Related Articles
Jorma Ojaharjun ( s. 16. 10. – 36) uusin kirja (2010) on omakustanne nimeltä ”Unholan ulapoilta. Kirjassa on muistiinpanoja Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksista Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta.
Ojaharjun pääteos on kolmiosainen Vaasa-trilogia (Valkoinen kaupunki (1976), Paremmassa maailmassa (1979) ja Maa kallis isien (1982)), jossa hän kuvaa tapahtumia Vaasassa vuoden 1918 sisällissodasta 1970-luvulle saakka. Ojaharju on julkaissut yli 40 teosta. Vaasalaisia.info julkaisee valittuja lukuja kirjasta.
Unholan Ulapoilta luvut 82 ja 83: "Vastustin synttäreitten järjestämistä, mutta tyttäreni Taru ei kuuntele vastusteluja. Hän varasi Best Western-ketjun Katajanokan hotellista tilat ja lähetti vanhaan puhelinmuistiooni tukeutuen kutsun 60 henkilölle. 53 tuli paikalle.”, kirjoittaa Ojaharju.
jomppa.ojaharju(miuku)gmail.com
Keskusteluun:
Klikkaa alla olevaa linkkiä ja lue valittuja lukuja.
Jorma Ojaharju
Unohduksen Ulapoilta
82. KOKKIEN KUORO PUUTTUI
Vastustin synttäreitten järjestämistä, mutta tyttäreni Taru ei kuuntele vastusteluja. Hän varasi Best Western-ketjun Katajanokan hotellista tilat ja lähetti vanhaan puhelinmuistiooni tukeutuen kutsun 60 henkilölle. 53 tuli paikalle.
Hotelli toimi aikaisemmin Helsingin lääninvankilana, minkä vuoksi saamiini lahjoihin kuuluivat mm. viila ja taltta.
Ystäväni Keijo Voudinmäki kertoi myöhemmin, ettei ollut aikaisemmin kuullut mitään yhtä hienoa kuin Kalle Holmbergin analyysi Seitsemästä veljeksestä.
Tiedän, ainutlaatuinen analyysi se on. Ainutlaatuinen oli myös matkamme Roomaan ja Venetsiaan joskus viime vuosituhannen puolella. Ei tästä ole aikaakaan kun puolituttu tuli kyselemään, olivatko sankaritekomme Venetsiassa todella tapahtuneet.
Myöntelin, mutta painotin sitä, että niitä oli suurenneltu melko suruttomasti.
Emme suinkaan löytäneet Michelangelon enempää kuin Bernininkään pienoisveistoksia Canal Granden pohjamudista ja myyneet niitä sakemannituristeille.
Odotin kokkien kuoron ilmestyvän lavalle laulamaan ikivanhan venäläisen mustalaisromanssin sävelellä keittiöhenkilökunnan lempikappaleen nimeltä Kokki, mutta ikävä kyllä he eivät tulleet:
KOKKI
Kas kokki tuoll` köökissä vapaana häärää,
taas porisee padat ja tirisee voi,
siell` meloopi keitoissaan tuo vanha jäärä
:,: ja hiuksensa höyry vain hopeoi:,:Vaan äkkiä laukaus! Ei kokkia enää!
Hän vaikertain vaipuvi pannujen taa,
piiat kauhukseen näkee kuin vuotavi hurmet;
:,:näin kuoleepi tunnettu mestarigourmet:,:On elämä joskus kuin kuolaava kokki,
mi haaveilee ovella pentterin suun.
:,:Jo nuoruutein haipuu, on tää karmiva shokki,
pian kahlaamme ylitse tuonelan vuon:,:
Taru ja Zain valvoivat tarjoilua ja mummin ja paapan ikiomat Assu ja Aleksi juoksivat peräkkäin minkä jaloistaan pääsivät ympäri taloa.
Todellinen koulumies Erkki Aho toi minulle lahjaksi viilan.
Veljeni Hento-Hermanni oli paikalla kameroineen ja heilui edestakaisin kuin heinämies, sikäli, kuin ikivanha agraarivertaus sallitaan. Seuraavana päivänä ennen Vaasaan paluutaan hän kävi tuomarisetäämme tapaamassa ja kertoi syyn pääkaupunkivierailuunsa.
Assu Aleksi
Setä oli tahtonut tietää, keitä synttäreillä oli läsnä. Hermanni oli luetellut Erkki Ahot, Jukka Sarjalat, Erkki Tuomiojat ja Kalle Holmbergit, Matti Suurpäät, Antero Kekkoset, Keijo Voudinmäet, Maarit Niiniluodot, Pertti Melasniemet, Reilu-Pekka Saarniot, Leena Uotilat ja Henski Kapulaiset ja kaikki muutkin.
– Kuinka ne siellä olivat, oli setä huokaissut pettyneen kuuloisena.
Piskuinen se on tämä ihminen, oli tuomari tahi juomari.
Jorma Ojaharju
Unholan Ulapoilta
83. JUKKA SARJALA
Säätiön jäsenet eivät olleet kuulleet tahi lukeneet professori Jukka Sarjalasta. Kerroin, että hän Bibliofi ilien Seuran puheenjohtaja, entinen Opetushallituksen pääjohtaja, Finlandia-palkinnon esilukija, mutta myös kunnon kansalainen. Sarjala kuuluu suhteellisen uusiin tuttavuuksiini yhdessä Keijo Voudinmäen kanssa.
Yhteinen tuttava muistutti, että Sarjalaa pidetään erityisen vittumaisena tyyppinä, mutta häntä myös kunnioitetaan ja pelätään. Sarjala onkin ainoa, jonka monipolvinen ja runollinen pottuilu on vilpittömästi naurattanut minua.
Kilahutin miehen kännykkään, koska oli olevinaan asiaa. Hän vastasi ja kertoi seisoskelevansa Rooman espanjalaisilla portailla paremman puoliskonsa kanssa.
Turistiin aikamme ja Sarjala lasketteli päätteeksi niin hauskan henkilööni kohdistuvan herjarunoelman, etten ollut aikoihin kuullut mitään vastaavaa. Pottuilu huvitti minua, koska se perustui edelleen vallalla oleviin uskomuksiin, panetteluihin ja juoruihin.
– Tunnen miehen vuosien takaa, yhteinen tuttu kertoo. – Mutta en ole kuullut hänen kehuvan muita kirjailijoita, kuin Aleksis Kiveä, Veijo Mereä ja Eino Säisää.
Sarjala oli kirjallisessa tilaisuudessa tullut maininneeksi myös minun vaatimattomat
päästöni myönteisessä hengessä, kertoi tuo yhteinen tuttava. Sain todisteen tästä istahdettuani seuraavan kerran Hakaniemen kahviteltan tuoliin.
Nuorehko naispuolinen kirjailija, joka aikaisemmin oli selvästi osoittanut inhoavansa vähäistä persoonaani, tuli tervehtimään kuin hyvää ystävää. Olin pudota persauksilleni, mutta tervehdin tottakai ja keskustelimme asiallisesti vartin verran. Piskuinen se on tämä ihminen, niin sie ko miekii.
