Home / Kolumnit / Palvelut eivät synny ilman tekijöitä

Palvelut eivät synny ilman tekijöitä

Työpaikkoja, ei sakkoja!

Joka kuukausi viimeisen vuoden aikana Vaasan kaupunki on maksanut keskimäärin 350 000 euroa osarahoitusta työttömien työnhakijoiden työmarkkinatukiin, joista valtio rahoittaa loppuosan.

Tämä tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että kaupunki maksaa tuon euromäärän kuukausittain ”sakkona” valtiolle siitä hyvästä, että ei ole täyttänyt työllistämisvelvoitettaan, eli antanut työtä työttömille.

Kaupungin pitäisi luopua tällaisesta järjettömästä politiikasta. Tuolla summalla voitaisiin työllistää paljon ihmisiä. Raha riittäisi esimerkiksi noin 170:n lähihoitajan tai kirjastovirkailijan kuukausipalkkaan.

Tasaisesti eri hallinnon aloille jaettuna se toisi lisää tehoa ja laatua kaupungin palveluihin ja muihin toimintoihin, kun tekeviä käsiä olisi enemmän.

Työpaikkojen luominen toisi itsestään selvästi myös säästöjä, kun yhteiskunnan huollettaviksi joutuneita olisi vähemmän.

Työllistäminen merkitsisi myös huomattavaa helpotusta kaupungin työntekijöille, jotka yrittävät kovista henkilöstösäästöistä huolimatta tehdä vaasalaisille laadukkaita palveluita kouluissa, kirjastoissa, teknisissä hommissa, terveyskeskuksissa ja vaikkapa mopin varressa siivoamassa meidän kaikkien käyttämiä julkisia tiloja.

Valtuusto teki viime kokouksessaan hyvän päätöksen, että tulevalla säästökierroksella ei saa tehdä henkilöstösäästöjä. Selväähän on, että hyvät palvelut eivät synny ilman tekijöitä.

HELI POHJANHOVI (komm.)

kuntavaaliehdokas

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa