Suomen ensimmäinen koronatapaus todettiin tammikuun lopussa 2020. Kuutta viikkoa myöhemmin 11. maaliskuuta maailman terveysjärjestö WHO totesi koronaviruksen johtaneen pandemiaan, joka edelleen koettelee maailmaa.
Ennakointikenttää koronapandemia on puhututtanut paljon. Jo vuosikausia pandemiariski on ollut esillä monien kansainvälisten organisaatioiden raporteissa. Pandemiaa ei siten voida pitää ’mustana joutsenena’ eli tapahtumana, josta ei ollut aiempaa kokemusta ja jota ei tämän kokemuksen perusteella olisi voitu pitää mahdollisena. Wuhanin maakunnasta kantautuneiden tietojen valossa kyse oli aluksi pikemminkin ’villistä kortista’, epätodennäköisestä tapahtumasta, joka saattaisi johtaa laajakantoisiin vaikutuksiin. Sittemmin korona on muuntunut yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskuntien tulevaisuutta määrittäväksi muutostekijäksi. Samalla se on tuonut mukanaan ennennäkemätöntä epävarmuutta.
Tulevaisuus yllättää
Ennakointia
tarvitaan näiden epävarmuuksien tunnistamiseksi ja hahmottamiseksi.
Tarvitaan puhuttelevia skenaarioita, jotka valottavat vaihtoehtoisten
kehityskulkujen kirjoa ja luovat perustaa oikea-aikaisille ja
tuloksellisille toimenpiteille. Samalla on tiedostettava, että
rakennetut skenaariot eivät luultavimmin sellaisenaan toteudu ja
että tulevaisuus tulee yllättämään, tavalla tai toisella.
Historia on tästä täynnä opettavaisia esimerkkejä. Ei
koronaviruskaan johtanut mihinkään niistä skenaarioista, joita
varautumissuunnitelmissa kuvattiin.
Epävarmoina aikoina
tarvitaan myös yhteiskunnallista resilienssiä eli kykyä varautua
kriiseihin, kestää häiriöitä sekä palata kohti normaalia
pyrkien entistä ehomman yhteiskunnan rakentamiseen. Resilienssi
tarvitsee tuekseen ennakointia. Se vaatii myös monenlaisia
kyvykkyyksiä, joita tarvitaan kriiseihin varauduttaessa, niiden
aikana toimittaessa ja niistä toivuttaessa.
Aiheeseen liittyvää: