Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Kesäkävelykatu Hoviskalle

Kesäkävelykatu Hoviskalle

Hovioikeudenpuistikon kävelykatu laajenee tilapäisesti Kirkkopuistikon ja Raastuvankadun väliselle katuosuudelle 28.5.-30.9. Kesäkävelykadulle on tulossa muun muassa porttirakennelma, kukkaistutuksia ja siirreltäviä penkkejä, joiden lisäksi ravintoloiden terassit tulevat olemaan tavanomaista isompia. Kävelykatu tuo myös muutoksia liikennejärjestelyihin.

Vaasan kaupungin viheralueyksikkö on rakentanut kesäkävelykatua varten uuden porttirakennelman, jonka pylväisiin ripustetaan kukka-amppeleita. Alueelle on tulossa lisäksi istumapaikkoja sekä kahdeksan isoa mustaa ruukkua, johon istutetaan kesäkukkia ja jotka toimivat samalla liikenteenohjaajina. Yllätyksiäkin on luvassa kesän mittaan.

– Suunnitelmissa on esimerkiksi näyttäviä kukka- ja valoinstallaatioita taiteiden yön tienoille, kun illatkin alkavat jo hämärtyä, viheraluehortonomi Leila Roininen kertoo.

Kesäkävelykatua on suunniteltu kevään aikana yhdessä Visit Vaasan ja alueen yrittäjien kanssa.

– Olemme odottaneet kesäkävelykadun avausta suurella innolla. Näemme kesäkävelykadun luonnollisena kehityksenä kävelykeskustan kannalta ja jatkeena perinteiselle kävelykadulle. Toivon mukaan voimme jo lähitulevaisuudessa kävellä asemalta rantaan asti kävelykatua pitkin, sanoo Visit Vaasan toimitusjohtaja Max Jansson.

Kesäkävelykatu tuo muutoksia liikennejärjestelyihin

Kävelykadun laajentumisen vuoksi Hovioikeudenpuistikon pohjoispuoli suljetaan läpiajoliikenteeltä Raastuvankadun ja Kirkkopuistikon väliseltä osuudelta. Liikennevalot ovat poissa käytöstä ja Raastuvankadun ylittävä suojatie merkitään koko kesäkävelykadun levyiseksi.

Huolto ja tonteille ajo tapahtuu Kirkkopuistikon puolelta. Alueelta poistuu väliaikaisesti käytöstä kahdeksan maksullista sekä muutamia aikarajoitettuja pysäköintipaikkoja. Puistikon eteläiseltä puolelta varataan vasen ajokaista aikarajoitetulle pysäköinnille ja jakeluautoille, jolloin pysäköintipaikkojen määrä säilyy ennallaan ja on kesäajan ilmaista.

Raastuvankadulta Kirkkopuistikolle kulkevat bussilinjat 1 ja 3 ohjataan kulkemaan Hietasaarenkadun kautta. Hovioikeudenpuistikon bussipysäkki poistuu käytöstä kesän ajaksi.

Kävelykeskustaa on tarkoitus laajentaa pysyvästi

Vaasan kävelykeskustaa on tarkoituksena laajentaa pysyvästi tulevina vuosina. Alueen suunnitelmia on esitelty useaan otteeseen alueen yrittäjille ja kiinteistönomistajille. Kaksi yleissuunnitelmavaihtoehtoa on ollut julkisesti nähtävillä.

– Kävelykeskustan kesäaikaisella laajentamisella pyrimme lisäämään keskusta-alueen viihtyisyyttä, sekä parantamaan kyseinen katujakson ravintoloiden ja kahviloiden houkuttelevuutta ja toimintaedellytyksiä. Yrittäjät voivat esimerkiksi hakea laajennuksia nykyisille terassialueilleen kaupungilta, kuntatekniikan johtaja Jukka Talvi kertoo.

– Olemme kuunnelleet yrittäjien ja asukkaiden antamaa palautetta ja muuttaneet viime kesän järjestelyitä näiden perusteella esimerkiksi läpiajon ja pysäköinnin suhteen, Talvi jatkaa.

Kävelykeskustan yleissuunnitelma koskee koko Hovioikeudenpuistikkoa, torin ympäristöä sekä osittain liikekeskustan palokatuja ja muita keskeisiä katualueita.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa