Related Articles
Noin 140 000 suomalaista kokee kiusaamista työpaikoilla. Työterveyslaitoksen mukaan työhyvinvoinnin laiminlyönnin kokonaiskustannukset yhteiskunnalle ovat lähes 30 000 000 000 euroa vuodessa. Miten työpaikkakiusaamisen määrää voitaisiin vähentää ja estää, on iso kysymys.
Ammattikirjallisuuden mukaan ilmiön taustalla on lähestulkoon aina narsistisia johtajia, jotka ovat ulospäin erittäin fiksuja. Mutta heillä on heikohko itsetunto ja empatiakyky. He tuntevat olevansa henkisesti tasapainossa vain kun voivat alistaa toisia.
Ilmiönä työpaikkakiusaaminen on uusi. Mistä se on peräisin? Suurin osa tutkijoista syyttää kulutuskeskeistä kulttuuria ja massamediaa, joka synnyttää ”minäminäminä-ajattelun”, ihmistyypin, joka on itsekäs ja loputtoman ahne eikä kykene ottamaan huomioon muita luontokappaleita, vaan käyttää kaikkea ja kaikkia hyväkseen.” (Brita Jokinen, NUT 1/2014)
Miten vähentää narsistiesimiesten aiheuttamaa vahinkoa? Välitön keino on lakimuutos. Nyt laki ja eri säädökset suojaavat monella tavalla turhaan ja epädemokraattisesti esimiehiä. Siitä minulla on kokemusta ja muutama esimerkki.
Esimiehen antamasta varoituksesta ei voi valittaa mihinkään. Rehtori saa jaella varoituksia mistä hyvästä ja niin paljon kuin haluaa.
Työntekijä ”ei saa asettaa esimiestään huonoon valoon”. Se estää alaista kertomasta häneen kohdistuvista kiusaamistapauksista tai toista alaista puoltamasta epäasialliseen kohteluun joutunutta kollegaa.
Joissakin kunnissa rehtorit saivat aikaan, että koulujen johtokunnat lakkautettiin. Monet vääryydet vältettäisiin, jos asiat menisivät johtokunnan kautta.
Erilaiset lautakunnat ovat hampaattomia. Niillä ei ole keinoja ja toimintavaltaa: ihmisiä ei ole valmennettu siihen, että he toimisivat muuten kuin kumileimasimina. Kuuntelematta toista osapuolta lautakunnan jäsenet hyväksyvät virkamiesten päätöksiä
Kun epäasiallisesti kohdeltu valittaa Aluehallintovirastolle (AVI), se kostautuu useimmiten hänelle itselleen. Tehoton AVI vain lisää narsistisen johtajan suuttumista siitä, että alainen ei taipunut alistettavaksi vaan vieläkin rimpuilee.
Eikä AVI suojele uhria. Se voisi estää tehokkaasti kiusaamista, jos kannanottovelvoitteen lisäksi laki säätäisi kunnan käsittelemään AVI:n toteamat vääryydet ja tekemään tarvittavat päätelmät. Lain pitäisi myös velvoittaa AVI:n tekemään rikosilmoituksen, jos siihen aihetta löytyy.
Nykyään hallinto-oikeus käsittelee työpaikkariitoja vain hallintomenettelyn kannalta. Työnantajapuoli aivan varmasti miettisi, mennäkö epäasiallisessa kohtelussa irtisanomiseen saakka, jos laki velvoittaisi hallinto-oikeuden siirtämään sen käsittelyssä ilmitulleet, mahdolliset rikosoikeudelliset teot rikospoliisin tutkittavaksi.
Ehkä epäasiallinen kohtelu vähenisi huomattavasti, jos esimies olisi vastuussa teoistaan sekä hallinnollisesti että taloudellisesti. On nurinkurista, että esimies saa henkisesti pahoinpidellä ja vaikka irtisanoa alaisensa ilman vastuuta omasta käytöksestään!
Jos esimies häviää jutun hallinto-oikeudessa, kaupunki on häviäjä ja maksaja (kymmenien tuhansien eurojen edestä). Jos uhri häviää, hän on maksumies. Kohteleeko tällainen käytäntö esimiestä ja alaista tasavertaisina? Joissakin maissa kunta voi periä jutun hävinneeltä esimieheltä oikeuskulut, jotka kunta ensiksi maksoi
Edelleen, onko oikein, että hallinto-oikeus toteaa esimiehen toiminnan lainvastaiseksi, mutta sillä ei ole mitään rikosoikeudellisia seuraamuksia?
Koska narsismi ja työpaikkakiusaamiset ovat aika uusia asioita, ne ovat lähestulkoon tuntemattomia myös poliiseille ja sen takia ongelmallisia.
Minullekin sanottiin vilpittömästi, että ”tällaisia tapauksia ei ole tullut vielä vastaan, emme oikein osaa niille tehdä mitään”. Minulta kysyttiin, voisinko itse etsiä pykäliä, joita mahdollisesti rikottiin.<plakiympäristö>Tietysti narsisteja on aina, mutta heidän määränsä voisi vähentyä, jos saisimme kulttuuri- ja mediaympäristöömme muutoksia. Nykyinen lähes täysin kontrolloimaton media kasvattaa meistä kaikista itsekkäitä ihmisiä, kykenemättömiä tuntemaan empatiaa ja olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa muuten kuin alistamalla, ohjeistamalla ja määräilemällä.
Tämä aggressiivinen maailma löi itsensä läpi kouluissamme, jossa se valloitti taideopetukselta aikaisemmin sille uskottua/suotua tilaa.
”Kouluistamme hävisi esteettinen kasvatus” (mm. Tapiolan kuoron maailmankuulu Erkki Pohjola, HS).
Tilalle tuli niin musiikki-, kuin kirjallisuustunneilla viihde, jonka tehtävänä – toisin kuin taiteella – ei ole tarjota mahdollisuutta kasvaa monipuolisesti tunnerikkaaksi ja empatiakykyiseksi aikuiseksi.
Lienee selvää, että jos lainsäätäjät, lasten suojelusta sekä kulttuuri- ja kouluelämästä vastuussa olevat tahot eivät herää, voimme odottaa yhä enemmän kokevamme työpaikkakiusaamista, henkisiä kärsimyksiä ja rahanmenoa.
Juri Kadar
Vaasa
