Home / Kolumnit /
Kim Berg – Liikkumattomuudesta jättiamenot

Kim Berg – Liikkumattomuudesta jättiamenot

Väestön ikääntyessä kasvaa sosiaali- ja terveyspalvelujen tarve tulevaisuudessa voimakkaasti.

Yhteiskunnallamme ei valitettavasti ole varaa kasvattaa sairauksien hoitamiseen meneviä menoja sitä vauhtia kuin ne tällähetkellä kasvavat.

Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää ennaltaehkäisevien toimien merkitys sosiaali- ja terveysmenoja laskevana toimenpiteenä.

Tulevaisuudessa varsinkin liikunnan merkitys tulee kasvamaan yhteiskunnassamme.

Liikunnan puutteen epäedullisesta vaikutuksesta terveyteen on laajasti tutkimustietoa. Liikkumattomuuden yleistyminen lisää kroonisia sairauksia ja vähentää väestön terveiden elinvuosien määrää.

WHO:n mukaan vuonna 2002 liikkumattomuus oli viidenneksi yleisin kuolemien riskitekijä Suomessa korkean verenpaineen, korkeiden kolesteroliarvojen, tupakan ja ylipainon jälkeen.

Vuonna 2004 liikkumattomuus oli jo neljänneksi yleisin kuolemien riskitekijä korkean elintason maissa.

Suomessa liikunnan puute aiheuttaa tutkimustulosten mukaan 1 000 euron kustannukset jokaista kahta miljoonaa veronmaksajaa kohti eli yhteensä kahden miljardin euron kulut.

Kun lukuun lisätään vielä passiivisesta istumisesta aiheutuvat toiset kahden miljardin euron kulut, liikkumattomuus ja liika istuminen saattavat aiheuttaa yhteiskunnallemme jopa neljän miljardin euron menot!

Taloudellisesti vaikeina aikoina on tärkeää, ettei lähdetä lyhytnäköisellä leikkauspolitiikalla kasvattamaan pitkän aikavälin kustannuksia. Säästäminen ihmisten hyvinvointia tukevista peruspalveluista johtaa pidemmän päälle vain kustannusten kasvuun kansalaisten hyvinvoinnin laskiessa.

Yksi psykologisen talousteorian keskeisistä piirteistä on tahdon heikkouden ongelma.

Ihmisillä on teorian mukaan taipumus painottaa välittömiä hyötyjä pidemmän ajan haittojen kustannuksella, vaikka etukäteen kyseinen henkilö ymmärtäisikin halunsa toimia pitkän aikavälin etujen mukaisesti.

Lukuisten tutkimustulosten perusteella voimme todeta, että lyhytnäköinen säästäminen, mm. liikuntatoimen määrärahoista, aiheuttaa tulevaisuudessa lisääntyviä kustannuksia etenkin sosiaali- ja terveysmenoissa.

Olkaamme siis nyt tahdoltamme vahvoja päätöksissämme ja tukekaamme lyhytnäköisten ratkaisujen sijasta kestävämpiä pidemmän aikavälin ratkaisuja.

Kim Berg

kaupunginvaltuutettu SDP eduskuntavaaliehdokas Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa