Miapetra Kumpula valitsi avustajansa

Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri on valinnut EU-avustajansa Brysseliin Salovaara vastaa erityisesti sosiaali- ja työllisyysvaliokunnan (EMPL) sisältöasioista.

Hän on työskennellyt Brysselissä eri tehtävissä kaiken kaikkiaan seitsemän vuotta. Uuteen tehtäväänsä Salovaara siirtyi heinäkuussa parlamentin sisältä avustettuaan edellisellä kaudella Liisa Jaakonsaarta ja Mitro Repoa.

Nirkkonen saa Miapetran tiimissä vastuulleen teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan (ITRE). Hän erikoistui Euroopan unionin ulkosuhteisiin ja eurooppalaiseen energiapolitiikkaan maisteriopinnoissaan Turun yliopistossa. Nirkkonen siirtyy tehtäväänsä 5.9. alkaen tietopalveluyhtiö M-Brain Insightin teollisuus- ja energiaryhmän esimiehen paikalta

Lampinen vastaa avustajajoukossa lehdistösuhteista, viestinnästä sekä yhteydenpitosta sidosryhmiin. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana vuonna 2013. Lampinen aloittaa tehtävässään 15.9.2014 Avustajien lis

Leave a Comment