Related Articles
Palosaaren tarinoita maaliskuu 16. 2007 – 21. 2007
vaasalaisia.info foorumissa käytiin vuonna 2007 hieno keskustelu vanhasta Palosaareasta. Tässä muutamia poimintoja. Tavallisten ihmisten kokemuksien kautta on mahdollista ymmärtää paremmin nykyisyyttä.
Kirjoitti: Pappa Razzi – Maaliskuu 16, 2007
Millainen Palosaari oli viime vuosisadanalussa? Kaikista karuimman, joskin totuudenmukaisen kuvan palosaarelaisesta työ- ja yhteiskuntaelämästä antaa aikalaiskuvaaja E.K. Louhikko kirjassaan ”Me teimme vallankumousta” Todella karua luettava, joskin teksti pitää sisällään myös monta toivon kipinää esim. opikelun ja yhdistystyön. (pari lukua)
Aikalaiskuvaaja on myös palosaarelainen Albin Paassola. Kirjan nimeä en nyt muista. mutta löytyy kysymällä.
Venny Kontturista kannattaa muistaa, että hän kirjoitti myös hauskoja ja ihmisläheisiä pakinoita Pohjalaista edeltäneeseen Vaasa-lehteen nimimerkillä ”Männistön muori”. Aikalaistarinoita kannattaa kysellä myös ”Kuhnankulman Gurulta”, valtuutettu Heimo Hokkaselta.
Kirjoitti: Professional – Maaliskuu 16, 2007
Siis mitä harrasti työläisperheen lapsi esim. 60 luvulla kesällä ja talvella, mitä näki ympärillään, nauttiko lapsuudestaan ja haluaisiko siihen uudestaan?
Entä Työnantajan lapsi, kokiko samoin ja kokisiko uudelleen ?
Lapsuudessahan nämä asiat sekoittuivat aina pelkkään ystävyyteen ja yhteiseloon, jota kuitenkin vanhemmat rajoittivat kykyjensä puitteissa, säätyynsä vedoten.
Tietääkö tämän päivän Präntööläinen, että Ahventien päässä oli kaatopaikka ? (Suosittu) Tai että Järkkärin takana oli mahdollisuus kerätä pääkalloja ? Urheilukentällä lennätettiin siimaohjattuja lennokkeja ? Viikingalla oli uimalaitos ?
Tilqvististä ja Weijolasta, oli helppo pihistää karkkeja ? Anvasta sai paperimarkalla 4 sikaa ja punaisen limsapullon, lemmenkujan Motarin Leipomosta joskus ison pussillisen.
Torin Elviira myi markalla risoja ? Pruukin mettässä, oli Akselin Halkoliike ?
Kokki haki ”sianruoat” hevosella ( Joka sai kaikki kivettyneet leivänkannikat kulman ”koviskakaroilta”)
Appuratien talojen ”ryssänkellareissa” rakennettiin kanootit ja jääkiitäjät + ”Hydrokopterit”. Weijolanmäki, oli ”virallinen” mäkiautojen testirata. ( Kuin myös epävirallisten mopojen ja moottoripyörien, ensi testausrata, riisutun mallin urheiluversioin) Onkilahdessa soudeltiin tynnyreillä, jopa Wolkkarin katolla.
Järkkärillä myös saksittiin paperiaihioita ja laulettiin, SKP:n järjestämässä lastenkerhossa, jonka Työnantajat kuitenkin painostuksellaan lopettivat, ”tulevaa uutta kansannousua” silmälläpitäen.
Puuvillan kesäsiirtola, helpotti ”tulonhankkimiskustannuksia” kesäisin. Niin myös Osulan Baarin ylijäämäruoka, takaoven kautta noudettuna. Kalaa tuli perkeleesti, joka paikasta, hiekkateiden vesilätäköt poislukien. Intin pyöräkomppanian ”Sotilailta” huudeltiin HYLSYJÄ paljain jaloin perässä juosten ja syöksyiltiin kourallisten päälle, herkut ahnehtien. Samoin toimittiin suosittujen Lentolehtisten osalta. Kaupunkiin ”matkustettiin” seppeliinillä.
Aiheita on satoja, joita kuorruttaa kivasti kuumat pitkät kesät, sekä kylmät ja ankarat talvet.
Lopun aikaa opeteltiin realismia ja vakoiltiin vanhempien sisarusten ja aikuisten touhuja. Niissä taasen huomattiin paljonkin asioita, jotka eivät ehkä sovi lasten näytelmiin, esim.
Kuka oli legendaarinen ”Heppakyttä”, Longoori, Stamppelin Elli, Kauppa-Rauha, saatikka, Siltavuoren Jammu.
Nämä Aspelundin Moonikat, Juurelan Kassut, Ojaharjut ja vastaavathan, kun eivät vielä tuolloin olleet ihmistä kummempia, harhaluuloista huolimatta.
Eniwei, viriili ja mahtava paikka, mustasta kädestä ja muista köyhyyden sivutuotteista huolimatta.
Kirjoitti: Veikko Siltanen – Maaliskuu 16, 2007,
Puuvillatehtaassa oli kesätöissä aikoinaan Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila. Puuvillatehtaan kutomossa työskentelevät naiset saivat aina määrätyn määrän kudottuaan pisteen ja kun pisteet laskettiin yhteen sen tulos määräsi palkan. No tehtaassa oli töissä lähinnä naisia ja esim laitosmiehet olivat paikalla, jos jotain sattui. Siis valmiina korjaamaan. Miehet huomasivat tilaisuuden tulleen ja kiristivät joitakin naisia #muhinoimaan kanssaan”. jos tytöt eivät suostuneet niin heidän koneensa korjattiin tuskallisen hitaasti. Näin pisteitä ei kertynyt ja palkka jäi pienemmäksi. Asia tuli työnjohtajan tietoon ja hän järjesti kuulustelut. Asia saatiin selvitettyä ja ainakin yksi miehistä lähti sen seurauksena Ruotsiin. Tämä työnjohtaja elää ja vaikuttaa edelleen Vaasassa.
Pojat olivat aika vekkuleita siihenkin aikaan. Palosaarella eli pikku-Kalle Hyden, joka esiintyi aikuisena. Muistaakseni lauloi kupletteja. Kalle oli kerran pimeänä iltana seissyt jonkin talon kulmalla. Kun eräs vanha mummu tuli kohdalle Kalle oli itkevinään. mummu oli kysynyt, että mikä pientä poikaa vaivaa, kun noin itkettää. Kalle oli lyhytkasvuinen , mutta jo aikuinen silloin. Kalle oli valittanut, että hänellä on kova pissahätä, muttei saa nappeja ( tai vetoketjua auki). Mummu oli tarjonnut apua ja voi vain kuvitella mikä kirkaisu seurasi, kun housun napit saatiin auki ja Kallen aikuisen miehen komeus paljastui. muut kaverit olivat seuranneet ilmeisesti vedonlyönnin seurauksena tehtyä jekkua. Mummu parka.
Lehtosen Oivalla riittää juttuja vaikka kuinka paljon. Ottakaapas yhteyttä.
Professionala maaliskuu 201
Tämä Puuvillan pisteytys liittyi varmasti samaan palkkasydeemiin, josta myös n.12 vuotta kehruussa hinkannut ja edesmennyt äitini aikoinaan kertoi.
Eli kehruussa perustuntipalkka pyöri n 12 penniä per / h linjalla, joka tarkoitti urakkatyöhön kykenemättömän, tai koneremppaa odottavan neitokaisen ansiotasoa, kyseisellä osastolla. Tätä palkkaa oli mahdollista, kuin myös suositeltavaa nostaa ainoalla konstilla, eli koneita lisäämällä, joka käytännössä tarkoitti linjan hoitamista puolijuoksua päästä, päähän ja koko hukin. Luonnollisesti hauraiden kehruulankojen jatkuva katkeilu, sekä takkuaminen, aiheutti nuorille perheenäideille kovasti itkua, kotona märisevien lapsikatraiden huoliin sekoittuen.
Itse muistan jo ennen kouluikää, ( siinä vanhan ”yliopiston talossa) äitini usein kaatuneen sänkyyn laukku kädessään, työpäivän päätteeksi, suu auki äiteen ”laiskuutta” ihmetellen..
Puuvillan pelätyin ja epäarvostetuin osato oli kuitenkin ns. ”paskaränssi” eli puhtaanapito osasto, jonka hukeihin kuului myös kehruuosastojen räkäkippojen tyhjääminen, jatkuvien ankarasta lankapölystä johtuvan syljeskelyn, kuin myös yskösten johdosta.
