Related Articles
Jorma Ojaharjun ( s. 16. 10. – 36) uusin kirja (2010) on omakustanne nimeltä ”Unholan ulapoilta. Kirjassa on muistiinpanoja Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksista Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta.
Ojaharjun pääteos on kolmiosainen Vaasa-trilogia (Valkoinen kaupunki (1976), Paremmassa maailmassa (1979) ja Maa kallis isien (1982)), jossa hän kuvaa tapahtumia Vaasassa vuoden 1918 sisällissodasta 1970-luvulle saakka. Ojaharju on julkaissut yli 40 teosta. Vaasalaisia.info julkaisee valittuja lukuja kirjasta.
Unholan Ulapoilta luvut 80 ja 81
Asioista hyvin perillä oleva kysyi, tiedänkö olevani niin vaarallinen, että maan suurin sanomalehti ei julkaissut STT:n toimittajan laatimaa 70-vuotishaastatteluani 16.10. 2008 enempää, kuin konsernin iltapäiväjulkaisukaan.”, kirjoittaa Ojaharju.
jomppa.ojaharju(miuku)gmail.com
Keskusteluun:
Klikkaa alla olevaa linkkiä ja lue valittuja lukuja.
Jorma Ojaharju
Unohduksen Ulapoilta
80.HOPSAN
Tutustuin bergiuksiin seuraavalla tavalla:
Meno Kosmoksessa huipentui valomerkkiä kohti. Veijo Meri kysyi lähdenkö mukaan jatkoille tuttavaperheen luokse. Pitkän empimisen jälkeen suostuin. Pöytä notkui ruoasta ja juomasta. Juttu lensi niin tihiään, etten saanut suunvuoroa lainkaan.
Viihdyin. Viideltä aamulla vaadin tilattavaksi pirssin; oli mentävä yöksi kotiin.
Annoin osoitteeni: Rajametsäntie 31 Maunula. Kuskia hymyilytti. Antamani osoite oli kahden kulmanvälin päässä. Silloin laskin ilmoille rankimman loitsuni “Gerbeles.”
Anja-Riitta kertoi sairaalan johtajasta, hienostuneesta aatelisesta herrasmiehestä nimeltä Lars Gripenberg, joka oli pidättyväinen ja kohtelias, eikä koskaan alentunut arvostelemaan ketään.
Niinpä käsitettiin, että mies oli suunniltaan raivosta kun häneltä kerran putosi kynä parketille, ja suusta livahti kuiskaus:
– Hopsan.
Naapureina elämisestä oli iloa monessakin mielessä, mutta erityisesti varsinkin milloin tyttäremme Taru sairastui flunssaan, tms. Anja-Riitta tuli oitis tekemään diagnoosin ja määräämään tropit.
Anja-Riitta Bergius on aina menossa. Hänellä on kiire joko taidenäyttelyyn tahi konserttiin, luennolle tahi kielikurssille. Anja-Riitta suosii nuorison edustajia, kirjailija Janne Numminen, tutkija Sam Inkinen, esimerkiksi, ovat läheisiä ystäviä.
Koulutovereista Eeva Hyvärinen oli maalta kotoisin ja piti koulukortteeria
Anja-Riittan kotona. He ystävystyivät vuonna 1948. Eevan sukunimi on nykyisin
Ahtisaari. Anja-Riittan sisar elelee aviossa Anto Leikolan kanssa.
Tämä ystävyys on minulle mieluisa mutta hyvin raskas. Rouva Bergius pitää minua nimittäin älykkäänä ja hauskana ja piru ties minä. Yritän siis näytellä hauskaa ja älykästä, mikä ei ole yhtä helppoa kuin älykkäät ja hauskat kuvittelevat.
Jorma Ojaharju
Unohduksen Ulapoilta
81. MINÄ OLEN MAHTAVA MIES
Asioista hyvin perillä oleva kysyi, tiedänkö olevani niin vaarallinen, että maan suurin sanomalehti ei julkaissut STT:n toimittajan laatimaa 70-vuotishaastatteluani 16.10. 2008 enempää, kuin konsernin iltapäiväjulkaisukaan.
En tiennyt. Mutta en katsonut aiheelliseksi kertoa, että olin tyytyväinen julkaisematta jättämisestä. Liliuskaan ei olisi kaffi ttanut massoja, jotka olisivat tulvineet asuntomme eteen ja Katajanokalle.
– Sanoit radiohaastattelussa, ettet pidä Sanomien ja Wsoy:n fuusiosta, hän jatkoi.
– Ja se oli yhtä viisasta kuin muuntajaan kuseminen. Se oli paitsi pyhäinhäväistys myös paha puhe, puhe, joka saattaa laskea paitsi lehden levikkiä myös kirjojen
myyntiä. Mikäli tuollainen leviää saattaa koko konserni romahtaa.
Olen aina tiennyt olevani mahtava mies, mutta aivan noin mahtavaksi en sentään osannut itseäni kuvitella. Vastasin, että yleinen puheenaihehan kymmenen vuotta sitten tehty fuusio on edelleen. Viimeksi eilen asiasta keskusteltiin kauppatorin kahviteltassa.
– Niin, sanoi perillä olija. – Mutta keskustelua ei radioitu. Siinä on suuri ero.
Pitkällisen fläpisemisen kuluessa huokaisi perillä olija, että Saska on nilkki ja
kertoi kiusallisen yksityiskohtaisesti tuosta nilkkiydestä. Kundin elämäntehtävä on pitää lehden kulttuuriosasto puhtaana asiasta ja kritiikistä. Elävintä lehdessä ovat kuolinilmoitukset.
– Jospa se pitää, arvelin. – Minua mitättömyytenä, joka ei ansaitse pääsyä Erkon julkaisujen sivuille.
Polija hymähti ja perusteli nilkkiyttä esimerkeillä, jotka eivät vakuuttaisi kireintäkään
syyttäjää. Pitkästytti. En tunne tätä Saskaa eikä hänen mahdollinen nilkkiytensä kiinnosta minua. Minulla on täysi tekeminen oman nilkkiyteni kanssa.
Kysyin silti, oliko mies varma siitä, että juuri Saska torppasi synttärijutun.
Saattaisin lähettää kiitokseni sähköpostina. Oli kuulema kyllä.
Sovimme siitä, että otan yhteyttä hiukan ennen kuin romahdutan Yleisradion tai
jonkin toisen huomattavan yhteiskunnallisen instituution. Juuri nyt minulla on suurempia
huolia. On kuulemma pukeuduttava syntymäpäiväjuhliin ja pukeutumisesta en pidä.
