaaseen. Siellä hän työskenteli kaksi vuotta, kunnes siirtyi 16-vuotiaana Vaasan kenkätehtaaseen, jossa hän työskenteli 40-luvulle saakka. Venny oli kahdesti avioliitossa, ja molemmista liitoista oli lapsia.
Toisen aviomiehen Eero Kontturin kuoltua Venny jäi vain 44-vuotiaana leskeksi ja ison perheen huoltajaksi. Perhe asui Onkilahdenkadun varrella vanhassa omakotitalossa, joka oli kirjailijan kotina lähes elämän loppuun saakka.
Pakinoita
Kirjallinen lahjakkuus ilmeni jo kouluvuosina. Vennyllä oli voimakas mielikuvitus, hän oli hyvä kirjoittaja ja ahkera ja kyltymätön lukija – sittenkin, vaikka uskonnollisessa lapsuudenkodissa romaanien lukemista pidettiin maailmallisena turhuutena. Kirjailijauransa Venny Kontturi aloitti kirjoittamalla pakinoita. Merkittävä osa hänen alkuvaiheen tuotantoaan olivat erilaiset työväenliikkeen tapahtumiin kirjoitetut tekstit. Aluksi hän kirjoitti työväenlehteen Kansan Ääneen nimimerkillä Selman tytär.
Myöhemmin hän siirtyi Vaasa-lehteen, jossa koko maakunta sai vuosikymmenien ajan lukea hänen Männistön muorin nimimerkillä kirjoittamiaan murrepakinoita. Niissä hän tarkasteli ajan ilmiöitä ja pohjalaista elämänmenoa terävästi ja rehevän humoristisesti.
Venny Kontturin kynästä lähtivät myös monet kronikat, runot ja laulut, joita hän pyynnöstä kirjoitti erilaisiin tilaisuuksiin. Venny oli myös valloittava ja lahjakas esiintyjä ja hän esittikin itse pakinoitaan mm. Yleisradiossa, saaden siten laajempaakin tunnettuutta.
Lukuiset radioesiintymiset ja TV-haastattelut nostivat pohjalaiskirjailijan valtakunnan julkisuuteen ja kiinnostavaksi kulttuuripersoonaksi. Ensimmäinen pakinakokoelma Passaasko tituleerata ilmestyi v. 1964. Myöhemmin Venny Kontturi kirjoitti pakinoita myös Anna-aikakauslehdessä nimimerkillä Isoäiti.
Ruukinkujasta Paperikenkiin
Venny Kontturi julkaisi esikoisromaaninsa Ruukinkuja vuonna 1967. Omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä teos kertoo työläisperheen tyttären Viiran lapsuusvuosista Palosaaren Ruukinkujalla, puuvillatehtaan miljöössä. Herkullisena ja värikkäänä kirjassa avautuu näkymä tehtaalaisten arkeen, kujan ihmisten kohtaloihin ja vuosisadan alun yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Romaani sai jatkoa seuraavina vuosina, ja niin syntyi Viira-tytön elämästä kertova Palosaari-sarja.
Toinen romaani Kankurikello (1969) kuvaa nuoren Viiran vuosia puuvillatehtaalla ja myöhemmin kenkätehtaalla. Karikkoiset vuodet (1970) kertoo Viiran avioliitosta Paten kanssa ja lasten syntymästä. Paperikengät (1977) kertoo Viiran elämästä jatkosodan ajan Vaasassa ja uuden rakkauden, Ekin, löytymisestä.
Romaanissaan Ehtoomaisemat (1972) Venny Kontturi katselee elämää vanhenevan naisen kypsällä viisaudella ja kertoo ajasta, jolloin lapset ovat jo lähteneet kotoa. Vuonna 1978 ilmestyi Kontturin toinen pakinakokoelma Neliskanttista. Kirjailijan tytär Iiris Ekola on julkaissut Venny Kontturin kirjallisesta jäämistöstä kootun runo- ja pakinakokoelman Valon ja varjon välkettä (2007).
Venny Kontturi kirjoitti myös näyttämölle: hänen näytelmänsä Ulukomaan vierahia esitettiin Vaasan kaupunginteatterissa (1973). Hän kirjoitti myös osia teatterin paikallisaiheiseen Vaasan hymy –revyyhyn (1980) ja TV-näytelmän Martta (1979).
Venny Kontturille on pystytetty Palosaarelle Onkilahden rantapuistoon taiteilija Marita Perttulan suunnittelema muistomerkki Elämän tie.
Lämminhenkinen Präntöön kuvaaja
Venny Kontturi oli persoonallinen kansankuvaaja. Romaaneissa näkyy kirjailijan hämmästyttävä kielellinen varmuus ja ilmaisun rikkaus, monisyinen ihmiskuvaus ja myötäsyntyinen draaman ja komiikan taju. Kontturin kirjoissa pieni merenrantakaupunki saa kasvot ja äänen. Tehtaan varjossa Präntöön kujilla täyttyvät monet vaiheikkaat kohtalot.
Työläisten karun arjen kuvaus voi olla rotevan suorasukaista mutta samalla lämmintä ja inhimillistä. Mukana on vahvasti myös naisen näkökulma, tuon ajan naisen asema perheessä ja työelämässä.
Kirjailijan tuotantoa leimaa elämänikäinen rakkaus Vaasaan ja vaasalaisiin. Huumori valaisee arkiset ja ankeatkin asiat. Romaaniensa ja pakinoittensa henkilöitä hän tarkastelee joskus rehevästikin pilaillen, mutta aina ymmärtävästi. Hän on aina pienen ihmisen puolella.
Kotikaupungissaan Venny Kontturi oli suosittu julkisuuden henkilö, valloittava persoonallisuus, joka osasi sanoa asiat rohkeasti ja suoraan, mutta sydämellisesti, usein remakan naurun säestämänä. ”Pohjanmaan hauskin akka” todettiin Vennystä leikillisesti eräässä aikakauslehden haastattelussa.
Vuonna 1973 Venny äänestettiin vuoden vaasalaiseksi. Venny Kontturi palkittiin kirjailijantyöstään mm. Vaasan läänin ja Vaasan kaupungin taidepalkinnoilla sekä kustannusyhtiö Gummeruksen palkinnolla. Sairastuttuaan vakavasti kirjailija muutti Helsinkiin ja elämänsä loppuvaiheet. Venny Kontturi kuoli Helsingissä v. 1981.
Kirsi Sand