Tämä ilmanpuhtaus ongelmahan oli tuttua jo alkuajoista lähtien, lankaa kehräävien laitosten suurteollisissa yksiköissä, varsinkin hengitys suojaimien olemattoman kehittymättömyyden osalta.
Finlaysonin, kuin myös entisen VAASA oy:n työhön otossa oli yksi yhteinen mielenkiintoinen piirre. Molemmissa instansseissa ei pienet sairaudet saaneet olla työn esteenä, allekirjoituksella varustettuna.
Tämän tason noteerasi esim. puuvillan kohdalla oma lääkäri, nk. lintsareiden kartoittamiseksi urakka luonteisena pidetyllä seisokki aralla alalla.
Erityisesti nöösi ajalta on jäänyt mieleen, vähän pelätynkin ja vartioidun Puuvillan alueen työmaaruokala, johon äitee vei usein tilipäivisin syömään ns. valmista ruokaa, palkkapäivää juhlien.
Voi sitä patojen mehevyyttä. Ja Veijolasta vielä nallipistooli, othellosta pari kookospalloa.
Pienet olivat ilot, mutta suurta Suomen rakennus. Kukahan vielä Sairaskodilla muistaa…
Kirjoitti: Professional – Maaliskuu 17, 2007, 13:58:06
Yksi mieliin jäänyt asia kehitykseen liittyen on Televiosion ilmestyminen ihmiselämää kummastuttamaan, jonka esiaste putkiradio korvasi täysin tuossa legendaarisessa 60- luvun tohinassa varttuessa.
Tuohon aikaan yleensä me nöösit liikuimme laumoissa, mitä mielikuvituksellisimpia tehtäviä visioiden, sekä yksin tai perheen kanssa, lähinnä rutiini asiat toimittaen.
Tuolloin kävikin uutinen, että naapurin Mikolle on tullut TeeVee ja vaikka Mikolla oli vain ”tyttöjä” niin Ahventien rivitalojen paskanaamat kutsuttiin kaikki ”Amerikan herkkua” katsomaan.
Mitään muuta infoa ei ollut, kuin puuloota, jossa on ”kuva” joka liikkuu ja puhuu kuin ihminen. Koska se ei ollut mahdollista, niin joukolla Mikolle katsomaan.
Mikko ”sinne,tänne” tuolissa näytäntöä johtaen ja toistakymmentä tenavaa mahalla lattialla syynäten.
Mustavalkoinen loota näytti todellakin ihmisiä sisällään, jotkut jotain outoa kieltä puhuen, sekä paikasta toiseen liikkuen.
Ei sytyttänyt, missä mennään, mutta jännää oli KUNNES ALKOI ”lumisade”. Mikon iloisesti kuorsatessa, suu kattoa kohden, seuraavan päivän kovasta työpäivästä hourien, joku oli kuullut, että ”lumisateen” jälkeen voi alkaa vielä jotain. Tätä kotvan odotettuamme, poistuttiin hiljalleen, kukin nimenhuudon suuntaan, kuin unta selvittäen ja hiljalleen ilmaan haihtuen.
Jälkeenpäin oli yllätys suuri, oma töllö kammariin ilmestyen, Celerama, neljä jalkaa ja kaikki, virkattu liina päällä, kukka kevätauringossa.
Mainittakoon että tämä legendaarisen ”Koneran äijän” reilun kaupan koneen hinta tuon ajan rahan arvossa, vähän käytettynä oli n. 600 mk:-, jonka maksuun kehrättiin lankaa, hetki, jos toinenkin.
Tällä kapineella opittiin patmannit, nessiset, kuin tylsät uutisetkin maamme lauluineen.
Jostain syystä lauma kuitenkin veti aina enemmän ja tellusta katottiin vain ”lakisääteiset” eli lastenosiot, amerikansarjoineen.
Televisio opittiin vasta paljon myöhemmin, muun rakennemuutoksen ohella.
Kirjoitti: Pappa Razzi – Maaliskuu 17, 2007
Suurimmalla osa suomalaisia lienee tänään lämmin vesi, sisävessa monilla myös oma sauna.
Viisikymmenluvun palosaarelainen ei osannut tällaisesta edes haaveilla. Saunassa käytiin perheen rutiinien mukaisesti joko perjantaina tai lauantaina. Kysymyksessä oli useimmiten yhteissauna, joko Pikkusauna tai Suomi Sauna.
