Home / Kolumnit / Valitse ehdokkaasi asiaperustein

Valitse ehdokkaasi asiaperustein

Ketä ihmeessä voi äänestää?

Vastikään on julkaistu rikostilasto koskien eri puolueiden kunnallisvaaliehdokkaita. Olipa aika edustava! Tämä kehitys taisi lähteä erään ps-ehdokkaan väitetystä rikostaustasta. Mutta kävi kuten aina; kiviä lasikaapissa heitellessä voi roiskua itseenkin.

Minua ainakin yllätti se valtava määrä eri kategorioiden rangaistuksia. Toki pitänee ajatella, että kun rappaa niin roiskuu. Ehdokkaat lienevät niitä keskimäärää aktiivisempia touhuajia.

Se ei yllätä, että varallisuusrikokset keskittyivät kokoomukseen, jonka luonne on rahan kanssa pelaaminen. Väkivalta taas liittyi enemmän suoran toiminnan perussuomalaisiin. Rattijuopumukset kuuluivat kaikille, mutta kristillisten väkivaltarikokset yllättivät.

Suuressa kuvassa näytti siltä, että oikealla oltiin aktiivisempia rötöstelijöitä kuin vihervasemmalla.

Edellä sanottu lienee hyvä sijoittaa oikeisiin kehyksiin. Jos kerran kirkonkaan töihin ei ole onnistuttu keräämään enkeleitä ja pyhimyksiä, miten sitten meitä syntisiä edustamaan niitä pitäisi löytää.

Arvelen, että ehdokkaiden keskimääräinen ”syntisyys” korreloi vahvasti kansan keskiarvoon. Mitä tulee rikolliseen statukseen, on rikos vanhentuva muutamassa vuodessa sanktion suorittamisesta, eli henkilö on taas ensikertalainen.

Otsikon ongelmaan en ole kohdallani löytänyt muuta apua kuin Pohjalaisessa julkaistun läsnäolotilaston.

Miksi äänestäisin ”supertietäjää”, joka muilta kiireiltään ei ehdi oman valtuustomme kokouksiin. Arvostan heitä, jotka poissaoloistaan oppineina pidättyvät ehdokkuudesta. Näin en ajattele kansanedustajista, jotka todennäköisesti eivät jatkossakaan ehdi tänne jakamaan avustajakaartinsa tuottamia kultajyviä.

Yritän selvittää, kuka on ehtinyt olla läsnä kokouksissa ja etenkin, että hän on lukenut paperit. Siis päättää asiaperustein eikä joukon jatkona. Tässä kohdassa ajattelen, että ryhmäpäätöksiin pakottaminen on demokratian halveksuntaa.

Juuri siksi en ole halunnut tarjoutua mukaan politiikkaan, koska en voisi toimia omantunnon tai äänestäjäni vastaisesti ollakseni mieliksi jollekin ryhmittymälle.

Mistä löytäisin samoin ajattelevan ehdokkaan?

KALLE LANAMÄKI

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa