Maahanmuuttopolitiikkamme

Started by Tapio Osala, 04. 04. 2009 08:08

Previous topic - Next topic

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

Roy Rabb

Rikon hetkeksi tään hiljaisuuden. Nimittäin ei päivääkään ilman ikäviä uutisia EU:n taholta. Pian joutunemme maksamaan yhä lisää kriisiapua esim. Irlannille, puhumattakaan siitä lähes miljardista nettoeurosta joka vuosittain menee jäsenmaksuna EU:n pohjattomaan kitaan. Ja päivän lehdestä luemme, että EU:n tuomioistuin on määrännyt yksityisille viljelijöille maksettavat tuet salaisiksi. Näin eliitti pönkittää omiaan, kuten Björn Wahlroosia ja muita bisnesmäisiä suurtilallisia.
   Samalla EU käy sotaa maailmalla tyrkyttäen omaa vastenmielistä uskontoaan, suuren rahan markkinaliberalismia, muille. Ja mallioppilas Suomi siinä sivussa. Siteeraan Ari Ojapelton jo 10 vuotta vanhaa - edelleen ajankohtaista -  tekstiä:

"EU on harvainvaltainen rakennelma, joka levittää päätösvaltansa koskemaan lähes kaikkia yhteiskunnan alueita. Unionia ohjaavat suurten jäsenmaiden ohella suuryritysten edustajat. Siitä johtuu eriarvoisuuden ja köyhyyden lisääntyminen. Siitä johtuu myös demokratian alasajo. Kansalaisten tahdolla ei EU:n näennäisdemokratiassa ole merkitystä, jos se on erilainen kuin eliitin tahto.
   Vallassa oleva uusliberalistinen talousoppi saarnaa vain palkkamalttia, työehtosopimusten yleissitovuuden poistoa, joustoja, minimipalkkojen poistoa, osa- ja määräaikaisten työpaikkojen lisäämistä, verkottumista, itsensä työllistämistä, työttömyysturvan heikentämistä ja ylimalkaan palkansaajien ja työelämästä pudonneiden aseman huonontamista. Vaikka Suomessa vähäosaisilta on leikattu laman aikana jo 60 miljardia. Summa on samaa suuruusluokkaa kuin pankkituki (52 miljardia), jolla on tuettu veronmaksajien rahoilla pääoman edustajia.

   Lisäksi nämä uusliberalistiset taloustieteilijät saarnaavat palkkaerojen, suurituloisten verotuksen ja yritysverotuksen keventämistä ja liputtavat johtotason bonusten ja optioiden puolesta, jotta ne kannustaisivat parempaan tulokseen, investointeihin ja sitä kautta työllistämään."

Matseman

Quote from: Roy Rabb on 14. 11. 2010 09:09

Pian joutunemme maksamaan yhä lisää kriisiapua esim. Irlannille,


Tämä on yksi syy siihen, miksi EU:n maat haluavat olla mukana Euroopan Unionissa. Kriisin sattuessa ei olla yksin. Suomikin voi joskus joutua tällaiseen tilanteeseen.

Kansa on Roy äänestänyt asiasta ja halusi tähän mukaan. Periaatteessa puhumme juuri nyt edusta, jonka tarpeessa Suomi ei ole juuri nyt.
Mutta jos katsotaan tätä pitkällä tähtäimellä, niin yksi EU:n tarkoituksistahan on tukea ja rakentaa Euroopan Unioni, joka koostuu vahvoista jäsenmaista. Eikö silloin olisi outoa, ellei EU myös auttaisi vaikeuksiin joutuneita jäsenmaitaan?

QuoteJa päivän lehdestä luemme, että EU:n tuomioistuin on määrännyt yksityisille viljelijöille maksettavat tuet salaisiksi.

Tästä lukisin mielelläni lisää. Mistä?
Haluaisin tietää, mitä tällaisen päätöksen takaa löytyy. Näin äkkiä ajateltuna en kyllä keksi muuta syytä, kuin yksityissuojan ja silloin puhutaan vain yksittäisistä viljelijöistä. Tuet ja tiedot niistähän ovat yleensäkin ihmisten oma asia, eikä se ole oikeastaan edes mielenkiintoista, sillä mitä sillä tiedolla tekee, mitä Kalervo Kyntäjä saa? Sen sijaan om mielenkiintoista, miten EU tulee maanviljelijöitä kokonaisuudessaan, EU:n eri jäsenmaissa.

Sitten tuohon liittämääsi tekstiin. Kaikkea ei kannata niellä pureksimatta.

QuoteUnionia ohjaavat suurten jäsenmaiden ohella suuryritysten edustajat.

Tämä ei ole totta. EU:ssa tehdään joka päivä päätöksia, riippumatta suuryrityksien edustajista. Mutta minusta olisi eriskummallista, elleivät EU:n virkamiehet kuuntelisi heitä. Ihan samalla suomalaiset kansanedustajat kuuntelevat Suomen suurimimpien yritysten edustajia. Totta kai! Sillä maalle on tärkeää, että yrityksille luodaan mahdollisimman hyvät elinehdot toiminnalleen.

Quotetyöttömyysturvan heikentämistä

Tässä asiassahan työtä tekevä kansa haluaa usein nähdä, että työ on kannattavampaa, kuin jouten olo. Täälläkin jeesustellaan usein sitä, miten hyvin asiat ovat maahanmuuttajilla. Ei muuta kuin olla vaan. Siksi työttömyysturvan heikennys on periaatteessa myös tulos siitä, mitä kansa itse haluaa.
Työttömyysturvan heikennys on myös se paras lääke työvoimapulaan. Silloin kun turva on heikoimmillaan, se takaa sen että niitä vapaita työpaikkoja myös haetaan, ei ainoastaan maahanmuuttajien taholta, vaan myös kantaväestön.

Itse asiassa minulle on pieni yllätys, että tuot tänne tällaista tekstiä. En tiennyt, että olet tällaisen sosialismin kannalla, jossa ottaminen on ok ja lisää pitäisi vaan antaa. Luulin, että sinun periaatteesi lähtevät ihan toisesta näkökulmasta.

Quoteja liputtavat johtotason bonusten ja optioiden puolesta, jotta ne kannustaisivat parempaan tulokseen, investointeihin ja sitä kautta työllistämään."

Bonukset ja optiot ovat tavalliselle ja varsinkin kansan hölmölle osalle usein ruma nimi. Täytyy kuitenkin muistaa mistä ne lähtevät. Ne lähtevät siitä, kun joku tekee hyvän työn, nostaa toiminnan kannattavuutta, laajentaa ja työllistää. Miksei tätä voisi palkita? Väärin se menee tosin silloin, kun bonuksia saa joka tapauksessa. Mutta myöskin tässä täytyy pysyä totuudessa, sillä suurin osa maksaa kuitenkin näitä vain silloin, kun ne on ansaittu. Voin kertoa, että myös minä olen saanut bonuksia monta, monta kertaa. Mutta vain silloin, kun vuosi on mennyt hyvin ja tuottanut voittoa omistajille. Pari viime vuotta ovat olleet vähän laihempia, joten bonuksiakaan ei ole tullut. Näin se toimii parhaimmillaan.

Ei kannata kuitenkaan antaa myrkyttää mieltään koko asialle, vain siksi jos jotkut saavat jotain joka tapauksessa. 
Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Matseman



Voisiko Karin ehdottama shokkikoulutus toimia tällaisessa tapauksessa?



Entäs tällaisessa?
Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Juuseppi

Quote from: Matseman on 14. 11. 2010 09:09
Quote from: Roy Rabb on 14. 11. 2010 09:09

Pian joutunemme maksamaan yhä lisää kriisiapua esim. Irlannille,


Tämä on yksi syy siihen, miksi EU:n maat haluavat olla mukana Euroopan Unionissa. Kriisin sattuessa ei olla yksin. Suomikin voi joskus joutua tällaiseen tilanteeseen.


Onkohan tämä joku sääntö, että maahanmuuton puolesta kirjoittavat eivät tajua talousasioista hölkkäsen pöläystä? Eivät edes yksinkertaisimpia perusasioita.

Katrineholm-asiassa (ja monessa muussa asiassa) 10-0 turpiin saanut Matseman jatkaa tyhmyytensä ja täydellisen tietämättömyytensä esittelyä kilometriviesteillään. Tarvittaisiin vähintään 10 täysipäiväisesti palkattua henkilöä lukemaan kilometriviestit ja korjaamaan niissä esitetyt virheet ym. päättömyydet

Mitä Roy Rabben esille nostamaan Irlannin (tai Kreikan) avustamiseen tulee, niin siillä ei todellakaan pyritä pelastamaan kyseinen maa vaan poliitikkojen rakentama EU-niminen korttitalo. Kreikan kohdalla pelastettiin etunenässä saksalaiset ja ranskalaiset pankit. Ja samalla myös Kreikan valtavat asehankinnat Saksasta. Ilman Suomen ja EMU-maiden (huom ei Ruotsin) tukipakettia asekauppa olisi mennyt Saksalta ohi suun.

Asioista täydellisesti pihalla oleva Matseman vetoaa EU-kansanäänestykseen, vaikka siinä ei edes äänestetty markasta luopumisesta, rahaliitosta ja euro-valuutasta. Ruotsissa rahaliitosta äänestettiin, ja siksi heillä on yhä oma valuutta.

Ilman Kreikan ja nyt mahdollisesti myös Irlannin tukipakettia EU:n rahaliitto olisi kaatunut tai ainakin Kreikka jne olisivat saaneet kaivaa esiin vanhat setelinsä. Ja tämä kaikki tapahtuu vastoin rahaliiton sääntöjä. Säännöt nimittäin kieltävät sen, jota Matseman hehkuttaa: tuen yksittäiselle EMU-valtioille, joka ei pysty täyttämään rahaliiton ehtoja.

Niskanen on toinen mamukritiiikitön ja talousasioista pihalla oleva. Hän näyttää kuvittelevan, että kun verorahoilla synnytetään mamu-puuhastelu työpaikka tai virka, niin siitä isoa palkkaa saavan verotulot lisäävät verokertymää. Jos tuo olisi totta, niin miksi ihmeessä valtio ei perusta heti työttömille 200 000 työpaikkaa, kun niissä työskentelevien verotulot kasvattavat valtion ja kuntien verotuloja?



Matseman

#2724
Juuseppia jäi ilmeisesti vähän kaivelemaan. Ja nyt oli aika kaivautua taas esiin puskista. Olisi kannattanut odottaa parempaa tilaisuutta.

Quote from: Juuseppi on 14. 11. 2010 13:01

Onkohan tämä joku sääntö, että maahanmuuton puolesta kirjoittavat eivät tajua talousasioista hölkkäsen pöläystä? Eivät edes yksinkertaisimpia perusasioita.


Täällä kirjoittamiseen ei ole mitään erikoisempia vaatimuksia. Näin sinäkin saat kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo Juuseppi. Siksi esitänkin sinulle heti näin ensimmäisenä helpon kysymyksen (koska näyt niin hyvin tietävän),

 - Missä minä kirjoitan maahanmuuton puolesta? On tärkeää, että vastaat tähän, sillä muussa tapauksessa tulen muistuttamaan sinua.

QuoteKatrineholm-asiassa (ja monessa muussa asiassa) 10-0 turpiin saanut

Otetaanko uusiksi? Sillä vaikuttaa vähän siltä, ettet oikein ymmärtänyt lukemaasi. Esitit, että Katrineholmissa otettiin takkiinsa. Miten niin? Minä kirjoitin, että maahanmuutto käänsi Katrineholmin negatiivisen väestönkasvun positiiviseksi ja näin Katrineholm pystyi pitämään jotkut palvelut ennallaan. Kysymyksessä oli Katrineholmin kunnan kotisivulta haettu faktatieto.

Sen jälkeen aloit esittämään noita sai takkiinsa juttuja, vain koska Katrineholm keskeytti pakolaisten vastaanoton.

Miksi? Koska heillä ei ollut enää tarjota pakolaisille asuntoja ja töitä. En näe tässä mitään sen kummempia turpiin saamisia, muuten kuin että Juuseppi ei taida olla oikein tässä asiassa ajan tasalla. Mutta minä voin sinua vähän valistaa tässä asiassa, vielä kerran. Lue tarkkaan (en tosin usko, että auttaa...):

Jokainen kunta Ruotsissa on punninnut jossain vaiheessa mahdollisuuksista ottaa vastaan pakolaisia. Lähtökohtana on yleensä samat asiat: miten monta voidaan ottaa vastaan, voidaanko kaikille taata asunto, koulutus jne. Jos kunta päättää sitten ottaa vastaan pakolaisia, niin se päätös ei ole kuitenkaan mikään loputon, vaan se yläraja tulee jossain vaiheessa eteen. Varsinkin pienissä kunnissa puhutaan yleensä vain kymmenistä, korkeintaan 100-200 pakolaisesta. Sen jälkeen vastaanotto täytyy keskeyttää, asuntojen yms. puutteessa.

Voiko olla mahdollista, että Juuseppi ymmärtää tällaisen asian? Veikkaan että ei.

QuoteMatseman jatkaa tyhmyytensä ja täydellisen tietämättömyytensä esittelyä kilometriviesteillään. Tarvittaisiin vähintään 10 täysipäiväisesti palkattua henkilöä lukemaan kilometriviestit ja korjaamaan niissä esitetyt virheet ym. päättömyydet

Olisit nyt edes yrittänyt korjata omasi ensin.

QuoteMitä Roy Rabben esille nostamaan Irlannin (tai Kreikan) avustamiseen tulee, niin siillä ei todellakaan pyritä pelastamaan kyseinen maa vaan poliitikkojen rakentama EU-niminen korttitalo. Kreikan kohdalla pelastettiin etunenässä saksalaiset ja ranskalaiset pankit. Ja samalla myös Kreikan valtavat asehankinnat Saksasta. Ilman Suomen ja EMU-maiden (huom ei Ruotsin) tukipakettia asekauppa olisi mennyt Saksalta ohi suun.

Ymmärtääkseni en syventynyt tähän asiaan. Euromaiden myöntämät lainat menivät Kreikkaan. Ja yksi veruke oli todellakin se, että toimenpide vaikutti koko EU:n ekonomiaan. En ole missään vaiheessa kieltänyt tätä. Se jos joku ei kirjoita joidenkin asioiden yksityiskohdista, ei tarkoita suinkaan Juuseppi sitä, etteivät ne ole tiedossa.  

QuoteAsioista täydellisesti pihalla oleva Matseman vetoaa EU-kansanäänestykseen, vaikka siinä ei edes äänestetty markasta luopumisesta, rahaliitosta ja euro-valuutasta. Ruotsissa rahaliitosta äänestettiin, ja siksi heillä on yhä oma valuutta.

Kansa äänesti EU:n liittymisestä ja tietääkseni siihen liittyy paljon muutakin, kuin jäsenkortti ja jäsenmaksu. Kilometriviesti tästäkin tulisi, jos liittäisin mukaan Juusepille kaiken, johon Suomi sitoutui äänestäessään jäsenyyden puolesta.

Voiko Juuseppi ymmärtää tämän? Veikkaan, että ei.

Juuseppi, henkilöäni kohtaan hyökkääminen ei tee sinusta tämän sivuston talousihmettä. Päinvastoin, se vain osoittaa, miten jäljessä kuljet.



Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Jorma Kivimäki


Quote from: Roy Rabb on 13. 11. 2010 13:01


Harvalla nykyään on tuollainen rahakas duuni kuin toveri Kivimäellä, jossa ei tarvitse muuta kuin sanoa jees jees työnantajalle ja ampua alas muiden parannusehdotuksia. Mutta rehelliset ihmiset ainakin yrittävät, ja esim. Lajunen esittää varteenotettavia ajatuksia.

Kivimäki nyt odottanee vesi kielellä että voisi murskata minunkin ehdotusta Suomen ja koko maailman pelastamiseksi. Kiitos vaan luottamuksesta, Sinunhan ei tarvitse mitään ehdotuksia tehdäkään, koska Sinulla on kaikki hyvin.

Jos nyt puhutaan näistä jo täällä olevista, orjantapaisissa pätkätöissä kamppailevista maahanmuuttajista, joista osa on kaupungin silpputöissä, niin mieleen tulee ensimmäiseksi, että Vaasan kaupunki lopettaa ketjuttamiset, näyttäen hyvää esimerkkiä muille. Kai demareilla on melkoisia mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungissamme.

Ymmärrän kyllä, että parannusten aikaan saamiseksi kansan on äänestettävä Perussuomalaiset selvään voittoon. Jatkossa on yleisemmin  saatava aikaan markkinoiden tiukempaa sääntelyä, enemmän omaehtoista politiikkaa vapaana EU:n rautaotteesta, tyytyä vain ETA-sopimukseen niinkuin Norja ja Sveitsi. Lista on tietenkin pitkä. Tuossa vain ainestoa sen verran että Kivimäellä aitona äärioikeistolaisena markkinaliberalistina on jotakin mitä ampua alas.

Alun perin Roy Rabb valitteli kolmen lähimmän maahanmuuttajatuttavan pätkätyötilannetta. Samalla hän totesi, että on surullista että demarit ja muu vasemmisto katsovat asiaa läpi sormien. Ratkaisuna hän markkinoi persujen äänestämistä. En ole koskaan kuullut siltä suunnalta ainoatakaan työelämään liittyvää avausta. Muutenkin persuilla on ollut tapana tuoda esiin epäkohtia, sen sijaan ratkaisuja niiden korjaamiseksi äärettömän harvoin. Niinpä kyselin mitä Roy Rabb tai Kari Lajunen itse ehdottaisivat asiantilan korjaamiseksi. Erityisen hyviä ehdotuksia odottelin herra Rabbilta, hän kun kovasti kritisoi muiden tekemättömyyttä asian korjaamiseksi.

Lajunen rehellisesti kertoi, ettei hänellä ole muuta vastausta kuin maahanmuuton rajoittaminen. Sehän ei täällä jo olevia maahanmuuttajia juurikaan auta.

Sen sijaan yllä oleva Rabbin vastaus on jälleen kerran vertaansa vailla. Tyypillisesti argumenttien puute korvataan henkilöön menevillä alatyylisillä ilmaisuilla. Suurimman osan tuosta poliittisesta liturgiasta laitan omaan arvoonsa. Kulunutta sanontaa lainatakseni, se kertoo enemmän esittäjästä kuin kohteesta. ,,ärioikeistolaiseksi leimaaminen meni kyllä jo vitsiosaston puolelle.

Kun kyselin minkälaisin keinoin pätkätöitä voitaisiin rajoittaa, sain vastaukseksi että rajoitetaan pätkätöitä. Kaupunki vain lopettaa ketjuttamiset niin asia on sillä siisti. Sama juttu sitten kai myös yksityisellä puolella: työnantajat vaan yksinkertaisesti lopettavat pätkätöiden teettämisen niin ongelmaa ei ole. Minä tosin yritin kysellä keinoja, enkä päämääriä.

Markkinoiden tiukempi sääteleminen on kovin yleinen ilmaisu, eikä anna mitään konkreettista kuvaa siitä, miten nykyisiä pätkätöitä rajoitettaisiin. Itsenäisempi politiikka suhteessa EU: hun ei myöskään ole kummoinen keino RR: n mamuystävien työllistämiseksi nopeasti Vaasassa.

Oikeita keinojakin muuten olisi saada pätkätöitä kuriin. Määräaikaisten sopimusten laittomiin ketjuttamisiin päästään harvoin käsiksi, koska asianomainen ei usein miten (ymmärrettävistä syistä) anna lupaa hoitaa asiaansa. Jos liitoilla olisi oikeus ryhmäkanteen nostamiseen tällaisessa asiassa, korjaantuisi monen pätkätyöläisen asema. Tämä vaatisi lakimuutoksen.

Maahanmuuttajien kohdalla monesti esteeksi asioiden hoitamiselle on muodostunut se, että oma työnantaja on hankkinut tai suositellut työlupaa. Moni pelkää, ettei sitä jatkossa heru, jos joutuu ristiriitaan työnantajansa kanssa. Myös tällaisissa tapauksissa ryhmäkanne auttaisi.

Paljon parjatun EU: n direktiiveistä on jo nyt tullut muutama hyvä pätkätyöntekijöiden oikeuksia parantanut lakimuutos. Muun muassa työsopimuslain 5 pykälä, jonka mukaan toisiaan seuraavien määräaikaisten työsuhteiden katsotaan työsuhde-etuuksien määräytymisen kannalta jatkuneen yhdenjaksoisena. Aikaisemmin näin ei ollut ja määräajan päätyttyä maksettiin käteen lopputili ja ansaitut lomat rahana.

Pentti Suksi

Juusepin suusta olet sinä totuuden  kuuleva. Eiköhän nyt hillitä tätä loputyonta puhe ripulia ja saman asian pyörittäminen vuodesta vuoteen. Toivottovasti aika menee sukkelaan että päästään vaaleista eroon. Kun vaalit on käyty, kaikki jatkuu ennallaan. Laittomia maahantulijoita riittää vaikka Perussuomalaisilla olisikin sisäministerin tuoli.
Luulen että annan vaalien mennä ohi omalta kohdaltani, sittenhän ei tarvitse kenenkään täällä spekuloida ketä olen mahdollisesti äänestänyt. Minua tympii tuollainen akuteeraaminen  ja propakoiminen kun lopputulos on se, että sillä ei ole mitään merkitystä.

Pentti Suksi

Matseman

Quote from: Pentti Suksi on 14. 11. 2010 14:02

Kun vaalit on käyty, kaikki jatkuu ennallaan. Laittomia maahantulijoita riittää vaikka Perussuomalaisilla olisikin sisäministerin tuoli.

Pentti Suksi

Uskon, että Pentti Suksi on tässä oikeassa. Vaikka PerSut saisivatkin niin paljon ääniä, kuin ennustetaan, niin heillekin tulee esiin totuus, jossa kysytään enemmän ammattitaitoa, vähemmän tuubaa. Näiden saappaiden täyttämiseen heillä tulee menemään ainakin ensimmäinen kausi.
Ennustankin, että samat PerSujen kannattajat hyljeksivät heitä sitten täällä seuraavien vaalien alla, kun mikään ei muuttunutkaan. Kenenkähän nimeen sitten vannotaan?
Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Ernesti Hoo

Minuakin hämmästyttää tämä hulabaloo asian ympärillä.  Olen varmasti tiukkapipoinen kun minun mielestäni tärkeimmät kysymykset ovat edelleen:

-Mitkä ovat todelliset maahanmuuton kokonaiskustannukset vaasalaisille veronmaksajalle?
-Miksi valtuutetut eivät osallistu keskusteluun?
-Miksi maahanmuuttoviranomaiset eivät osallistu keskusteluun
-Miksi täällä nokitellaan toisia keskustelijoita asiallisen keskustelun asemasta?
-Miksi Pohjalainen ei kirjoita Leif Sandin selvityksestä?
-Mitä tapahtuu jatkossa?
-Mikä vaikutus selvityksellä olisi vaaleihin, jos vaasalaiset saisivat tietää selvityksestä.
-Miksi rehellliset vaasalaiset, jotka haluavat selvittää veronmaksajien kulut, leimataan hölmöiksi?
-Tulisiko selvityksessä huomioida myös Pikipruukille maahanmuutosta aiheutuneet ylimääräiset kustannukset?
-Onko erilaisten ostosopimusten taustat selvitetty (että kukaan ei vedä välistä?)
-Kuka muu hyötyy mamubisneksestä kuin rakennusneuvos Antti Ruostetniemi?
-Onko todella niin että mamut ohittavat paikalliset esim. Promedissa, vai onko se vain ilkeätä propagandaa?

Jos nyt ensin saisi vastauksen näihin.

eklu

Salaista tietoa jota ei julkisesti käsitellä, piste.

Juuseppi

Quote from: Matseman on 14. 11. 2010 14:02
 - Missä minä kirjoitan maahanmuuton puolesta? On tärkeää, että vastaat tähän, sillä muussa tapauksessa tulen muistuttamaan sinua.

Voi, voi. Kylläpä olisi taas töitä koko illaksi ja vielä yö perään, jos lähden polkemaan loputonta, Matsemanin viitoittamaa suota.

Ellei Matseman tiedä edes sitä, missä on kirjoittanut maahanmuuton puolesta, niin huh-huh sentään.

Ihan ulkomuistista tulee mieleen Tukholman, Malmön, Göteborgin jne. ylijäämäiset budjetit, joilla Matseman yritti todistaa, että mahanmuutto on rikkaus myös taloudellisesti. Sitä ennen Matseman oli väittänyt, että Ruotsissa maahanmuuton on laskettu tuottaneen voittoa, vaikka samaan aikaa YLE:n MOT-ohjelmassa siteerattiin tutkimusta, jonka mukaan maahanmuuton kustannukset nostavat veroastetta 5 prosenttiyksikköä.

Pienen tarkastelun jälkeen esim. Malmön ylijäämä paljastui 200 miljoonan alijäämäksi (2010 budjetti). Eli kävi aivan kuten Katrineholmin kohdalla. Matsemanin viestien harvat fakta-argumentit paljastuvat valheeksi jos netistä viitsi katsoa  mikä on totuus. Katrineholmin kohdalla Matseman väitti (sanatarkka lainaus): "palvelut pysyvät ennallaan, tai niitä jopa lisätään. Näin kävi esim. Katrineholmin kunnassa".

Kyseisen kunnan kotisivulta voi löytää perustelut, miksi kunta sanoi irti sopimuksen vastaanottaa pakolaisia. Vastoin Matsemanin väitettä perustelu oli se, että kunta ei kyennyt takaamaan palveluja. Siksi myöskään pakolaisia ei voitu ottaa vastaan. Kuntapalvelut ylikuormittuivat niin ankarasti, että tilanne oli kestämätön.

Siinä Matseman puhui kyllä totta, että väestömäärä kasvoi. Niinhän se kasvaa Vaasassakin ainoastaan mamujen ja etenkin pakolaisvirran ansiosta: väestökasvussa 2/3-osa on mamuja ja 1/3-osa kantaväestöä, joka täytyy palkata, että mamuille voidaan taata ne palvelut, joita Katrineholmissa ei kyetty takaamaan.

Jos on seurannut Matsemanin viestejä, niin huomaa, että niissä toistuu sama kaava. Kun Matseman laitetaan ahtaalla, hän alkaa toisella, ettei vastapuoli ymmärrä lukemaansa. Mitä useammin hän toistelee tuota väitettä, sitä ahtaamalla hän on. Seuraavaksi tulee väite, että vastapuoli kirjoittaa juovuksissa. Ja äärimmäisessä hädässä Matseman muistaa mulkkumaisen isänsä (suomalainen), joka kohteli huonosti Matsemanin äitiä.






Roy Rabb


Jorma Kivimäki on toivoton saivartelija, sanoo yhtä ja ajattelee jotain muuta. Esim. kaupungilla lienee valta omilla työpaikoilla luoda vakinaisia (päämäärä) työsuhteita lopettamalla ketjuttamiset (keino). Onko vaikeaa? EU nyt tehtailee mitä tehtailee direktiivejä, mutta edellämainittujen tuttujen maahanmuuttajien kertomuksen perusteella mitään parannusta ei ole tapahtunut. Kivimäen argumentointi on työnantajan argumentointia.

Matseman

Juuseppi, olet nyt hieman kusessa. Sillä:

QuoteIhan ulkomuistista tulee mieleen Tukholman, Malmön, Göteborgin jne. ylijäämäiset budjetit, joilla Matseman yritti todistaa, että mahanmuutto on rikkaus myös taloudellisesti.

Ulkomuistisi toimii, mutta luetun ymmärtäminen ei. Mikä saa sinut päättelemään, että näiden faktatietojen tänne tuonti olisi maahanmuuton puolesta puhumista?

QuoteSitä ennen Matseman oli väittänyt, että Ruotsissa maahanmuuton on laskettu tuottaneen voittoa,

Väite ei ole minun. Olen vain tuonut sen tänne. Siis myöskään tässä en puhu maahanmuuton puolesta.

Quotevaikka samaan aikaa YLE:n MOT-ohjelmassa siteerattiin tutkimusta, jonka mukaan maahanmuuton kustannukset nostavat veroastetta 5 prosenttiyksikköä

Ohjelmassa ei edes kerrottu, mistä tutkimuksesta oli kysymys. Asiaa on myös tutkittu paljon Ruotsissa. Niin paljon, etten lähtisi viittamaan yhteen suomalaiseen ohjelmaan.

QuotePienen tarkastelun jälkeen esim. Malmön ylijäämä paljastui 200 miljoonan alijäämäksi (2010 budjetti).

Kaikkea en voi muistaa. Mutta missä olen väittänyt, että Malmön kunta menee plussalla? Noh, ei sillä väliä. Mutta Malmön kunta MENI plussalla 2009, tämän, Malmön kunnan kotisivulla olevan tiedon mukaan. Ylijäämä viime vuonna oli 594 Miljoona kruunua. Edellisenä vuotena ylijäämä oli 424 Miljoonaa kruunua. Malmön kunta on esittänyt budjetissaa positiivisia lukemia vuodesta 1996, kuten voit itse raportista lukea.

Mutta vaikka Malmölla olisi mennyt miten, niin miten se liittyy väitteeseesi, että olisin puhunut maahanmuuton puolesta?

QuoteEli kävi aivan kuten Katrineholmin kohdalla.

Katrineholmenin budjetista en ole yleensäkään puhunut  mitään. Katrineholmista kirjoittaessani en todellakaan puhunut mitään ekonomiasta, vaan pakolaisten vastaanotosta, joka keskeytettiin, koska heillä ei ollut enää tarjota asuntoja ja töitä.

Onko sinulla todellakin noin vaikeata ymmärtää lukemaasi?

QuoteMatsemanin viestien harvat fakta-argumentit paljastuvat valheeksi jos netistä viitsi katsoa

Ainakin ylläolevasta päätellen tässä taisi käydä nyt niin, että se olet sinä, joka et ole viitsinyt käydä katsomassa netistä. 

QuoteKatrineholmin kohdalla Matseman väitti (sanatarkka lainaus): "palvelut pysyvät ennallaan, tai niitä jopa lisätään. Näin kävi esim. Katrineholmin kunnassa".

Myös tässä on kysymys faktatiedosta, josta toin sinulle myös faktaa linkkien muodossa. Alan tosin epäillä, ettei kielitaitosi riitä lukemaan ruotsia. Ja jälleen, väite ei ole minun, vaan minä toin sen tänne asiaan vihkiytyneiden sanomana.

Myöskään tämä ei tarkoita sitä, että puhuisin maahanmuuton puolesta Juuseppi.

QuoteKyseisen kunnan kotisivulta voi löytää perustelut, miksi kunta sanoi irti sopimuksen vastaanottaa pakolaisia. Vastoin Matsemanin väitettä perustelu oli se, että kunta ei kyennyt takaamaan palveluja. Siksi myöskään pakolaisia ei voitu ottaa vastaan. Kuntapalvelut ylikuormittuivat niin ankarasti, että tilanne oli kestämätön.

Nyt voisit esittää, mistä luit tuon viimeisen lauseen. Muutenhan kirjoitat juuri siitä, mitä olen sinulle jo monta kertaa yrittänyt kertoa. Alkaako valkenemaan?

QuoteSiinä Matseman puhui kyllä totta, että väestömäärä kasvoi. Niinhän se kasvaa Vaasassakin ainoastaan mamujen ja etenkin pakolaisvirran ansiosta: väestökasvussa 2/3-osa on mamuja ja 1/3-osa kantaväestöä, joka täytyy palkata, että mamuille voidaan taata ne palvelut, joita Katrineholmissa ei kyetty takaamaan.

En oikein ymmärrä tapaasi tulkita asioita. Ei Katrineholmin päätökseen liity mitään dramatiikkaa. Kunta otti vastaan niin monta pakolaista kuin se pystyi ja pani sitten lapun luukulle. So not??
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Katrineholmin päätös oli tietenkin ihan oikea. Ellei ole asuntoja, ei töitä eikä mahdollisuuksia ottaa vastaan pakolaisia, niin silloin sanotaan sopimus irti. Katrineholm menetteli tässä suoraselkäisesti.

Siis myöskään tässä en ole kyllä puhunut maahanmuuton puolesta.

QuoteJos on seurannut Matsemanin viestejä, niin huomaa, että niissä toistuu sama kaava. Kun Matseman laitetaan ahtaalla, hän alkaa toisella, ettei vastapuoli ymmärrä lukemaansa.

Yleensä kun joku alkaa hikeentymään, niin silloin viestejä ei enää lueta, tai sitten ymmärretään mitä halutaan, tai ei ymmärretä ollenkaan ja sitten keskitytään viestin kirjoittajan nokkimiseen.

Valitan Juuseppi, olet yhä jäljessä tässä, eikä näköjään toivoa paremmasta.

QuoteSeuraavaksi tulee väite, että vastapuoli kirjoittaa juovuksissa.

,,lä ota enää Juuseppi.

Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Ernesti Hoo

Jessus teidän kanssanne

-Mitkä ovat todelliset maahanmuuton kokonaiskustannukset vaasalaisille veronmaksajalle?
-Miksi valtuutetut eivät osallistu keskusteluun?
-Miksi maahanmuuttoviranomaiset eivät osallistu keskusteluun
-Miksi täällä nokitellaan toisia keskustelijoita asiallisen keskustelun asemasta?
-Miksi Pohjalainen ei kirjoita Leif Sandin selvityksestä?
-Mitä tapahtuu jatkossa?
-Mikä vaikutus selvityksellä olisi vaaleihin, jos vaasalaiset saisivat tietää selvityksestä.
-Miksi rehellliset vaasalaiset, jotka haluavat selvittää veronmaksajien kulut, leimataan hölmöiksi?
-Tulisiko selvityksessä huomioida myös Pikipruukille maahanmuutosta aiheutuneet ylimääräiset kustannukset?
-Onko erilaisten ostosopimusten taustat selvitetty (että kukaan ei vedä välistä?)
-Kuka muu hyötyy mamubisneksestä kuin rakennusneuvos Antti Ruostetniemi?
-Onko todella niin että mamut ohittavat paikalliset esim. Promedissa, vai onko se vain ilkeätä propagandaa?

Jos nyt ensin saisi vastauksen näihin.

eklu

Ernesti on nyt asian ytimessä, minäkin haluan vastaukset näihin kysymyksiin ja lisään vielä oman kysymyksen näiden hyvien lisäksi. Miksi todellisia kustannuksia peitellään, pelätäänkö pään joutuvan pölkylle vai ovatko ne niin isot kuin huolestuneet kansalaiset pelkäävät.

Matseman

Quote from: Ernesti Hoo on 14. 11. 2010 17:05

-Mitkä ovat todelliset maahanmuuton kokonaiskustannukset vaasalaisille veronmaksajalle?


Esität tämän kysymyksen väärässä paikassa. Kaupunginhallitus on antanut asiasta selvityksen, joka ei tosin ole aivan täydellinen, tosin suuntaa antava. Tarkkaa lukemaa on vaikea saada. Voidaan oikeastaan kysyä, löytyykö sellaista, joka tarkan summan pystyy esittämään? En jaksa uskoa.

Quote-Miksi valtuutetut eivät osallistu keskusteluun?

Jokaisella valtuutetulla on varmasti tähän oma syynsä. Jos olisin itse valtuutettu, niin en osallistuisi, koska täällä pitää olla joidenkin kirjoittajien kanssa samaa mieltä. Lisäksi, keskustelu painottuu vihamielisyyteen maahanmuuttajia kohtaa ja myöskin pyrkii demonisoimaan heitä. Moni ei silloin halua esiintyä omalla nimellään sellaisessa keskustelussa.

Quote-Miksi maahanmuuttoviranomaiset eivät osallistu keskusteluun

Samasta syystä.

Quote-Miksi täällä nokitellaan toisia keskustelijoita asiallisen keskustelun asemasta?

Keskustelu käydään monenlaisissa merkeissä. Joidenkin kanssa pystyy keskustelemaan hyvinkin mukavissa merkeissä, kun taas toiset haluavat nokkia. Se vain nyt sattuu olemaan joidenkin keskustelutyyli, jossa ei periaatteessa ole mitään vikaa. Toiset sitten taas ovat niin tyhmiä, että kun asia-argumentit loppuvat, niin silloin aletaan nokkimaan kirjoittajaa kuviteltujen mielikuvien perusteella, tai yksinkertaisesti kutsutaan vaan asiasisältöisen viestin kirjoittajaa saivartelijaksi. Ehkä helpoin, tai paras tapa pudottaa hanskansa.

Quote-Miksi Pohjalainen ei kirjoita Leif Sandin selvityksestä?

Tämä kysymys pitää esittää Pohjalaiselle. Tuotko sitten vastauksen tänne?

Quote-Mitä tapahtuu jatkossa?

Ei mitään. Leif Sandin selvitys oli kanslaisaloitteen tekijöille pettymys, koska siinä ei tuotu esiin sellaisia summia, kuin kansalaisaloitteen tekijät olivat toivoneet/odottaneet. Sisimmässään kaikki selvityksen kritisoijat myöskin  lienevät ymmärtävän, etteivät mahdolliset korjaukset muuta juuri itse kokonaiskuvaa. Joten siksi tässä ei tule tapahtumaan enää mitään muuta, kuin pientä jälkikytemistä.

Quote-Mikä vaikutus selvityksellä olisi vaaleihin, jos vaasalaiset saisivat tietää selvityksestä.

En tiedä. Veikkaan, että marginaalinen vaikutus. Plus miinus nolla.

Quote-Miksi rehellliset vaasalaiset, jotka haluavat selvittää veronmaksajien kulut, leimataan hölmöiksi?

Ei missään, eikä kokonaisuudessa. Rehellisten vaasalaisten joukossa on paljon fiksuja tyyppejä, mutta myös hölmöjä. Tämä on luonnonlaki, ei suinkaan mielipide. Kaikki eivät voi olla ruudinkeksijöitä ja se tietenkin näkyy myös täällä.

Quote-Tulisiko selvityksessä huomioida myös Pikipruukille maahanmuutosta aiheutuneet ylimääräiset kustannukset?

Miksei. Mutta toisiko tämä jotain lisä-arvoa selvitykseen? Eihän selvityksessä ole huomioitu maahanmuuton tuomia verotulojakaan, eikä yrittäjyyden tuomia tuloja.

Quote-Onko erilaisten ostosopimusten taustat selvitetty (että kukaan ei vedä välistä?)

En ole oikea mies vastaamaan tähän.

Quote-Kuka muu hyötyy mamubisneksestä kuin rakennusneuvos Antti Ruostetniemi?

Listä on pitkä. Maahanmuuttohan työllistää paljon ihmisiä.

Quote-Onko todella niin että mamut ohittavat paikalliset esim. Promedissa, vai onko se vain ilkeätä propagandaa?

Myöskään tähän en voi vastata.

QuoteJos nyt ensin saisi vastauksen näihin.

Toivottavasti sait jotain irti näistä. Jospa joku muu voi täydentää?
Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Matseman

#2736
Quote from: eklu on 14. 11. 2010 17:05
Ernesti on nyt asian ytimessä, minäkin haluan vastaukset näihin kysymyksiin ja lisään vielä oman kysymyksen näiden hyvien lisäksi. Miksi todellisia kustannuksia peitellään, pelätäänkö pään joutuvan pölkylle vai ovatko ne niin isot kuin huolestuneet kansalaiset pelkäävät.

Kuka peittelee? Leif Sandinin selvityshän on aika hyvä. Ja kyllä varmaan jäljellä oleviin kysymyksiin löytyy myös vastaus - jos vain joku osaa kysyä oikeasta paikasta. Täältä sitä ei saa.

Ernesti tosin osoittaa jo kysymyksissään, millaisia vastauksia hän haluaisi. Eikö niin? Olisi siis hyvä saada lisää menoja mukaan. Nyt on minun vuoroni esittää Ernesti kysymys:

- Miten paljon maahanmuuton, tai maahanmuuttajien parissa työskentelevät tuovat verotuloja Vaasan kaupungille?
- Miten paljon työssä käyvät maahanmuuttajat maksavat vuosittain veroa Vaasan kaupungille?
- Miten paljon Vaasassa on yrittäjiä, joilla on maahanmuuttajatausta?
- Miten paljon ihmisiä maahanmuuttajataustaiset yrittäjät työllistävät?
- Miten paljon valuttaa/omaisuutta maahanmuuttajat tuovat/ovat tuoneet Vaasaan?
- Miten paljon maahanmuuttajat sijoittavat vuosittain vaasalaisiin tuotteisiin ja palveluihin?
- Miten monessa tapauksessa maahanmuuttaja paikkaa työpaikan, johon työntantaja ei ole onnistunut palkkaamaan ketään kantaväestöstä?
Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Jorma Kivimäki

Quote from: Roy Rabb on 14. 11. 2010 17:05

Jorma Kivimäki on toivoton saivartelija, sanoo yhtä ja ajattelee jotain muuta.

Saivartelusta sen verran, etten usko että sinä persuna edes haluat kaupungin työllistävän maahanmuuttajia vakinaisen työsuhteeseen. Tai kuten Juuseppi asian ilmaisi ”verorahoilla synnytetään mamu-puuhastelu työpaikka tai virka”

QuoteEsim. kaupungilla lienee valta omilla työpaikoilla luoda vakinaisia (päämäärä) työsuhteita lopettamalla ketjuttamiset (keino). Onko vaikeaa? EU nyt tehtailee mitä tehtailee direktiivejä, mutta edellämainittujen tuttujen maahanmuuttajien kertomuksen perusteella mitään parannusta ei ole tapahtunut. Kivimäen argumentointi on työnantajan argumentointia

Pointti oli se, että miten persujen äänestäminen auttaisi ketjutettujen työsuhteiden vähenemistä. Ei siis se, miten työnantajien tulisi toimia. Tottahan me tiedämme, että kaikki työntekijät (myös maahanmuuttajat) arvostavat enemmän vakinaisia työpaikkoja. Ongelma on siinä, että työnantajat tekevät omia päätöksiään, joita pitävät täysin laillisina. Kysymys kuuluu, millaisin toimenpitein persut huolehtisivat siitä, että lähes kaikilla olisi 70-luvun tapaan vakinainen työpaikka.

Matseman

Quote from: Jorma Kivimäki on 14. 11. 2010 18:06

Kysymys kuuluu, millaisin toimenpitein persut huolehtisivat siitä, että lähes kaikilla olisi 70-luvun tapaan vakinainen työpaikka.


Hyvä kysymys. Myös minä lukisin mielelläni vastauksen tähän. Uskon tosin, ettei sitä saada ainakaan täältä, vaikka Vaasaa ja maailmaa ollaankin lähdössä pelastamaan:-)
Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Ernesti Hoo

Tämä antaa hiukan toivoa:

-Mitkä ovat todelliset maahanmuuton kokonaiskustannukset vaasalaisille veronmaksajalle?
-Miksi valtuutetut eivät osallistu keskusteluun?
-Miksi maahanmuuttoviranomaiset eivät osallistu keskusteluun
-Miksi täällä nokitellaan toisia keskustelijoita asiallisen keskustelun asemasta?
-Miksi Pohjalainen ei kirjoita Leif Sandin selvityksestä?
-Mitä tapahtuu jatkossa?
-Mikä vaikutus selvityksellä olisi vaaleihin, jos vaasalaiset saisivat tietää selvityksestä.
-Miksi rehellliset vaasalaiset, jotka haluavat selvittää veronmaksajien kulut, leimataan hölmöiksi?
-Tulisiko selvityksessä huomioida myös Pikipruukille maahanmuutosta aiheutuneet ylimääräiset kustannukset?
-Onko erilaisten ostosopimusten taustat selvitetty (että kukaan ei vedä välistä?)
-Kuka muu hyötyy mamubisneksestä kuin rakennusneuvos Antti Ruostetniemi?
-Onko todella niin että mamut ohittavat paikalliset esim. Promedissa, vai onko se vain ilkeätä propagandaa?
- Miten paljon maahanmuuton, tai maahanmuuttajien parissa työskentelevät tuovat verotuloja Vaasan kaupungille?
- Miten paljon työssä käyvät maahanmuuttajat maksavat vuosittain veroa Vaasan kaupungille?
- Miten paljon Vaasassa on yrittäjiä, joilla on maahanmuuttajatausta?
- Miten paljon ihmisiä maahanmuuttajataustaiset yrittäjät työllistävät?
- Miten paljon valuttaa/omaisuutta maahanmuuttajat tuovat/ovat tuoneet Vaasaan?
- Miten paljon maahanmuuttajat sijoittavat vuosittain vaasalaisiin tuotteisiin ja palveluihin?
- Miten monessa tapauksessa maahanmuuttaja paikkaa työpaikan, johon työntantaja ei ole onnistunut palkkaamaan ketään kantaväestöstä?

Roy Rabb

Hienoa Toverit! Lienemme siis yhtä mieltä siitä, että 70-luvulla olivat asiat paremmin. Eihän silloin myöskään ollut valtionvelkaa tai mainittavaa työttömyyttä. Taloudellinen tasa-arvo oli kunnossa ja taloudellinen kasvu todellinen.

Eli. Luokaamme yhdessä 70-lukua vastaavat olosuhteet.

Matseman


Quote from: Roy Rabb on 14. 11. 2010 18:06

Hienoa Toverit! Lienemme siis yhtä mieltä siitä, että 70-luvulla olivat asiat paremmin. Eihän silloin myöskään ollut valtionvelkaa tai mainittavaa työttömyyttä. Taloudellinen tasa-arvo oli kunnossa ja taloudellinen kasvu todellinen.

Eli. Luokaamme yhdessä 70-lukua vastaavat olosuhteet.


Juu, pääsee Roykin takaisin haaveilemaan reissuista kanarian saarille :-)

70-luku oli hienoa aikaa. Oli koululaistanssit. Niin ja oli nuorisokellari ja nuorisotalo oli auki maanantaisin.
Pomon konttoriin piti mennä lakki kädessä pyytämään palkankorotusta. Meillä oli kaikki.

Musiikki oli kyllä mahtava juttu silloin. Ulkomaalaiset tekivät valtavat määrät musiikkia, ja suomalaiset kopioivat mankat savuten.

Sinne takaisin!


Quote from: Ernesti Hoo on 14. 11. 2010 18:06

Tämä antaa hiukan toivoa:


Keskusteluunko?
Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Juuseppi

Alan ymmärtää, miksi Matseman jankuttaa luetun ymmärtämisestä. Syy on tietenkin se, että hänellä itsellä on vaikeuksia ymmärtää lukemansa. Matseman esim. ymmärtää täysin pieleen alla olevan jakeen:

Pienen tarkastelun jälkeen esim. Malmön ylijäämä paljastui 200 miljoonan alijäämäksi (2010 budjetti). Eli kävi aivan kuten Katrineholmin kohdalla. Matsemanin viestien harvat fakta-argumentit paljastuvat valheeksi jos netistä viitsi katsoa  mikä on totuus. Katrineholmin kohdalla Matseman väitti (sanatarkka lainaus): "palvelut pysyvät ennallaan, tai niitä jopa lisätään. Näin kävi esim. Katrineholmin kunnassa".

Hän ymmärtää, että puhutaan Katrineholmin budjetista, vaikka sitä ennen lukemattomissa viesteissä on kirjoitettu Katrineholmin palveluista, joiden Matseman väitti lisääntyneen maahanmuuton ansiosta. Tuossakin muuten yksi kohta, jossa Matseman kirjoittaa myönteisesti maahanmuutosta. Mutta ei hän sitä näe eikä ymmärrä vaikka asian toistaa monta kertaa. En halua olla ilkeä, mutta epäilen että vastapuoli kärsii jonkin asteen aivotoiminnan häiriöstä.

Tukholman, Malmön, Göteborgin tai edes Katrineholmin budjetteien todistusvoima suuntaan tai toiseen on mitätön, koska asiaan liittyy kuntien veroprosentti ja valtion maahanmuuttoon liittyvä tuki. Jos veroprosentti on keskiarvoa tai sen alle ja jos kunnan talous on ylijäämäinen vielä mamu-korvausten jälkeen, niin ehkä se todistaa, että maahanmuutto ei rasita (ainakaan kohtuuttomasti) kunnan taloutta.


MOT-ohjelmassa mainittu ruotsalainen kirja on nimeltään "Mångfald eller Välfärd" (2002). Kirjoittaja Göteborgin yliopiston lehtori Lars Jansson. Saman kirjoittajan uudempi kirja on nimeltään "Sveriges Tragedie" (2007). Tämä tieto löytyy MOT-ohjelman kotisivulta. Helppo löytää jos on kiinnostunut.

Lars Janssonin laskelmia on käsitelty vaasalaisia.infossa ja haku-toiminnon perusteella Eric Sardinas -niminen kirjoittaja tai nimimerkki (jolla ei tietenkään mitään yhteyttä Matsemaniin) antoi ymmärtää tietävänsä kirjoittajan ja lyttäsi laskelmat suurin piirtein natsipropagandan tasoiseksi huuhaaksi. Jälkimmäinen ei ole tarkka lainaus vaan mielikuva.

Myös  Ruotsin hallituksen teettämä tilaustyö päätyi negatiiviseen tulokseen, kun laskettiin maahanmuuton kustannukset, ja tämä tutkimus lienee objektiivisin mitä on saatavilla. Meidän ei siis tarvitse tukeutua vain jonkin mitä suomalaiset ovat sanoneet yhdessä TV-ohjelmassa.

Vielä toinen esimerkki siitä, kuinka vaikea Matsemanin on ymmärtää lukemansa. Kirjoitin, että

"Kyseisen kunnan kotisivulta voi löytää perustelut, miksi kunta sanoi irti sopimuksen vastaanottaa pakolaisia. Vastoin Matsemanin väitettä perustelu oli se, että kunta ei kyennyt takaamaan palveluja. Siksi myöskään pakolaisia ei voitu ottaa vastaan. Kuntapalvelut ylikuormittuivat niin ankarasti, että tilanne oli kestämätön."

Voisin olettaa, että normaalin lukutaidon omaava voi käsittää, että esittämäni tieto löytyy puheena olevan kunnan kotisivulta, mutta siitä huolimatta Matseman vaatii, että "nyt voisit esittää, mistä luit tuon viimeisen lauseen"

Huh-huh. Siis luin sen sieltä puheena olevan kunnan kotisivulta. Montako kertaa tämä asia pitää kertoa? Ja kun Matseman väittää, etten ymmärrä ruotsia ja ilmeisesti hän ymmärtää, niin, Matseman, olepa hyvä ja käännä suomeksi alla oleva lainaus:

"Enligt kommunens uppfattning har förutsättningarna för mottagandet förändrats väsentligt sedan överenskommelsen träffades. Det stora antalet barn och ungdomar bland inflyttarna till kommunen innebär att barnen hamnar i en väldigt utsatt situation. Belastningen på skola och barnomsorg är mycket hög och därtill har vi aviserats om att ytterligare många barn och ungdomar kommer att anlända. Katrineholms kommun kommer därför inte längre att klara av att ta emot flyktingar och andra skyddsbehövande på ett bra sätt. .... I den aktuella situationen krävs en minimering av antalet flyktingar och andra skyddsbehövande alternativt ett mottagningsstopp fr.o.m. 2010"


http://www.katrineholm.se/Om-kommunen/Press-och-nyheter/Arkiv-nyheter/Arkiv-nyheter-2009/Forandringar-i-flyktingmottagande/


Juuseppi

Quote from: Roy Rabb on 14. 11. 2010 18:06
70-luvulla olivat asiat paremmin.

Eikö Marjatta Vehkaoja käynyt täällä valistamassa meitä maan matoisia, että 1970-luku on synkintä aikaa Suomen historiassa?

Roy Rabb

Niin, demarit ynnä Marjatta Vehkaoja eivät tainneet pitää Kekkosesta. Mutta minun mielestä Kekkonen oli kunnon jätkä, hoiti suhteet Neuvostoliittoon hyvin, oli turvallista elää, eikä vierastyövoimaongelmaa paitsi mitä nyt meillä muusikoilla.

Juuseppi

Quote from: Roy Rabb on 14. 11. 2010 19:07
Niin, demarit ynnä Marjatta Vehkaoja eivät tainneet pitää Kekkosesta.

Demarien suureksi onneksi (mutta köyhän kansan epäonneksi) Kekkosen jälkeen valtaan nousi Mauno Koivisto ja maahan saatiin kunnon lama. Lipponen sitten sinetöi homman ja tuloerot ovat kasvaneet kasvamistaan. Rikkaat rikastuu ja köyhät kyykkyyn. Ei mikään ihme, että nyt tämän "hienon" kehityksen valossas 70-luku on aivan karmeaa aikaa Vehkaojan ja kummpaneiden silmissä. Silloinhan demarien halveksima työmies oli jotain. Työtä oli tarjolla ja asuntovelat maksettiin 10 vuodessa.

jali

Onhan se kauheata,kun Kekkosen jälkeen siirryttiin normaaliin parlamentaariseen demokratiaan.

Matseman

Quote from: Juuseppi on 14. 11. 2010 18:06

Hän ymmärtää, että puhutaan Katrineholmin budjetista, vaikka sitä ennen lukemattomissa viesteissä on kirjoitettu Katrineholmin palveluista, joiden Matseman väitti lisääntyneen maahanmuuton ansiosta

Toistan, Matseman ei tiedä Katrineholmin budjetista mitään. Näiden muiden kaupunkien budjetit otit esille sinä, en minä. Minä vain vähän korjasin.

Matseman ei myöskään väitä, että Katriholmin palvelut ovat lisääntyneet maahanmuuton ansiosta. Matseman on vain tuonut tänne sellaisen tiedon. Ymmärrätkö näiden kahden asian eron? Toin sinulle myös tästä hieman tietoa.

QuoteTuossakin muuten yksi kohta, jossa Matseman kirjoittaa myönteisesti maahanmuutosta.

Voin puhua myönteisesti Vettelin maailmanmestaruudesta. Voin puhua myönteisesti katolisesta kirkosta. Voin puhua myönteisesti kaurapuuron merkityksestä vatsalle - mutta ei tämä tarkoita sitä, että puhun niiden, tai heidän puolesta. Oletko nyt kääntänyt tämän termin myönteiseksi?

Kysymys kuului Juuseppi, missä minä puhun maahanmuuton puolesta? Pätkiikö tässäkin?

Tätä sinä et Juuseppi ymmärrä.

Se jos puhuu, tai kirjoittaa jostain, ei tarkoita välttämättä sitä, että ottaa kantaa.

QuoteTukholman, Malmön, Göteborgin tai edes Katrineholmin budjetteien todistusvoima suuntaan tai toiseen on mitätön, koska asiaan liittyy kuntien veroprosentti ja valtion maahanmuuttoon liittyvä tuki.

Tällä ei ole mitään tekemistä esittämäni kanssa. Esitin sinulle vain hieman faktaa, että pysytään totuudessa. Nyt ei sitten kelpaa selvä faktatieto, suoraan Malmön kaupungin kotisivulta? Okei, en vaadi sitä sinulta, mutta toivon mukaan et pane sanoja minun suuhuni.

QuoteMOT-ohjelmassa mainittu ruotsalainen kirja on nimeltään "Mångfald eller Välfärd" (2002). Kirjoittaja Göteborgin yliopiston lehtori Lars Jansson.

Tunnen tämän teoksen. Lars Janssonin teoksesta löytyy paljon virheitä, joita hän on yrittänyt korjatakin jälkeenpäin. Suurin vale löytyy sinun esittämästäsi, ensimmäisestä lauseesta. Lars Jansson ei nimittäin ole Lehtori, vaan eläkeläinen. Jansson halusi saada painoa teokselleen, esiintymällä yhä lehtorina. Yliopisto painaa myös tittelissä, Jansson ei tosin kerro, että kysymyksessä oli vain lyhyempi virka. Hän ei myöskään kerro sitä, että hänen kollegansa eivät oikein tykkää siitä, että ratsastaa tällä tittelillä yhä ja mainostaa kirjaansa yliopiston avulla.

Hänen teoksensa on ammuttu myös niin monta kertaa alas, etten viitsi alkaa tuomaan sinulle tästä näytteitä. Mutta tarpeen vaatiessa voin sen tehdä. Uskon tosin, ettei luettava vastaa sinun tarkoituksiasi ja löydät varmasti itsekin asiasta paljon, jos vähän haet. Mutta voit aloittaa vaikka täältä.

QuoteSaman kirjoittajan uudempi kirja on nimeltään "Sveriges Tragedie" (2007). Tämä tieto löytyy MOT-ohjelman kotisivulta. Helppo löytää jos on kiinnostunut.

Yllä kirjoittamani johdosta Lars Jansson ei nauti kriitikoiden luottamuksesta. Ehkä juuri siksi en ole kuullutkaan Janssonin kirjoittamasta kirjasta nr. 2. Voitko antaa siitä hieman lisätietoja? No minä autan. Jansson ei ole kirjoittanut sitä kirjaa, vaan se on G. Gastonierin kirjoittama. Siitä löytyy tosin esipuhe, jonka Jansson on kirjoittanut. Esittämäsi tieto on siis virheellinen.

Quoteja lyttäsi laskelmat suurin piirtein natsipropagandan tasoiseksi huuhaaksi.

Ruotsissa kirja tunnetaan Ruotsidemokraattien työkaluna jo silloin, kun se puolue koostui lähinnä Valkoisen mahdin jäsenistä. Kirjaa myytiin kaikissa heidän tilaisuuksissaan.

QuoteMyös  Ruotsin hallituksen teettämä tilaustyö päätyi negatiiviseen tulokseen, kun laskettiin maahanmuuton kustannukset, ja tämä tutkimus lienee objektiivisin mitä on saatavilla.

Ruotsissa on tehty paljon tutkimuksia maahanmuutosta. Mutta mitään täysin varmoja laskelmia ei kukaan ole pystynyt esittämään. Mutta jos sinulla on sellaisia esittää, niin tuo ihmeessä ne tänne, sillä olet todennäköisesti ensimmäinen, joka niitä pystyy esittämään.

Quote"Kyseisen kunnan kotisivulta voi löytää perustelut, miksi kunta sanoi irti sopimuksen vastaanottaa pakolaisia. Vastoin Matsemanin väitettä perustelu oli se, että kunta ei kyennyt takaamaan palveluja. Siksi myöskään pakolaisia ei voitu ottaa vastaan. Kuntapalvelut ylikuormittuivat niin ankarasti, että tilanne oli kestämätön."

QuoteKatrineholms kommun kommer därför inte längre att klara av att ta emot flyktingar och andra skyddsbehövande på ett bra sätt. .... I den aktuella situationen krävs en minimering av antalet flyktingar och andra skyddsbehövande alternativt ett mottagningsstopp fr.o.m. 2010

Miksi minun täytyy toistaa sinulle samaa asiaa Juuseppi? Yllä lukee nyt ruotsiksi se minkä minä olen sinulle jo kertonut.

"Katrineholm ei pysty enää ottamaan vastaan pakolaisia ym. suojelua tarvitsevia tyydyttävällä tavalla. Ajankohtainen tilanne vaatii pakolaisten ja muiden suojelua tarvitsevien vähentämistä tai vaihtoehtoisesti pakolaisten vastaanoton pysäyttämistä vuodesta 2010 lähtien"

- Siis kuten minä olen sinulle kertonut. Katrineholm otti vastaan pakolaisia. Sitten kun heitä oli otettu vastaan tarpeeksi, pantiin lappu luukulle. Mikä tässä tuottaa sinulle vaikeuksia?

Alkuperäinen heittosi oli, että toiminta kusi säärille. Miten niin säärille? Toistan, Katrineholm toimi suoraselkäisesti. He ottivat vastaan pakolaisia ja lopettivat toiminnan, kun resurssit eivät enää riittäneet. En näe tässä mitään kummallista. Ja kuten jo yllä kirjoitin, yksikään kunta ei pysty ottamaan vastaan rajattomasti pakolaisia, eikä Katrineholm ole mikään poikkeus. Moni muukin kunta on keskeyttänyt, tai lopettanut pakolaisten vastaanoton, joillakin kunnilla ei ole edes ollut mahdollisuutta aloittaa toimintaa, resurssien puutteessa. En tajua, mitä sinä haet tuolla väittämällä.

Minä esitin sinulle tämä keskustelun alussa, että Katrineholmin kunnan asukasluvun kasvu on kääntynyt positiiviseksi maahanmuuton ansiosta. Oliko tämä väärin?
Toisessa esittämässäni linkissä kerrotaan, että posiitivinen väestönkasvu takaa sen, että kunnan palvelut pysyvät ennallaan. Oliko tämä väärin?

Kertauksena... ja tästä.

Jälkimmäisestä linkistä voit lukea (käännän tarpeen vaatiessa, ellet ymmärrä):

Befolkningstillväxt
   
Befolkningstillväxt betyder mycket för en kommuns utveckling och möjligheterna att behålla den kommunala servicen. Hundra nya invånare i Flens kommun betyder att intäkterna ökar genom skatter och statsbidrag med 4,5 miljoner kr varje år. För de pengarna kan exempelvis tio lärare anställas. Men en ökande befolkning innebär inte bara bättre kommunal service, även handeln i kommunen gynnas när befolkningsunderlaget ökar. Därför är fritidshushållen mycket betydelsefulla.

Tämä oli minun tänne tuoma tieto. Mutta tässäkään en ole puhunut maahanmuuton puolesta.

Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Pentti Suksi

Huomautan siitä, että meillä on ollut jo ennen Kekkosta parlamenttaarinen demokratia.  Demokraattisen parlamentarismin isä oli oman  vaimoni läheinen sukulainen Yrjö Mäkelin. Hänen kynästään lähti  "punainen julistus" jossa ei ollut muuta punaista kuin että se oli kirjoitettu punaiselle paperille. Siitä lähti parlamentarismi
kehittymään. Itse elin hyvin voimakkaasti Kekkosen aikakauden jotka osuivat vaaranaikaan. Suomen itsenäisyys oli yhden vuosikymmenen aikana todella vaarassa. Onneksi meillä oli vahva presidentti joka uskalsi pitää pikkunälkit kurissa. Sitä seurasi vetelä presidentti eli Koivisto. Hänet valittiin talousnerona presidentiksi joka oli lamanaikana mitä heikoin. Suomi oli kaatua roskavaltioksi ja valtiovarainministeri Viinanen sai neuvoteltua Indonesialta lainan. Vähältä se piti ja hiestä märkänä ministeri Viinanen odotti yön tunteina
puhelua Indionesiasta. Tulihan se ja Suomi oli pelastettu.
Joten lukekaapa historiaa vähän tarkemmin, lähimenneisyydestäkin.

Pentti Suksi

jali

Voi olla että suomi tarvitsi Kekkosen.Ensimmäiset vaalit joissa sain äänestää olivat presidentinvaalit jossa Kekkosella ei ollut vakavasti otettavaa vastaehdokasta.Kaikki isot puolueet olivat Kekkosen takana.Kekkonen oli ,niin vahva johtaja että jätti hallituksen ja eduskunnan varjoonsa sitä lähinnä tarkoitin heitollani.Hyvä kyllä kun korjasit ettei jää kellekään epäselväksi.

Juuseppi

Quote from: Matseman on 14. 11. 2010 20:08

Toistan, Matseman ei tiedä Katrineholmin budjetista mitään. Näiden muiden kaupunkien budjetit otit esille sinä, en minä. Minä vain vähän korjasin.


Väärin. Ensimmäisenä mainittujen kaupunkien budjetiti otit esille sinä, Matseman. Kolmen kaupungin osalta se tapahtui jo aikoja sitten, etkä näemmä huonomuistisena sitä muista. Katrineholmin budjetin vedit keskusteluun, kun ymmärsin kirjoitukseni väärin. Katso edellinen sinulle kirjoittamani viesti. Lue hitaasti ja ajatuksella. Ehkä se avautuu sinulle, vaikka epäilen.

Quote from: Matseman on 14. 11. 2010 20:08

Matseman ei myöskään väitä, että Katriholmin palvelut ovat lisääntyneet maahanmuuton ansiosta.


Kyllä olet väittänyt, että Katrineholmin palvelut lisääntyivät. Tuokin asia todistetaan edellisessä viestissäni sinulle. Viestissä on sanatarkka lainaus kirjoituksestasi, jossa mainostat, että Katrineholmissa palveluja voitiin jopa lisätä maahanmuuton ansiosta. Todellisuudessa palvelujen saatavuus heikkeni.

Quote from: Matseman on 14. 11. 2010 20:08

Se jos puhuu, tai kirjoittaa jostain, ei tarkoita välttämättä sitä, että ottaa kantaa.


Olen todennut että täällä on maahanmuuton puolesta kirjoittavia. Se on ihan sama oletko ottanut kantaa vai et. On myös aivan sama, onko nämä tiedot toimitettu sinulle kultalautasella tai tekstiviestillä. Olellista on se, että SIN,, OLET KIRJOITTANUT NE. ,,lä yritä leikkiä sanoilla, kun puhut itsesi pussiin joka asiassa.

Quote from: Matseman on 14. 11. 2010 20:08

Suurin vale löytyy sinun esittämästäsi, ensimmäisestä lauseesta. Lars Jansson ei nimittäin ole Lehtori, vaan eläkeläinen


Voi, onnetonta! En minä ole esittänyt Janssonista yhtään mitään. Kopioin tiedon MOT-ohjelman sivulta, koska ohjelmaan oli viitattu aiemmin. Ilmoitin myös, mistä tieto oli peräisin. Jansson esitellään samalla tittelillä Wikipedian sivuilla ja useissa lehtiartikkeleissa.

Erot eri tutkimusten välillä on käyty läpi vaasalaisia.infon sivuilla. Niitä on turha toistaa, koska argumentit sotivat toisiaan vastaan. Toiset tutkijat ovat käyttäneet eri menetelmiä ja päätyneet eri tulokseen. Kaikki vakavasti otettavat ja laajemmat ovat silti päätyneet  lopputulokseen, että maahanmuuton taloudellinen vaikutus on negatiivinen. Nämä kaikki tutkimukset kumovat esittämäsi väitteen. Se on olennaista. Ei se, oliko vuonna 2002 kirjan  kirjoittanut Jansson eläkeläinen vuonna 2010.

Katrineholmin kohdalla olennaista on se, että esitit sen kuntana, jossa voidaan nähdä maahanmuuton positiivinen puoli. Väestömäärä kääntyy kasvuun ja palvelut lisääntyvät. Se mitä nyt Katrineholmista on kaivettu esille, kertookin aivan muuta. Kyseessä on ex-sossupääministerin kotikunta ja sossujen kohta 100 vuotta hallitsema sossuruumis, jota on yritetty tekohengittää kiihkeällä mamutuksella. Lopputulos on karmea katastrofi ja mamutuksen äkkijarrutus. Voiko Ruotsista juuri tuota huonompaa esimerkkiä löytää? Noh, kyllähän tuo silti Rinkebyn ja Rosengårdenin päihittää. Ehkä?

Matseman

Quote from: Juuseppi on 14. 11. 2010 21:09

Väärin. Ensimmäisenä mainittujen kaupunkien budjetiti otit esille sinä, Matseman. Kolmen kaupungin osalta se tapahtui jo aikoja sitten, etkä näemmä huonomuistisena sitä muista. Katrineholmin budjetin vedit keskusteluun, kun ymmärsin kirjoitukseni väärin.

Ruotsin suurimpien kaupunkien budjeteista olen kirjoittanut ennenkin. En tosin nyt, tässä käynnissä olevassa keskustelussamme, vaan tällä kertaa sen aloitit sinä. En ole myöskään kieltänyt, ettenkö olisi kirjoittanut näiden kaupunkien budjeteista aikaisemmassa vaiheessa. Katrineholmin budjettiin en ole tutustunut, enkä ole siitä myöskään kirjoittanut.

Sen verran löysin tosin asiasta tietoa, että voin kertoa, että Katrineholmin hoito jätti jälkeensä viime vuonna 4.9 miljoonan kruunun ylijäämän. Ensimmäisenä tästä summasta ei tule kyllä mieleen katastrofi. 

QuoteKyllä olet väittänyt, että Katrineholmin palvelut lisääntyivät.

Totta kai palvelut lisääntyivät Katrineholmissa, kun väkiluku nousi ja valtio myönsi miljoonia kruunuja tukina kunnalle. Minne luulet niiden rahojen kadonneen? Ei ainoastaan pakolaisten huollossa, vaan tästä saivat osuutensa myös kunnan omat asukkaat. Mutta kuten sinulle jo aikaisemmin kerroin, väite ei ole minun. En asu Katrineholmissa, vaan olen niiden tietojen armoilla, jotka minulle kerrotaan. Ja löydän tästä vahvistuksia jokaisella haulla. Esim täältä.

QuoteTodellisuudessa palvelujen saatavuus heikkeni.

Ei. Olet ymmärtänyt tämän väärin. Katrineholmin kapasiteetti ottaa vastaan pakolaisia tuli täyteen. Tämä ei ole sama asia, kuin palvelujen heikkeneminen. Katrineholm ei pystynyt enää ottamaan pakolaisia vastaan tyydyttävällä tavalla ja päätti näin keskeyttää toiminnan.

QuoteOlen todennut että täällä on maahanmuuton puolesta kirjoittavia. Se on ihan sama oletko ottanut kantaa vai et. On myös aivan sama, onko nämä tiedot toimitettu sinulle kultalautasella tai tekstiviestillä. Olellista on se, että SIN,, OLET KIRJOITTANUT NE. ,,lä yritä leikkiä sanoilla, kun puhut itsesi pussiin joka asiassa.

Et ole edelleenkään vastannut kysymykseeni: Missä olen kirjoitanut maahanmuuton puolesta? Pysy asiassa ja vastaa tähän.

QuoteVoi, onnetonta! En minä ole esittänyt Janssonista yhtään mitään. Kopioin tiedon MOT-ohjelman sivulta, koska ohjelmaan oli viitattu aiemmin. Ilmoitin myös, mistä tieto oli peräisin. Jansson esitellään samalla tittelillä Wikipedian sivuilla ja useissa lehtiartikkeleissa.

Vetoat Janssonin kirjaan ja annat sen käsityksen, että MOT-ohjelmassa mainittu tutkimus pitäisi ottaa vakavasti. Hah!
Wikipedia ei ole myöskään ollut koskaan mikään todiste. Se sivusto ei pidä huolta siitä, kuka on eläkeläinen, milloin on ja milloin ei. Wikipediaan voi myös vapaasti kirjoittaa asiavirheitä, tai infoa, joka ei välttämättä toimi jotain asiaa tutkittaessa.

Lars Janssonin kirjaan vetoaminen herättää hilpeyttä Ruotsissa. Kirjan tiedot on ammuttu alas jo niin monta kertaa. Mutta niin Suomessa, kuin Ruotsissakin se menee kansan hölmöimpään osaan kuin väärä raha, sillä tietothan siinä esitetään juuri sopivalla tavalla, itse tarkoitusperää painottaen. Lars Janssonin lähtökohta oli se, että summat piti saada esitettyä sopivalla tavalla. Valitettavasti tavalla, joka ei mennyt läpi, kun alettiin tarkastamaan. Pantiin jopa merkille, että hän laski joitakin summia mukaan kahdesti. Siksi tämän tutkimuksen perusteella tehdyltä televisio-ohjelmalta putoaa pohja välittömästi.

QuoteToiset tutkijat ovat käyttäneet eri menetelmiä ja päätyneet eri tulokseen.

Aivan. Voimmeko kuitenkin olla yhtä mieltä siitä, että Lars Janssonin teos on tarkoituksenhakuinen, eikä kelpaa näin asialliseen keskusteluun? Vai haluatko näyttää yhä tyhmyytesi, vetoamalla tuohon televisio-ohjelmaan?

QuoteKaikki vakavasti otettavat ja laajemmat ovat silti päätyneet  lopputulokseen, että maahanmuuton taloudellinen vaikutus on negatiivinen.

Tarkoitatko tällä, että vain negatiiviseen lopputulokseen päätyneet tutkimukset ovat vakavasti otettavia? Miksei päinvastaisia tutkimustuloksia voisi ottaa vakavasti?
Itse asiassa tästäkin löytyy paljon positiivista, esim täällä. Tai täällä.

Ruotsi ansainnut paljon rahaa maahanmuuton ansiosta. Ruotsissa on yli 600 000 maahanmuuttajaa, jotka menevät joka päivä töihin ja joista suurin osa on ollut mukana luomassa Ruotsin hyvinvointia.
50, 60, 70 ja 80-luvulla maahanmuutto oli suurimmalta osaltaan työperäistä. Silloin maahanmuuttajat menivät töihin monesti jopa seuraavana päivänä. Näin silloin, kun Ruotsin konepajat, telakat ja liukuhihnat pyörivät täysillä. Rationalisointi ja automaatio ja teollisuuden muutto halvan työvoiman maihin on tosin tehnyt sen, ettei työpaikkoja ole enää samalla tavalla. Tämä on pysäyttänyt työperäisen maahanmuuton. Tilalle ovat tulleet pakolaiset ja turvapaikanhakijat. He eivät pääse töihin samalla tavalla ja heidän kotouttamisensa kestää kauemmin. Mutta he ovat joka paikassa. Kuningatar Silvia on maahanmuuttaja. Ruotsin elinkeinoelämästä löytyy maahanmuuttajia, on pappeja, taksikuskeja, liikkeenharjoittajia jne. Maahanmuuttajat ovat suuri osa Ruotsin arkipäivää ja tietenkin myös taloutta.

Minusta on hieman outoa, että niin moni keskittää katseensa niin pieniin ryhmiin, jotka eivät suoranaisesti tuota vielä mitään ja leimaa näin koko Ruotsin siirtolaispolitiikan huonoksi bisnekseksi. Tämä jo kun ottaa huomioon, että Ruotsi otti parhaimmillaan vastaan pakolaisia Irakista enemmän, kuin USA ja Kanada yhteensä.

Ruotsi on aika tuttu kyynisyydestään. Kuvitteleeko joku, että maa ottaa tosiaankin vastaan maahanmuuttajia vuodesta toiseen niinkin paljon, jos se kerran on suoraa tappiota kaikki?

Ei tietenkään. Ruotsin porvarihallitus on aika suora ja kyyninen toiminnassaan. Se kiristää joka paikassa, myös maahanmuuttopolitiikassa - mutta ei ole koskaan esittänyt, että maahanmuuttajat olisivat huono bisnes. Päinvastoin, itse pääministerikin puoltaa maahanmuuttajia ja muistuttaa heidän merkityksestään Ruotsille esim. täällä. Lisään kuitenkin tähän, että myös pääministeri on sitä mieltä, että tämän päivän maahanmuuttopolitiikkaa tulee tarkistaa.

Ja tietenkin, tämän päivän maahamuuttopolitiikka ei ole samalla tavalla kannattavaa, kuin mitä se oli ennen.

Noh takaisin asiaan.

QuoteKatrineholmin kohdalla olennaista on se, että esitit sen kuntana, jossa voidaan nähdä maahanmuuton positiivinen puoli.

Kyllä, kun puhutaan ekonomiasta, väestönkasvusta ja kunnan palveluista. Tämän minä esitin ja raportit tukevat tätä, enkä ole missään nimessä esittänyt tätä omana väitteenäni. 

QuoteLopputulos on karmea katastrofi ja mamutuksen äkkijarrutus.

Olet yhä väärässä. Katrineholm päätti ottaa vastaan pakolaisia ja teki näin, kunnes heillä ei ollut enää tilaa ja resursseja.

QuoteVoiko Ruotsista juuri tuota huonompaa esimerkkiä löytää? Noh, kyllähän tuo silti Rinkebyn ja Rosengårdenin päihittää. Ehkä?

Ellei Ruotsi olisi ottanut vastaan pakolaisia ollenkaan, niin Rinkebytä ei olisi ollenkaan. Ei olisi varmaan Rosengårdeniakaan.
Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Ernesti Hoo

Ei vaasalaisia ärsytä   meille vieraassa kulttuurissa syntyneet työssä käyvät tai täällä kieltä tai ammattia opiskelevat maahanmuuttajat. Vaasalaisia ärsyttävät kesäisin Vapaudenpatsaan ympärillä parveilevat tai talvisin ostareiden auloissa parveilevat loisijat.

Jos syynä parveiluunon se, että järjestelmä ei ole kyennyt heitä integroimaan, on syy myös järjstelmässä. Silloin tulee tarkistaa perusteita, joiden mukaan tänne tulo määräytyy.  Nyt maahanmuuttoviranomaiset ovat asettuneet omia kansalaisiaan vastaan.

Vaasassa vain yksi tai kaksi valitsemaamme valtuutettua uskaltaa asettaa kaupungissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan kyseenalaiseksi.  Muut ovat kuin kusi sukassa kun pelkäävät tulevansa leimatuiksi rasisteiksi.

Kaupungin maahanmuuttoneuvostokin tuntuu konjuktuuripoliitikkojen, kukkahattutätien- ja setien kahviseuralta.  Kyllä maahanmuuttoneuvoston yksi tärkeimmistä tehtävistä on tuoda julkiseen keskusteluun maahanmuuttajien ongelmat ja tilanne ja tehdä korjausehdotuksia.

Nyt nämä mamumartat tyytyvät vain paheksumaan niitä, joilla on rohkeutta kysellä.

Matseman

Juuseppi muuten, voitko antaa vähän osoitetta sen MOT-ohjelman osioon, josta löytyy tieto jonka mukaan ohjelma tehtiin Lars Janssonin kirjaan nojautuen? Haluaisin nähdä sen omin silmin. Jos se on totta, niin en voi valitettavasti ottaa sitä ohjelmaa enää koskaan vakavasti.
Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Matseman

Quote from: Ernesti Hoo on 15. 11. 2010 06:06

Ei vaasalaisia ärsytä   meille vieraassa kulttuurissa syntyneet työssä käyvät tai täällä kieltä tai ammattia opiskelevat maahanmuuttajat. Vaasalaisia ärsyttävät kesäisin Vapaudenpatsaan ympärillä parveilevat tai talvisin ostareiden auloissa parveilevat loisijat.


Onko "parveilu" vapaudenpatsaan ympärillä soveliasta vain kantasuomalaisille?

QuoteJos syynä parveiluunon se, että järjestelmä ei ole kyennyt heitä integroimaan

Minkäänlainen integrointijärjestelmä ei poista joidenkin kansanryhmien tarvetta sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ulkomaalaisesta ei voida välttämättä kouluttaa täyisin suomalaisen kaltaista ihmistä, joka viihtyy parhaiten neljän seinän sisällä.

QuoteNyt maahanmuuttoviranomaiset ovat asettuneet omia kansalaisiaan vastaan.

Maahanmuuttoviranomaiset saavat usein kritiikkiä, mutta suurella osalla kansasta ei ole sanottavaa tästä. Mutta kritiikkiä on monenlaista. Joillekin olisi tärkeää, että jo nyt maassa olevien oloja ja mahdollisuuksia tulisi parantaa. Toisten mielestä olisi parempi, jos lopettaisivat vapaudenpatsaan ympärillä parveilemisen. Ehkä maahanmuuttoviranomaisilla on vaikea täyttää kaikkien toiveet?

QuoteVaasassa vain yksi tai kaksi valitsemaamme valtuutettua uskaltaa asettaa kaupungissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan kyseenalaiseksi.  Muut ovat kuin kusi sukassa kun pelkäävät tulevansa leimatuiksi rasisteiksi.

Onko uskallus oikea termi? Henkilökohtaisesti voisin kuvitella, etteivät kaikki valtuutetut tunne maahanmuuttopolitiikkaa sydänasiakseen, koska heidän työhönsä liittyy toki paljon muutakin. Tässä on suuri ero tavalliseen kansalaiseen verrattuna, jolle maahanmuuttopolitiikka saattaa olla henki ja elämä. Silloin voi tuntua josku siltä, että kukaan muu ei välitä/uskalla.

QuoteKaupungin maahanmuuttoneuvostokin tuntuu konjuktuuripoliitikkojen, kukkahattutätien- ja setien kahviseuralta. 

Mitä tiedät neuvoston toiminnasta? Keitä siinä istuu? Mitä he tekevät/ovat tehneet? Miten usein he kokoontuvat?

QuoteKyllä maahanmuuttoneuvoston yksi tärkeimmistä tehtävistä on tuoda julkiseen keskusteluun maahanmuuttajien ongelmat ja tilanne ja tehdä korjausehdotuksia.

Mitkä ovat maahanmuuttoneuvoston tehtävät?

QuoteNyt nämä mamumartat tyytyvät vain paheksumaan niitä, joilla on rohkeutta kysellä.

Nimiä?
Ketkä kysyvät?
Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Pentti Suksi

Matseman rauhoittuu nyt, tuntuu selvästi, että puurosi on palanut pahasti pohjaan.

Matseman

No älä nyt Pentti, Ernesti on uusi jäsen, joka haluaa mukaan keskusteluun. Vastaan hänelle, koska kukaan muu ei vaivaudu!
Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

eklu

,,lä Matseman ny jaksa, mee juttelemaan vaikka Raijansivun kanssa vai mikä se ydinhörhö ny olikaan. Lainaa joka lausetta ja kommentoi tarkasti niin päiväsi kuluu nopiaa.

Ja otsikon asiaan, rajat kiinni ja heti. Lajusen teltat viedään Somaliaan ja kantaväestön annetaan olla omien murheiden kanssa, niitä murheita ei kannata tuoda lisää.

Matseman

Huomaan suureksi ilokseni, että eklun kommunikoinnissa on tapahtunut kehitystä. Ei niinkään asiasisällössä, viesti on ties kuinka mones kopio samasta. Mutta pituutta on tullut lisää! Kahdesta rivistä on tullut neljä ja vielä välinkin jaksoi eklu napautta entterinappualla! Hienoa eklu! Ei kannata jännittää!
Puunsärkijä ja Paskakasa. Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",  suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä. Katkera  , koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen. Kukkulan kuningas

Jorma Kivimäki

Ernesti Hoo tuli uutena keskustelijana ja pisti eilen kolmeen kertaan pitkän rivin kysymyksiä. Varmasti hän tiesi, ettei noin laajoihin kysymyksiä kukaan lähde tai edes pysty vastaamaan. Lopulta hän, ikään kuin olisi saanut vaasalaisilta valtakirjan, kertoo mitä vaasalaiset ajattelevat.

Minusta on ihan oikein, että Matseman tapansa mukaan hieman kyseenalaistaa tuota täällä vallitsevaa ”yhden totuuden” linjaa.

Ja kuinkas muuten, heti on osa porukkaan kieltämässä keskustelun, kun kirjoittelu ei etene täysin omien ajatusten mukaan. 

Ja joku vielä (muun muassa Ernesti Hoo) kyselee miksei valtuutetut ja viranomaiset osallistu täällä keskusteluun. Hyvä lähtökohta voisi olla jo se, että tämä yhteisö sallisi edes tiettyjen varmojen ”totuuksien” kyseenalaistamiset ja mielellään myös omista ajatuksista poikkeavat mielipiteet.