Related Articles
Tylyä luettavaa tunneli-intoilijoille
Tarinaa Vanhan Vaasan tunneleista toistetaan vuosikymmenestä toiseen ja lapset ja lastenlapset saavat sen perinnöksi, sitten onkin tarina tunneleista valmis.
Se, mitä Runar Nieminen ei Vanhasta-Vaasasta tiedä, sitä ei ole olemassa, sanoo maakunta-arkeologi Pentti Risla. Sellaiselta mieheltä on aivan pakko kysyä Vanhan Vaasan tunneleista.
Nieminen tuhahtaa, sillä asiaa on kysytty häneltä lukemattomia kertoja aikaisemminkin. Tyypilliseen maallikkotutkijan tapaan Nieminen vyöryttää hetkessä kuulijan niskaan valtaisan argumenttien vyöryn.
-Vuonna 1911 Argeologisen komission tutkija, maisteri J. Rinne kaivautti sekä kirkonraunioiden sisäpuolelle, että ulkopuolelle syvät tutkimusojat, mutta mitään tunneleita ei löytynyt. Sen sijaan löytyi runsaasti hautoja, joista osa oli romahtanut. Niiden jälkiä ja laattoja löytyy kirkon ulko- ja sisäpuolelta vieläkin, sanoo Nieminen.
Nieminen tuntee hyvin lukemattomat tarinat tunneleista ja tietää että niissä kaikissa on sama juoni. Tarina etenee näin:
Nuori tai lapsi on pudottautunut vanhan ristikirkon sakastin lattiassa olleesta aukosta viinikellarin käytävään ja edennyt sitten muutaman metrin ja kertonut sen jälkeen ystävilleen edenneensä monta kymmentä metriä maan alla..
Kysymys onkin siis lastenkulttuurista tai lasten legendasta tai jonkinlaisesta sankaririitistä. Kun tarinaa sitten toistetaan vuosikymmenestä toiseen ja lapset ja lastenlapset saavat sen perinnöksi, onkin tarina tunneleista valmis.
-Minäkin olen ollut siellä, sanoo Nieminen ja näyttää varmuuden vuoksi hyvätasoisen valokuvan, missä näkyy matala holvattu kellari, jonka seinän vieressä on poikasten tekemiä tuhon jälkiä kun nämä ovat yrittäneet löytää aukon olettamaansa tunneliin. Kellari tunnetaan hyvin ja sen mitat ovat 5.35×3.90×2.30. Viinikellari tutkittiin tarkkaan vuosina 1992-1993.
Nieminen vyöryttää monta muutakin argumenttia, joista vakuuttavin on se, että maa Mustasaaren ja nykyisen kirkon ja silloisen hovioikeuden välillä oli pitkälle 1700-luvulle liian märkää että siihen olisi voitu kaivaa tunneleita.
Siltikin tunneli
Ainoa tunneli, jonka olemassaolon Nieminen myöntää on nykyistä kirkkoa ympäröivä vesihuoltotunneli, jonka tarkoituksena on pitää kirkon perustukset kuivina. Tämä tunneli tai tunnelit on 364 metriä pitkä ja kiertää kirkon.
Tunneli on keskimäärin 85 senttimetriä korkea ja 60 sentiä leveä. Vesihuoltotunneli kulkee noin 5 metrin päässä kirkon seinästä. Tunnelista on yksi poikkitunneli, joka on useita kymmeniä metrejä pitkä.
Vanhan Vaasan lumoissa
Runar Nieminen asui Vanhasa Vaasassa vuosina 1959-61. Nieminen ei osaa sanoa, miksi palanut kaupunki on lumonnut hänet. Nieminen on kerännyt Vanhasta Vaasasta mittavan dokumenttikokoelman. Siihen kuuluu valtaisa määrä lehtileikeita, julkaisuja ja omia tutkimuksia. Materiaalia on kirjahyllyllinen.
Kokoelma tunnetaan hyvin akateemisessa maailmassa ja sen aarteita on usein lainassa, viimeeksi Tukholman yliopistossa. Lisäksi Nieminen on on pystyttänyt omakotitaloonsa Huutonielemme kotimuseon, missä on kymmenittäin Vanhasta-Vaasasta löytyineitä metalliesineitä: hakoja, keritsimiä, vesivinssin osia, keksejä, sirppeja, kirveitaä ja vesureita.
Onko mitään sellaista, mitä Nieminen ei tiedä tai mitä hän haluaisi tietää?
-Kirkon raunioiden vieressä oli Vanhan Vaasan aikaan raatihuone. jonka alla oleva kellari on tutkimatta. Kellarin olemassaolo tiedetään hyvin, mutta se on rahan puutteen vuoksi jäänyt tutkimatta. Sen avaamisessa haluaisin vielä olla mukana, sanoo Nieminen.
-Muista kellareista Nieminen sanoo, että niitä on runsaasti. Esimerkiksi 1930-luvulla kun omakotirakentaminen oli vilkasta niitä löytyi useita, mutta ilmeisesti kaikki täytettiin hiekalla ja soralla että eivät olisi häirineet rakennustöitä.
Nyt kiinnostus on kellareita kohtaan on herännyt uudelleen. Odotettavissa on siis ”uusia” kellarilöytöjä mahdollisesti jo tänä kesänä kun uusi sukupolvi tarttuu kairaan, metallinpaljastimeen tai hankkii tontille maatutkan.
Mutta ne tunnelit. Onko niiden puolesta riittävästi argumentteja? Enpä tiedä…..
Artikkeli on kirjoitettu heinäkuussa 2005 ja julkaistu vaasalaisia.info blogissa
