Related Articles
Kun vuosia kestäneen ulkomaankarkotuksen jälkeen, kansa armahti Paavo Väyrysen ja sieti jopa vain kohtuullisesti purnaten, tämän – myös virkapaikkansa suhteen – käymän, ketkuiluepisodin, luulisi miehen uhkuvan työtarmoa päästä näyttämään kyntensä kirjoittaa, Harri Hakala.
Näin ei kuitenkaan näytä käyvän. Ihmisten ihmetellessä viikkoja kestävää hiljaisuutta ja oivallisten työtilaisuuksien – esimerkkinä Venäjän raakapuutullit – lipuessa sivu suun, menneisyydessä tahtopoliitikoksikin väitetty Paavo Väyrynen vaan istua röhnöttää eduskunnan ministeriaitiossa happamin ilmein, eteensä tuijottaen. Mikä miestä painaa? Edelleenkö ulkomaankauppaministeriys tuntuu liian heppoiselta postilta? Vai onko Paavolle käymässä niin kuin monelle ikätoverilleen? Aika on ajamassa ohi ja vähitellen alkaa siirtyminen joukkoon, josta on tapana sanoa, että heillä on loistava tulevaisuus – takanapäin!
Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa Väyrynen kertoi kaipaavansa keskustelua. Yleensä keskusteluyhteyttä kumppaniin kaipailevat väljähtyneessä avioliitossa elävät, turhautuneet vaimoihmiset. Paavo osoittaa, että voivat ne miehetkin keskusteluja kaivata. Kun keskusteluyhteyttä vaan ei tunnu löytyvän, Väyrynen päätti avautua valtakunnan päälehdelle. Tällaisia avautumisprosesseja kaiketi tavataan suositella, mikäli keskusteluyhteys kumppaniin pätkii tai ei toimi lainkaan.
Tämän avautumisen seurauksena alkoi selvitä, että syylliseksi Paavon masennukseen paljastui toinen mies. Ja mikä traagisinta, hänenkin nimensä on Paavo – Paavo Lipponen, joka Väyrysen ulkomaankomennuksen aikana meni ja salakavalasti muutti niitä toimintatapoja ja käytäntöjä, mihin Paavo V. menneinä vuosikymmeninä oli pitkän hallitusuransa aikana harjaantunut ja joihin hän kuvitteli myös palaavansa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tapettuaan aikaansa vuosikaudet eurooppalaisissa vallan kammareissa, Paavo V. näyttää vieraantuneen, vai pitäisikö sanoa – kasvaneen erilleen – kotimaan asioista ja politiikanteosta niin, että paluu uudenlaisiin poliittisiin käytäntöihin tuntuu todella vaikealta.
Vanha vallanhimo, joka Väyrystä ajoi takaisin kotimaan politiikkaan ja joka hänen kohdallaan tyydyttyi nimenomaan nimityksistä keskusteltaessa ja niitä jaettaessa, ei nykymenolla saakaan täyttymystä. Voiko omien kehystensä sisällä toimiminen muka tyydyttää valtapoliitikkoa???
Onko siis ihme, että Paavo Väyrynen – mies menneisyydestä – valittaa keskustelun puutetta ja katkerana joutunee jatkossakin julkituomaan kysymyksen: ”Miksei mul-kukkaan mittään puhu”.
Ota yhteyttä jos Sinua kiinnostaa kolumnien kirjoittaminen. Saat myös oman logon. vaasalaisia.info@suomi24.fi
