Related Articles
Kaunokirjallisuudessa ja historiantutkimuksessa on liioiteltu puukkojunkkareiden ja muiden Etelä-Pohjanmaata villinneiden kuuluisien häjyjen merkitystä 1800-luvulla. Häjyt olivat pääosin tavallisia rikollisia, ja teot oli tehty useimmiten humalassa tai pikaistuksissa ilman laajempia yhteiskunnallisia tavoitteita. Hengenmenoon johti usein pelkkä miesporukassa puhjennut mitätön ryyppyriita, kuten nykyisinkin.
Tutkija Jukka Muiluvuoren juuri ilmestyneen ”Vaasan linna 1863 – 2013 ja suomalaista vankeinhoitoa 1700-luvulta nykyaikaan” -historiateoksen mukaan oikeuslaitoksella ja mo-niportaisella vankilajärjestelmällä oli merkittävä osuus puukkojunkkareiden kukistamisessa, vaikka tämä on jäänyt aikaisemmin lähes täysin huomiotta. Teos peilaa Vaasan vankilan 150-vuotisen historian lisäksi laajasti myös vankeinhoidon yleistä kehitystä.
Kansa haluaa vankiloita
Vankeusrangaistuksia on arvosteltu rajusti jo 1800-luvulta alkaen, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt vankiloiden asukeilleen tarjoama suoja. Vankiloita ei myöskään ole pidetty yllä vain vallanpitäjien suojelemiseksi tai köyhien alistamiseksi – tavalliset kansalaiset ovat olleet vähintään yhtä innokkaita vankeusrangaistusten puolustajia.
Vankeinhoitolaitos on ollut 1700-luvulta saakka tärkeä osa suomalaista sosiaalihuoltoa, viimeinen loukko, johon yhteiskunta on sulkenut hairahtuneet jäsenensä, kun kaikki muut ovat epäonnistuneet tehtävässään. Vankeinhoidon tavoitteet olivat jo 1800-luvulla paljolti samat kuin nykyisinkin eli vankien sosiaalinen ja ammatillinen kuntouttaminen ja itsetunnon vahvistaminen.
Vankilukua säätelevät välttämättömyyden pakot
Suomessa on ollut enimmillään yli 10 000 vankia, nyt heitä on runsas 3 000. Myös vankirakenne on muuttunut perinpohjaisesti. Suurimmat vankiryhmät on tuomittu henki-, väkivalta- ja huumausainerikoksista, jotka muodostivat aikaisemmin vain pienen vähemmistön. Pakkotyöläisiä, pakkolaitosvankeja ja irtolaisia ei ole lainkaan, sakkovankeja ja rattijuoppoja vain kourallinen ja omaisuusrikollisia murto-osa aikaisemmasta.
Historian kirjoittajan mukaan vankeinhoidossa 1970-luvulla tehtyjä suuria uudistuksia on selitetty usein puoluepolitiikalla, aatteilla ja suurilla ihanteilla, mutta vähintään yhtä merkittäviä vaikuttajia ovat olleet erilaiset taloudelliset tekijät ja ympäristötekijät. Esimerkiksi maatalouden harjoittamisesta luovuttiin 1970-luvulla välttämättömyyden pakosta. Vapautuvat vangit eivät työllistyneet enää perinteisiin maaseutuelinkeinoihin, minkä lisäksi maatalous oli ajautunut vaikeaan ylituotantokriisiin, joka pakotti pistämään pellot pakettiin ja lehmät lihoiksi.
Raha ratkaisee – vankeinhoidon pitkä linja
Vankeinhoito on joutunut kilpailemaan aina niukoista määrärahoista muiden yhteiskunnallisten tarpeiden kanssa; muutamia yltäkylläisiä vuosia seuraa karu arki – pakonomaiset säästöt, henkilökuntamenojen supistaminen ja hienojen suunnitelmien kariutuminen. 2010-luvulla lakkautetaan vankiloita, lisätään teknistä valvontaa ja säästetään kaikessa missä vain mahdollista. Seuraukset ovat kirjoittajan mukaan samat kuin aina ennenkin: pakkotahtisuutta, pahaa oloa ja vankien henkilökohtaisen ohjaamisen ja tukemisen vähentymistä.
Jukka Muiluvuori: ”Vaasan linna 1863 – 2013 ja suomalaista vankeinhoitoa 1700-luvulta nykyaikaan”
Alkupaeräiselle sivulle:
https://www.rikosseuraamus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteetjauutiset/2014/07/vaasanvankilanhistoriikkiromuttaamyytteja.html