Parhaiten muistan Tehtaankadulla sijainneen Pikkusaunan. Sinne mentiin eteisen kautta, missä oli rahastusluukku. Pilettiä vastaan pääsi joko miesten tai naisten puolelle. Yleensä pojat pääsi äidin kanssa naistenpuolelle aina seitsemän vuotiaaksi saakka. Sen jälkeen piti siirtyä miesten puolelle. Oikea ilmaisi oli varmasi ”päästä”, sillä kysymys oli jonkinlaisesta ensimmäisestä miehistymisriitistä.
Pikkusaunassa oli muutama verholla eristetty loosi pukeutumista ja riisuuntumista varten. On selvää että looseihin kerääntyi tuttu miesjoukko ja jollakin oli mukana aina myös janojuomaa vaikka se oli ankarasti kielletty. Siihen e ikuitenkaan puututtu niin pitkään kun ei sattunut häiriöitä.
Pikkusaunan saunottaja oli pienikokoinen ja ryppyinen ja elämän kovettama Muurimäkiskä, jota miehet eivät saaneet yrittämälläkään hämillleen. Muurimäkiskä antoi sanan sanasta ja kaksi parhaasta.
Usein lienee käynyt myös niin, että Muurimäkikskä oli ainut suurin piirtein selvä sulkemisaikaan vaikka oli varmasti saanut eniten saunottajaryyppyjä. Pikkusaunan lauteilla ratkaistiin monet kiperät politiikan ja yhteiskuntaetiikan ongelmat.
Toinen puhtauteen liittyvä asia oli yleinen mankeli. Niitä oli meidän nurkalla kaksi. Oli Strömsholmin mankeli ja Kapernaumin mankjeli. Molemmat olivat pikkupojan silmin isoja laitoksia ja vähän pelottaviakin niisstä voisi tarinoita joskus enenmänkin.
Hygieniaan liittyi myös ulkovessa. Kun lapsi oli tullut hieman isommaksi hän sai luvan käydä yksin ulkovessassa eli hyysikässä, oli sitten kesä tai talvi, yö tai päivä. Jossakin kasvuvaiheessa pikkupojat ja joskus vähän isommatkin oppivat kurkistelemaan vessän alustasta reijälle ja joskus sieltä jotain näkyikin. Tämä kaikki tehtiin näärännäppyjen pelossa. Tiedettiin nimittäin. että silmiin tulee ko. näppyjä jos kovin ahkerasti kuikuilee.
Useimmissa joukkohyyskissä, joissa siis käytiin kollektiivisesti ja joissa saattoi olla kymmenlunta reikää, oli myös lastenistuimet. Istuinosa oli usein metrejä varsinaista paskaruuma ylempänä, joten pökäleen päästäminen aiheutti aina myös äänen.
Talvella kakka, joka useimmilta aikuisilta putosi samaan paikkaan, sai aikaan todellisen paskapylvään kun uusi läjä asettui edellisen päälle. Meidän hyysikässä paskapylväs saattoi pakkastalvena kasvaa metrien korkuiseksi.
Keväällä vielä tuore paska levitettiin omenapuiden ja viinimarjapensaiden juurille, eikä kenenkään tiedtä sairastuneen.
Jos Palosaren Onkilahdenpuoleista syrjää katsoo variksen silmin niin mukaan tulevat myös Ruukinkuja ja Palosaarentiellä sijainnut Seppelinin sauna ja baptistikirkon rukoushuone, jonka yläkerran kortteerihuoneesta Elvi Sinervon ”Palavankylän sepän” Hermanni katseli ”Ruukinkujalle.” Sinervo ja Kontturi asuivat molemmat ”Ruukinkujalla” vaikka eivät lapsena tunteneet toisiaan.
Hermanni näki ikkunastaan varmasti myös poliisi ”Fällysilmä-Seppelinin”, jonka hahmo esiintyy niin Kontturin kuin Sinervon ja Jorma Ojahrjun kirjoissa. Ojaharjun Valkoisessa kaupungissa poliisi Seppelinillä on merkittävä rooli. Romaanissa hän esiintyy nimellä ”Villasilmä Seppälä”.
https://vaasalaisia.info/vaasapedia/index.php?title=Maaliskuu_16-21_2007
