Related Articles
Vaasan vesitorni näkyy aina
Näin se on: olet melkein missä tahansa Vaasassa, vesitorni on aina silmissäsi. Se on nähnyt hyviä ja huonoja aikoja kuten itse kukin. Ennen näitä nykyajan hienouksia palovahti päivysti siellä yötä päivää.
Kuva: M. Korkman
Tornissa oli erivärisiä lamppuja, jotka sitten ilmoittivat tietyn kaavan mukaan, missä kaupunginosassa palo oli. Valosysteemi oli paikallaan, koska palot, ainakin silloin, syttyivät yleensä yöllä.
Vesitorni oli mietitty pystytettäväksi Kirkkopuistikon päähän silloisen VPK-talon, sittemmin Teatteri-talon ja nykyisen Nuorisotalon/Fannyn (edit. 11.04 kohdalle. Paikka olisi ollut ihan hyvä, mutta jotkut panivat . 2018) periaatteesta. Sitähän se on kunnallispolitiikka. No, kädenväännön jälkeen sovittiin tämä nykyinen paikka, tontti no: 25.
Yleinen julkisivukilpailu
Kahden miehen raati, kauppias Erik Hartman ja arkkitehti Bertel Jung setvivät ehdokkaat ja kuuluisa arkkitehti Lars Sonck tuomarina julistivat voittajaksi veljesten Jussi ja Toivo Paatelan ehdotuksen. Torni, korkeus 49 metriä ja vesisäiliö 525 kuutiota, maksoivat 113 812 markkaa. Ruisleipä maksoi silloin 39 penniä.
Käsintehdyt tiilet
Julkisivun tiilet tuottiin ensin Ruotsista, mutta ensimmäisen maailmansodan takia yhteydet katkesivat ja loput kymmenysosan teki Ylistaron Tiilitehdas. Torni valmistui 1915 alkuvuodesta. Säiliön tervauksessa oli ongelmia ja lopputarkastus oli myöhään syksyllä vuonna 1915. Näitä tietoja löytyy Hallintotalon kellarista kaupunginarkistosta, jos jotakuta kiinnostaa kaupungin asiat silloin wanhaan hyvään aikaan.
Vihollisen torjuntaa
Viime sotien aikana vesitornissa oli ilmavalvonta, mukana muun muuassa hyväsilmäisiä lottia ja joku sotilaspoikakin. Täysikäiset miehet hoitivat siellä olleet ilmatorjuntakonekiväärit. Parhaimmat pommitukset olivat Vaasassa talvisodan aikana vuonna 1939 Joulun ja Uuden Vuoden välisellä viikolla. Vähällä päästiin verrattuna Kotkaan, joka oli maailman pommitetuin kaupunki väkilukuun suhteutettuna.
Katselupaikka
Palokunta asusti aikanaan kaupungintalon siinä osassa, missä nyt on Taidehalli. Heillä oli avaimet vesitorniin. Sieltä lähetti lähti avaajaksi ja oppaaksi vaasalaisille ja matkailijalle. Pahat kierreportaat keskiosassa vaativat miehen mukaan. Tämä olikin mieluisa tehtävä brankkareille. Miksi sitten? No, usein oli opastettavina kurvikkaita nuoria naisia. Kesähommissa brankkarissa työskennellyt yo-kaveri Ylermi ”Ymi” Kivistö, eläkkeellä oleva jumppamaikka, tämän tiesi hymyillen kertoa minulle. Vuonna 1993 vesitornissa oli remontti valmis ja tänä päivänä sinne pääsee katsomaan upeita näkymiä. Laskin kovakuntoisena aikanaan portaat ja niitä on tasan 230! Jos kiipeät sinne tänään, niin voit olla tyytyväinen kuntoosi.
Yllätys, yllätys
Edesmennyt kaupungingeodeetti Weckström kertoi minulle vuosia sitten, että vesitorni on kallellaan Präntöön suuntaan 25 senttiä- meillä on siis ikioma Pisan torni. Mitä, jos nykymenetelmillä sen helposti tarkistavat nykyiset geodeetit! Peruskalliopohja takaa sen, ettei se ihan kohta kaadu. Peku Sommerfelt
Vesitorni
Keskustassa (Raastuvankatu 32), Hallintotalon pihalla. Yli 200 rappusta. Ylhäältä avautuun mahtava näköala kaupunkiin, merelle ja ympäröivään maakuntaan. Avoinna 15.6.-18.8.2002 päivittäin 11-17 tai sopimuksen mukaan, puh. 325 1145. Sisäänpääsy: Aik
Syntyhistoria
Tornin syntyhistoriaa valottaa parhaiten Kaupunginarkiston ”Kertomus Vaasan kaupungin vesijohdon rakentamisesta v. 1913-15.”
Kun Vaasaan vuonna 1913 alettiin rakentaa vesijohtoa, tuli ajankohtaiseksi myös painetta alentavan tornin pystyttäminen. Myöntäessään vesijohtotöihin puolen miljoonan lainan Kaupunkien Yleinen Paloapuyhtiö asetti ehdoksi, että vedenpinta tulevassa vesitornissa olisi 55 metriä merenpinnasta, ja että säiliöön mahtuisi 500 kuutiota vettä.
Jo vuoden 1913 aikana tornista laadittiin useita luonnoksia, joista yhtäkään ei kuitenkaan hyväksytty. Koska tornia kaavailtiin näkyvälle paikalle keskelle kaupunkia, päätettiin julistaa ”yleinen julkisivukilpailu”. Arkkitehtikilpailun palkintolautakuntaan kuuluivat kauppias Erik Hartman ja arkkitehti Bertel Jung. Tuomariksi lupautui itse Lars Sonck. 66 luonnoksesta miellytti eniten veljesten Jussi ja Toivo Paatelan ehdotus, jonka lisäksi valtuusto lunasti kuusi muuta.
Tarjouskilpailu
Edullisimman urakkatarjouksen tekivät Tampereen Sementtivalimo ja Rautabetoni Oy, jotka sitoutuivat tekemään tornin ja 525 kuutiota vetävän säiliön 113 812 markasta. Vertailuna voidaan sanoa, että tuohon aikaan ruisleipä maksoi 39 penniä kilo.
Julkisivun käsin tehdyt tiilet tuotiin Ruotsista lukuun ottamatta noin kymmenesosaa, jonka valmisti Ylistaron tiilitehdas. Kotimaisia, kalliimpia tiiliä jouduttiin käyttämään, koska ensimmäinen maailmansota katkaisi yhteydet Ruotsiin.
Itse torni valmistui vuodenvaihteessa ja vesisäiliö alkuvuodesta 1915. Säiliön tervaus kuitenkin viivästyi, ja rakennustoimikunta hyväksyi tornin lopputarkastusessaan vasta 14.10.1915. Rakennusurakan lisäksi torniin oli asennettava lämpöjohtolaitteet, sähkö- ja ukkosjohdot, vedenkorkeusmittari sekä putkia ja venttiileitä. Sodan aiheuttama inflaatio nosti hiemanlopullisia rakennuskustannuksia, jotka yhteensä olivat 135 016,67 markkaa.
Myötä- ja vastamäessä
Vesitorni on 72-vuotisen historiansa aikana nähnyt niin hyviä kuin pahojakin päiviä. Ennen kuin kaupungissa oli hälytyslaitteita palovartijat pitivät tornissa ympärivuorokautista vahtia. Ylhäällä oli erivärisiä valoja, jotka ilmaisivat palokunnalle, missä kaupunginosassa tuli kulloinkin oli irti. Sota-aikana torni palveli ilmavalvontapaikkana, jossa hälytyssireenin lisäksi oli it-konekivääri. Nykyään siellä on yksi kaupungin suurtehohälyttimistä.
Näköalapaikkka
Näköalapaikkana vesitornia on käytetty moneenkin otteeseen. Sodan jälkeen se oli muutaman vuoden suljettu, mutta kun se eräänä vapunpäivänä taas avattiin, yleisömenestys oli valtava, ja huimapäät jonottivat näkötorniin siinä missä muuallekin tuohon aikaan.
Palontorjunta liittyi kiinteästi vesitornin historiaan sodan jälkeenkin. Halutessaan torniin pääsi kapuamaan, kun kävi ensin silloisessa palokunnassa Kaupungintalossa.
Palokunnassa vieraat kirjattiin tarkkaan, ja lähetti tuli avaimen kanssa opastamaan ylös asti.
Lähetti opasti
– Lähetin posti oli palokunnassa hyvinkin suosittu. Mukavahan työpaikalta oli päästä hetkeksi pois. Ja torniin kapuaminen oli kyllä vaivan arvoista, sillä portaiden keskikohta siinä vesisäiliön tasolla oli siihen aikaan pilkkopimeä. Kun kulki viimeisenä, sai tyttölapsia avittaa ylöspäin takapuolesta työntämällä. Torni oli myös suosittu treffipaikka, muistelee entinen palokuntalainen Yrjö Kivistö.
Torni kuitenkin suljettiin yleisöltä 60-luvun alkupuolella. Turistioppaan työ ei oikein kuulunut palokunnan toimialaan, ja – mitä tärkeämpää- , vanhat puuportaat olivat jo vaarallisen lahot. Portaat kiersivät tornin sisustaa loivana spiraalina, ja niiden sanotaan natisseen uhkaavasti, etenkin kun kiipeäjiä oli kymmeniä. Hissiäkin on sen jälkeen suunniteltu, mutta sen asentaminen on liian kallista.
Renessanssi
Torniin tehtiin vuonna 1975 uudet metalliportaat. Oltuaan vuosikymmeniä vain kaupungin romuvarastona ne 1985 70-vuotisjuhliensa kunniaksi avattiin jälleen. Portaisiin ja näköalatasanteelle piti kuitenkin ensin asentaa turvaverkot. Ensimmäisenä kesänä kävijöitä oli noin 15 000, lähinnä vaasalaisia. Nyttemmin vesitornissa käyvät ovat enimmäkseen muualta. Viime kesänäkin oli ylös kavunnut silti kymmenisentuhatta urhoollista. Olematon vesisäiliö ei nykyään riittäisi kaupunkilaisten tarpeisiin kuin muutamaksi minuutiksi, ja sitä käytetäänkin vain paineentasaukseen. (Kaupunginarkisto)
Peku Haapalinna
Toimittaja Pertti ”Peku” Haapalinna, myöh. Sommerfelt kuoli Vaasassa 27.12. 2013 vaikean sairauden murtamana. Hän oli syntynyt 27. 09. 1933 Terijoella. Pekua jäivät kaipaamaan lapset perheineen ja laaja ystävien joukko.
Pertti ”Peku” Sommerfelt (aik. Haapalinna) kirjoitti vuosina 1988-90 kymmeniä artikkeleita vaasalaisiin ilmaisjakelulehtiin Vasa Tindning, Vaasan Ikkuna ja Uusi Vaasalainen.
Sommerfelt luovutti kirjoituksiensa oikeudet Tapio Parkkarin ylläpitämälle vaaslaisia.info sivustolle kesällä 2006.
näkyy aina
