Home / Kolumnit / Me emme halua valtuustoon tyhjänpuhujia

Me emme halua valtuustoon tyhjänpuhujia

Jytky oli ansa!

Mitä yhteistä on Timo Soinilla ja Donald Trumpilla?

Vastauksen tiedämme nyt, eli molemmat ratsastivat tyhjillä lupauksilla.

Perussuomalaiset lupasivat eduskuntavaalien edellä kaikkea, maan ja taivaan väliltä, mutta hallituksessa olo rauhoitti mielet.

He huomasivat, että yhteiskuntaa hoidetaan ihan toisin, ja että on olemassa muutamia faktoja, joiden yli ei voi astua. Tieto toi tuskaa tulevasta.

Nyt halla-aholaiset virittävät uutta ”jytkyä”, joka masinoidaan kaatamaan Soinin kabinettiherrat.

Donald Trump lupasi myös ”ryhtiä ja isänmaallisuutta”, jos hänet valitaan. Toki lista on pitempi, mutta ei siitä sen enempää. Nämä hullut lupaukset tiedämme kyllä.

Meksikon vastaista muuria ei todennäköisesti rakenneta koskaan, ja syy ei yksinomaan ole ideologinen. Se tulisi maksamaan tuhottomasti, ja on jo nyt saanut ”purkutuomion”. Miksi siis rakentaa uutta Berliinin muuria?

Trump on kärsinyt jo muutaman takaiskun, ja lisää on vielä tulossa, sillä edes oma puolue ei asetu hulluimpien lakiesitysten taakse.

Kunnallisvaalien edellä oppositio mesoaa meillä milloin soten, milloin koulu-uudistuksen lakiehdotuksen kaatamisella.

He haluavat kaataa lakiehdotuksia, joita itse ovat olleet muokkaamassa vuosien varrella.

Nyt ollaan ”niin pyhimystä, niin pyhimystä”!

Onko oppositio unohtanut, että nyt äänestetään kuntiin luottamushenkilöitä, ei eduskuntaan? Tämä on kaksinaismoralismia parhaillaan!

Meidän äänestäjien tehtävä on löytää ehdokkaista ne henkilöt, jotka lupaavat ihan mahdottomia, ja sulkea heidät listan ulkopuolelle. Haluamme, että kaupunginvaltuustoon saadaan edustajia, joilla on jalat maassa, ja jotka kuitenkin edustavat ”meitä”.

Emme halua sinne tyhjänpuhujaa tai rääväsuuta, sillä heidän kauttaan emme saa kaupunkimme tai kuntamme asioita hoidettua.

Populismin ansoja on viritelty sinne sun tänne, ja toivon, että myös Sinä nämä tunnistat.

Malttia siis, yhteisen asian puolesta.

OSSI KUKKONEN

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa