Home / Kolumnit /
Opettajat ovat hemmoiteltuja ja ylipalkattuja

Opettajat ovat hemmoiteltuja ja ylipalkattuja

Opettajat ovat suomessa hemmoteltu ja räikeästi ylipalkattu ryhmä. Joille Virolaisten rakennusmiesten täytyy tehdä lähes ilmaiseksi uusia ökytaloja.

Saavutetut edut säilytetään väkisin, vaikka velkaa tekemällä syntymättömien lastemme maksettavaksi. Härskiä yhä vähenevän yhteisen kakun ylensyöntiä. Julkisella sektorilla oleva mätä haisee jo kauas .

Yksityistämisen voisi aloittaa koulusta. Ensinnäkin suurimman osan koulujen opetuksesta voisi jopa muuttaa itsepalvelupohjalle. Törkeää maksattaa joutavan päiväistä leikkimistä suomalaisilla työttömillä ja pienipalkkaisilla ihmisillä, maksamalla parin tunnin työstä älyttömiä kuukausipalkkoja opettajille.

Oppivelvollisuuslaki pitää muuttaa nopealla aikataululla oppioikeus pohjalle. Sosiaalinen eriarvoistuminen jatkaa kasvuaan siksi, ettei tavallisia töitä tekevät ihmiset tule toimeen omalla palkallaan.

Toimeentulo on heillä estynyt lähinnä kiristyneen kunnallisen verorasituksen johdosta. Jonka vuoksi he joutuvat tehdä lisätöitä, mikä taas johtaa tuloveron progression ryöstövaikutukseen.

Nyt kun kunnat ovat vaikeuksissa, niin opettajien palkkoihin ei voida koskea, eikä muuttaa heidän työnkuvaansa yhtään tehokkaammaksi. Muualta kyllä surutta leikataan.

Kun tavallisen kuntalaisen toimeentulo näin estetään, pitämällä näitä hemmoteltuja opettajia ylisuurilla palkka ja lomaeduilla töissä, vieläpä ottamalla kunnalle lisää velkaa, aiheutetaan vain kärsimyksiä huostaanottoja ym.

Kellään oikeasti tositarpeessa olevalla sattumien kolhimalla ihmisellä, ei ole enään tällä menolla mahdollisuutta saada tarvitsemaansa apua yhteiskunnalta.

Siksi yksityisellä puolella olevat yrittäjät ja muutkin ahkerat kansalaiset alkavat olla kypsiä siihen että järjestelmä voidaan yksityistää. Se ei ole mitään ääriliberalismia, vaan silkkaa järjen ottamista käyttöön.

Suomessa on tullut aika ottaa kipeimmät asiat esille,seuraava vaalikausi näyttää mihin suomi menee. Menetämmekö opettajien ahneuden ja piittaamattomuuden takia koko kulttuurimme perustan. Vai tulemmeko järkiimme ja alamme tehdä taas suomesta maata, jossa on turvalliset sekä hyvät asuin ja elinolosuhteet kaikilla kansankerroksilla.

Jalustoille nostetut, tai sinne itse OAJ-avulla väkisin kiivenneet, kuten opettajat, on palautettava takaisin siihen tilaan, jossa heidän kuuluu ahkerasti tehdä työtä yhteisen hyvän eteen, niin kuin meidän muidenkin.

Nimm. ”Ehkä viimeinen yrittäjä Suomessa”

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa