Tämän kirjoitin jo aikaisemmin Kaupunkirakenteessa:
ELÄKELÄISTEN AIVOJEN KÄYTTÖ JA KAUPUNKIRAKENNE.
Seurattuani vuosia eläköityvien ihan fiksujen ihmisten elämää olen todennut, että parissa vuodessa he passivoituvat/dementoituvat, heidän draivinsa laskee, elämänsä kapeutuu. Heidän aikansa kuluu kesämökin pihaa haravoidessa ja sen jälkeen ”aitakin pitäs maalata”. Kuukauden tärkein tapahtuma on parturi kolmen viikon kuluttua torstaina. Samanlainen prosessi tapahtuu usein työttömiksi jääneillä.
Kuinka yhteiskunnalla on varaa heittää korkeasti koulutettujen ammatti-ihmisten aivot hukkaan ja menettää heidän hiljainen tietonsa, kokemuksensa. Pankkikriisissä hävisi pankkivirkailijoiden hiljainen tieto ja sitä ei vieläkään ole saatu taikaisin.
Kun ihmisen kansantaloudellinen arvo on 1,5 milj. € tai STM:n neuvotteleva virkamies Juha Pöytsiän mukaan elämän hinta 6 milj € ja työelämä kestää noin 40 vuotta ja sen jälkeen on vielä eläkeaikaa noin 20 vuotta niin jää 0,5 - 2 milj € käyttämättä.
Mihin ikääntyvä ihminen voisi käyttää aivojaan omaksi ja yhteiskunnan hyväksi?
Hän voisi löytää ammatistaan nuorempia ohjattavia. Hän voisi käyttää aivojaan itselleen tärkeä asian edistämiseksi vapaaehtoistyönä. Hän voisi hankkia uuden ammatin ja toimia vielä 20 vuotta. Hän voisi intensiivisesti luoda jotain uutta itsensä ja toisten iloksi. Hän voisi keskittyä johonkin taiteen lajiin edistämään tai tekemään sitä. Mahdollisuuksia on miljoonia.
Eläkkeelle siirtynyt terve ihminen nauttii tietenkin vanhuuseläkettä, hänen taloudelliset paineensa on pienentynyt. On luonnollista, että hän haluaa korvauksen tekemästään työstä. Hänen arvojaan ja sydäntään lähellä oleva vapaaehtoistyö ei ehkä niinkään suo muuta korvausta kuin mielihyvän. Luonnollisesti hänen toimistaan hyötyvä korvaa kohtuullisesti hänelle saamansa edun.
Millaisia verkostoja nämä ihmiset voivat luoda provosoidakseen toisiaan toimintaan?
On mahdollista, että joku yritys ottaa näitä ihmisiä suojiinsa ja rekrytoida heidän palveluksiaan muille yrityksille. Joukko heitä voi perustaa osuuskunnan tai muun yrityksen ja tarjota sen kautta palveluksia. Kondiksen verkosto on luonnollinen vaihtoehto.
Miten yhteiskunta voisi edistää tämän suuntaista kehitystä?
Opetushallitus onkin jo kulttuuriuutisten mukaan perustanut luovuusprojektin, jonka osaksi tämän tyyppinen toiminta sopisi.
Kysymys siis kuuluu: Miten hyödynnetään ja edistetään ikääntyvien ihmisten aivokapasiteettia, kokemusta ja hiljaista tietoa heidän ja muiden iloksi ja hyödyksi.
Kaupunkirakenteesta riippuu eläkeläisten sosiaalinen kenttä ja aivojen käyttö. Ihmisten kontaktit ratkaisevat aivojen käytön. Ihmiset provosoivat toisiaan ajattelemaan.
En puhu dementoituneista ihmisistä, vaan raihnastuvista vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkeläisistä, joiden aivot ovat kunnossa ja jotka eivät liuottimilla surkastuta/ole surkastuttaneet niitä.
Kaikilla pitkän työuran tehneillä on mahdollisuus välittää kokemuksiaan ja arvojaan nuoremmilleen.
Laitakaupungilla päiväsaikaan on vain työttömät, eläkeläiset ja lähipubin asiakkaat. Virikkeet ja sosiaaliset verkostot ovat heikot.
Koska luonnostaan ihminen on laiska, jää hän liian helposti sohvan nurkkaan. Siksi ympäristön virikkeellisyys on välttämätöntä. Yhteiskunta tulee saamaan kustannukset moninkertaisesti takaisin alempina terveydenhoitokustannuksina ja arvojen, hiljaisen tiedon siirtymisenä ja kokeneen luovuutensa jakaneena takaisin.
Eläkkeellä oleva haluaa tehdä mielekästä toimintaa omaan tahtiinsa. Toiminta voi olla kansalaisvaikuttamista kuten tämä, historian ja arvojen jakamista lasten lapsille, satujen lukemista tarhassa, nuorisotyötä, yrityksen sparraamista, oppisopimusoppilaan ohjaamista, omaa yrittämistä toisten samanlaisten kanssa, opiskelua, romaanien kirjoittamista eli mitä tahansa.
Aivojensa käyttäjällä tulee olla sosiaalinen insproiva ja indusoiva verkosto, jolloin aktiivisuustaso nousee ja draivi lisääntyy.
Kaupunkirakenteiden tulee antaa edellytykset ja mahdollisuudet ja edistää ihmisten aktiivisuutta. Tässä on Kondiksen paikka.
Nykyiset rakenteet edistävät epäterveitä elämäntapoja.
