Related Articles
Taiteen markkinat ja markkinoinnin taide
Jorma Ojaharju m. 2004
Jumala antoi ihmiskunnalle taiteen ja piru arvostelijat ja markkinat. Englantilainen kirjailija Rudyard Kipling kertoi, kuinka arvostelijantoiminta alkoi: maapallon ensimmäiset luodut – mies ja nainen – istuivat suuren veden rannalla ja piirsivät kepillä kuvia hiekkaan. Piru pisti päänsä pusikosta ja sanoi: – Se on kaunista. Mutta onko se taidetta.
Epäilyksen siemen oli kylvetty ja hyvään maahan langetettu.
Keisarin uudet vaatteet
Kun valtio osti sijoittaja Pentti Kourin modernin taiteen kokoelman Arsenalilta Kiasmalle sanoi akateemikko Paavo Haavikko, että siinä myytiin keisarille uudet vaatteet. Myytiin kymmenillä miljoonilla Ei Mitään.
Haavikon käsitykset modernista taiteesta ovat siis yhteneväiset sen ylihärmäläisen maanviljelijän käsitysten kanssa, joka sanoi ettei tiedä taiteesta muuta kuin, että ”se ei oo tairesta jos on silmä niskas.”
Olin paikalla. Samoin olivat esimerkiksi Hellevi Matihalti-Salminen ja Veikko Takala. Arto Melleri tuli kulttuuripäiville myöhästyneenä ja sai maakunnan mahtimiesten jakamattoman huomion osakseen tervehtimällä kutsuvieraita virkistävällä tavallaan: ”Te olette nuijia kaikki.”
Tekijän nimi taulua tärkeämpi
Filosofi David Hume piti makua samanlaisena ihmiselle luontaisena ominaisuutena kuin näkö- tai kuuloaistia. Näin makuarvostelmat voidaan yhtä hyvin todistaa oikeiksi kuin vääriksikin; riippuu ihmisestä. Yksi tykkää muodosta toinen sisällöstä.
Muodon ensisijaisuus sisältöön nähden tarkoitti estetiikan eli aidepuheen alkamista. Taiteilijan kädenjäljestä tuli tärkeämpi kuin teoksen aiheesta. Enää ei haluttu ”Madonnaa” tai ”Jeesusta ristillä”, vaan ”Michelangelo” tai ”da Vinci.” Taiteilijat tulivat tietoisiksi kaupallisuudesta.
Suomalaisista taiteilijoista on Juhani Palmu loistava esimerkki kaupallisesti tietoisesta taiteilijasta. Taideteoksista tuli kysynnän tai tarjonnan kohteita kun markkinat alkoivat spekuloida taulujen hinnoilla samalla tavalla kuin viljan tai mausteitten hinnoilla. Uuskaupunkilainen taidekauppias loi kysynnän Max Salmen tauluille ostamalla markkinoilta kaikki ne hänen työnsä, jotka ostettavissa olivat. Max aloitti maalaamisen uudelleen ja uusien töitten hinnat nostettiin pilviin.
Kirjoitin Maxista elämäkerran vuonna 1977. Sen nimi on Maximus. Pidän Maxin surrealismista. Hänen työnsä ”Troijan puuhevonen” on kääntynyt katsomaan taakseen. Kun simpanssi lumosi arvostelijat
Modernin taiteen asettamasta älyllisestä haasteesta on keskusteltu yli sadan vuoden ajan. Niitä, jotka vaativat taiteelta muutakin kuin alitajunnan kerrostumien kuvaamista ja taiteellisen ristisanatehtävän ratkaisemista, lyödään edelleenkin päin silmiä käsitteellisen taiteen suurilla nimillä.
Vain ylimmällä pappisluokalla, arvostelijoilla, on hallussaan perimmäinen tieto taiteen arvosta. Muut vaietkoot jotteivät itseään naurettaviksi tekisi.
Kustannus Oy Like julkaisi syksyllä 1999 Marko Pyhtilän kirjan nimeltä ”Taiteen kritiikki ja kritiikin taide.” Luvussa ”Norsunluutornin portinvartijat” Pyhtilä kertoo piirrustusta harrastavasta Betsy-simpanssista, jonka töille naureskeltiin Chicagon luonnonhistoriallisessa museossa. Mutta kun samat työt vietiin muutaman kilometrin päähän Chicagon taideinstituuttiin, ne muuttuivat taiteeksi. Sitä Pyhtilä ei kerro, paljastiko taiteen ylin pappisluokka paljasti päänsä neron luomusten edessä.
Pyhtilä huomauttaa siitä, että kaikki on kiinni laitoksellisista kehyksistä. Välittäjänä toimiva taideinstituutio määrittelee sen mikä on taidetta. Kaunotaiteen olemus on siis itse taidelaitoksessa, ei epämääräiseksi jäävässä taideteoksen käsitteessä. Nk. Moderni taide elää taiteen moderneissa museoissa, jotka yksin määrittelevät tuon taiteen arvon.
Voiko taidekauppa huonosti?
Vaasan keskuskorttelissa taidetta myynyt Rainer Lindevall sanoo, että vaasalainen taidekauppa voi huonosti. Parhaiten myivät tuolla hetkellä sauvolaisen taiteilijan Kaj Stenvallin ankkataulut, tai siis 300-350 markkaa maksavat painotuotteet. Stenvallin grafiikanlehdestä joutuu jo pulittamaan 2 000 – 2500:-, ja isosta öljystä 30-40 000 markkaa.
– Stenvallin painotuotteet olivat tuon hetken villitys. Opiskeleva nuoriso ei edellytä sitä, että boksin seinillä on arvotaidetta. Ei ole edellyttänyt koskaan, Lindevall sanoo.
Taidekauppiaan mukaan tänään on vaikea saada ihmisiä tulemaan edes näyttelyn avajaisiin. Poikkeuksen muodostavat paikalliset kyvyt; Hasse Westergårdin ja Raimo Huddin näyttelyyn tulvii väkeä. Kumpikin myös myy hyvin, koska laadun eteen on nähty vaivaa, eivätkä taiteilijat hinnoittele niitä ihmisten ulottumattomiin. Mainitut herrat tunnetaan myös muualla maassa.
Vaasalaisista mestareista
Vanhempien vaasalaisten mestareitten töitä liikkuu, mutta valikoidummin. Veikko Takalan tauluja myytäneen enemmän muualla Suomessa kuin Vaasassa ja professori Armas Vainiolla oli oma vankka asiakaskuntansa maakunnassa. Taloudellisen asemansa vakiinnuttaneet vanhat mestarit eivät välttämättä edes halua myydä töitään.
Professori Nandor Mikola antoi kerran tämän kirjoittajalle vastaansanomattoman johdonmukaisen selityksen siitä, miksi hän ei enää yhtä kärkkäästi halua luopua luomuksistaan kuin nuorempana: -Jos myy taulun ja panee rahat tilille, hän sanoi, niin ne kuluvat sieltä kaiken maailman laskuihin, ja sitten ei ole rahaa eikä taulua.
Yksi hullu kysyy enemmän, kuin…
Koska ihmiskunta tuntuu olevan olemassa vain markkinoita varten, kysyykin hullu mies Huittisista seuraavaa: tulevatko Stakes ja kuntien työvoimatoimistot joskus sopimaan käytännöstä, jonka mukaan työtön, joka suostuu kantamaan mainoksia vaatteissaan vapautuu epäilyistä – hän ei kuulu tukien väärinkäyttäjiin?
Olisipa sykähdyttävää nähdä oopperan tanssijoitten persuksissa mainos, joka väittää että kulttuuri-ihminen ei syö makkaraa, ja jos syökin, niin ainoastaan HK:n tai Poutun makkaraa. Tulee aika jolloin tällainen käytäntö ei kummastuta ketään.
Muualla maailmassa ollaankin markkinoinnin idea tunnettu aina: Jean Sibelius joutui kuuntelemaan posetiivin soitantaa, sieti sitä aikansa mutta meni viimein ulos ja näytti talon muitten asukkaitten suureksi riemuksi italialaiselle, kuinka ”La Paloma” piti veivata.
Piti ottaa huomioon tauot, nousut ja laskut, eikä pyörittää kampea tasaisesti kuin tahkoa. Kun italiaano jatkoi soittamista seuraavalla pihalla oli posetiivin kylkeen ilmestynyt iso pahvinpala, johon oli tekstattu: ”Säveltäjä Sibeliuksen oppilas.”
Jorma Ojaharju
Jorma Ojaharju syntyi 16. lokakuuta 1938 Vaasassa ja kuoli kotonaan Helsingin Kontulassa 8. helmikuuta 2011.
Ojaharjun pääteoksena pidetään kolmiosaista Vaasa-trilogiaa (1976-1982), jossa hän kuvaa pohjalaisen kaupungin elämää sisällissodasta 1970-luvulle. Ojaharju julkaisi yli 40 teosta, pakinoita ja näytelmiä. Varsinkin Ojaharju Vaasaa käsittaelevät ”tilapäisteokset” ovat kulunaeet vaasalaisissa käsissä. Ojaharju käytti myös pseudonyymejä Vic Torbek ja Iso-Vaasa.
