Home / Kolumnit /
Matias Mäkynen – Koski huitoo ilmaa

Matias Mäkynen – Koski huitoo ilmaa

Susanna Koski julistaa kolumnissaan Pohjalaisessa 14.1. perintöverotuksen nykymuodossaan aikansa eläneeksi.

Tekstistä näkee jälleen kerran, ettei Koski hallitse perintöverotuksen perusteita tai ymmärrä, mistä verotuksessa ylipäätään on kysymys.

Koski kysyy, ”miten ihmeessä on perusteltavissa, että toimivan keskisuuren yrityksen omistuksen siirtyessä luonnollisen tapahtuman kautta seuraavalle sukupovelle, täytyy yrityksen arvosta tilittää verottajalle yli viidesosa.”

Vastaus kysymykseen on: ei mitenkään.

Tällaista tilannetta ei Suomen perintöverotuksessa ole. Ilmeisesti Koski on tuijottanut perintöverotaulukkoa ottamatta huomioon perintö- ja lahjaverolain muuta sisältöä, varsinkin sen 55:ttä pykälää.

Yrityksen sukupolvenvaihdoksessa 60% perittävän yrityksen arvosta jää kokonaan perintöverotuksen ulkopuolelle.

Yritysvarallisuus arvostetaan siis 40%:iin, kunhan perijä perii vähintään 10% yrityksestä ja jatkaa yrityksen toimintaa.

Lisäksi vero tästä 40%:sta on suurimmillaankin 20% eli 8% koko yrityksen arvosta.

Lisäksi perinnön maksamiselle saa viisi vuotta korotonta maksuaikaa.

Perintöverokertymä on yli puoli miljardia euroa vuodessa ja verosta luopuminen aiheuttaisi paineen kiristää muita veroja.

Alkuviikosta julkaistussa talouspolitiikan arviointineuvoston raportissa arvostetut suomalaiset taloustieteilijät toteavat, että perintöveron poisto olisi epätoivottava kehityssuunta.

Yrityksen sukupolvenvaihdostilanteita, joihin Koski viittaa, on kaikista perinnöistä alle kolme sadasta.

Olisi siis hölmöä tuomita koko järjestelmä näin harvalukuisten tapausten takia. Sen sijaan huojennusjärjestelmää tulee kehittää edelleen, kun ongelmia kohdataan.

Perintövero myös tasaa tulonjakoa, mikä Kosken nostamien työn ja riskinoton lisäksi kasvattaa myös talouttamme.

Verotuloilla maksetaan ihmisten koulutus ja monet yritystenkin toimintamahdollisuudet.

Verotuksen laskeminen ei siis todellakaan yksiselitteisesti tue yrittäjyyttä. Kehitettävää verotuksesta kuitenkin aina löytyy.

Matias Mäkynen

oikeustieteen opiskelija

kaupunginvaltuutettu

eduskuntavaaliehdokas

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa