Related Articles
Jorma Ojaharjun ( s. 16. 10. – 36) uusin kirja (2010) on omakustanne nimeltä ”Unholan ulapoilta. Kirjassa on muistiinpanoja Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksista Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta.
Ojaharjun pääteos on kolmiosainen Vaasa-trilogia (Valkoinen kaupunki (1976), Paremmassa maailmassa (1979) ja Maa kallis isien (1982)), jossa hän kuvaa tapahtumia Vaasassa vuoden 1918 sisällissodasta 1970-luvulle saakka. Ojaharju on julkaissut yli 40 teosta. Vaasalaisia.info julkaisee valittuja lukuja kirjasta.
Unholan Ulapoilta luvut 72 ja 73: Julma, Kun karsitaan ja Olympiamitalisti Jorma Limmonen “Bussikyytiin ei enää palatessa ollut varaa, joten mies läksi astelemaan Kulosaaren siltaa. Pian kohdalle pysähtyi pitkä musta auto. Kyljessä komeili vaakunaleijona.
– Mihin jääkäri on menossa, sieltä kysyttiin.
– Santahaminaan, jääkäri vastasi.
– Tässä pääsee.
Autossa istuivat kenraali Adolf Ehrnrooth ja kuljettaja. ”, kirjoittaa Ojaharju.
jomppa.ojaharju(miuku)gmail.com
Keskusteluun:
Klikkaa alla olevaa linkkiä ja lue valittuja lukuja.
Jorma Ojaharju
UnohduksenUlapoilta
72. PUNTIKSELTA KENRAALIN AUTOSSA
Bussikyytiin ei enää palatessa ollut varaa, joten mies läksi astelemaan Kulosaaren siltaa. Pian kohdalle pysähtyi pitkä musta auto. Kyljessä komeili vaakunaleijona.
– Mihin jääkäri on menossa, sieltä kysyttiin.
– Santahaminaan, jääkäri vastasi.
– Tässä pääsee.
Autossa istuivat kenraali Adolf Ehrnrooth ja kuljettaja. Kenraali kysyi mistä jääkäri tulee.Nyrkkeilyharjoituksista kertoi jääkäri tulevansa. Kenraali alkoi selvästi kiinnostuneena udella lajista.
Perillä odotti ylivääpeli Ruottinen valmiina käymään punttaajan kimppuun. Kenraali Ehrnrooth toivotti jääkärille hyvää jatkoa ja poistui omille teilleen. Ylivääpeli Ruottinen käski jääkärin toimistoon ja ryhtyi valmistelemaan rangaistusta.
Puhelin soi. Kenraali Ehrnrooth ilmoitti jääkäri Limmosen lähtevän viikon kuntoisuuslomalle.
Ylivääpelin pettymys oli hirmuinen.
– Minua niin vituittaa tuo jääkäri Limmonen, hän ilmoitti. – Minä olin saamaisillani
teidät käsiini. Näihin käsiin. Ylivääpeli antoi periksi kielellisen hienostelun hingulleen ja sanoi nimenomaan “vituittaa.”
Limmonen ei lähtenyt puntikselle perinteisistä syistä. Hän ei ole koskaan vetänyt henkäystäkään nikotiinia saati maistanut alkoholia. Hän ei ole myöskään joutunut
tappeluun kioskilla eikä nuoruuden tanssipaikoilla. Kiroilu ei koskaan ole tullut kysymykseen. Karmein kuulemani hänen lausumansa manaus kuuluu:
– Jumbe-sambe.
Limmonen ei myöskään koskaan osallistu sosiaalidemokraattisten suurmiesten arvostelemiseen, eikä katso hyvällä esimerkiksi Paavo Lipposen arvostelijaa. Mies on loppuun asti lojaali aateveljilleen. Hän on moneen otteeseen vakuuttanut, ettei voisi kuvitellakaan äänestävänsä muita kuin demareita.
Jorma Ojaharju
Unohduksen Ulapoilta
73. HYSTEERISET URHEILUJOHTAJAT
Vuonna 1955 järjestettiin karsinnat Melbournen olympialaisiin pääsystä. Hyvä ystävä, taistelija, jota Limmonen tosissaan kunnioitti, Pentti “Isi” Niinivuori vei Jomin sivummalle ja kuiskasi:
– Mennään kahvilaan.
Hän oli saanut jostakin kehitetyksi taikajauhetta, jonka sekoitti kahviin. Seos piti nielaista kerralla. Se antoi voimaa ja kestävyyttä ja vaikka mitä. Kysymys oli Hotapulverista, sallitusta ja viattomasta aineesta. Proteiinijauheen käyttö yleistyi vasta 1960-luvulla ja varsinkin painonnostajien keskuudessa ja katosi viimein tuhdimpien aineiden edestä.
Niinivuori nousi kehään ja pieksi karsintaottelussa Pentti Rautiaisen. Limmoseen lumejuoma ei vaikuttanut mitenkään, mutta voitti hän silti Risto Luukkosen.
Kumpaakaan ei valittu kisoihin. Miksi ei? Koska Limmonen voitti Luukkosen selvästi. Olisi ollut sopimatonta valita Työväen Urheiluliiton alaisen seuran, Helsingin Tarmon jäsen olympiakisoihin.
Sama temppu tehtiin raskaan keskisarjan Pekka Kokkoselle, joka voitti kaikki mahdolliset karsinnat: TUL:n mies – ei Melbourneen. Olli Mäki oli itsestään selvä Roomaan lähtijä 1960, mutta TUL:n jäsenyyden varjolla osallistuminen kiellettiin. Olli allekirjoitti oitis ammattilaissopimuksen Elis Askin kanssa.
Tapaus oli johdonmukainen jatke hysterialle, jonka pahimpia ilmentymiä olivat muutaman SVUL:n johtajan lausahdus TUL:n Tapio Rautavaaran Lontoon kisoissa 1948 voittamasta keihäskullasta: “Olisi saanut jäädä sekin tulematta”; Kelpo Gröndahlin “unohtaminen” presidentin itsenäisyyspäivän kutsuilta, jonne kaikki kultamitalistit piti kutsuttaman (TUL:n mies) sekä 400 metrin viestin Suomen ennätyksen hylkääminen, koska joukkueessa ui TUL:n mies Mauno Valkeinen.
Presidentin sairastumisen vuoksi juhlia ei pidetty tuona syksynä lainkaan.
Karsintojen jälkeen maaottelussa Suomi-DDR Limmonen otteli Wolfgang Behrendtin kanssa pyöreän ottelun. Pistetuomareita oli kolme, kaksi itäsaksalaista ja yksi suomalainen.
Itäsaksalaisista toinen sai Limmosen voittajaksi. Suomalainen pistetuomari –
Ensio Kanerva – antoi voiton Behrendtille. Kun Limmonen kysyi miksi hän niin teki, mies vastasi:
– Sinulta jäi vasen suora viisi senttiä liian lyhyeksi.
Seuraavan päivän lehtien yleisönosastot pursuivat vihaisia vastalauseita. Kirjoittajien mielestä Limmonen oli voittanut Behrendtin selvästi. Wolfgang Behrendt voitti kultamitalin Melbournessa. Aiheetta ei kyselty veivätkö valitsijat typeryydessään Limmoselta ja Suomelta kultamitalin, koska pelkäsivät
suosivansa sosialistia.
Limmosesta ja Behrendtista tuli ystävät. Samoin ystävystyi Jomi muittenkin huippuvastustajiensa, kuten esimerkiksi Edgar Baselin kanssa. Limmonen ja Basel
olivat ottaneet yhteen Suomi Saksa-maaottelussa 1953. Kävi aivan samoin kuin ottelussa Behrendin kanssa.
Saksalaisia arvostelutuomareita oli kaksi ja suomalaisia yksi, Onni Eskelinen. Toinen saksalaisista antoi äänensä Limmoselle, mutta Eskelinen Baselille.
Ennen Rooman kisoja 1960 pääsi Limmonen länsi-Saksan Bad Kreutziin USA:n miehitysjoukkojen leirille harjoittelemaan. Harjoitusotteluja riitti joka päivälle, eräs vastustajista oli Conny Rudhof-niminen suuruus, josta tuli myöhemmin vaikka
mitä.
Suomen Nyrkkeilyliiton päävalmentaja, porilainen Jukka Laaksonen oli käsityksenään
kertonut Limmoselle, ettet sinä olympialaissa pärjää; ovat ne niin kovia kavereita siellä.
Kun ensimmäiseen otteluun sitten lähdettiin Rooman Palazzo Dello Sportin kellarikäytävien
kautta, lausui Laaksonen:
– Istu tähän. Ne tulevat hakemaan sitten.
– Mihin sinä menet, Jomi kysyi.
– Menen katsomaan matseja, vastasi päävalmentaja, jonka olisi pitänyt istua nyrkkeilijänsä vieressä ja psyykata häntä, siis luoda voitontahoa ja uskoa. Jonkin kuluttua tuli Kokkolan Noita Arvi Jormakka, joka henkäisi:
– Kuinka sinä täällä yksin istut? Ja jäi tapahtuneesta kuultuaan istumaan Limmosen viereen ja saattoi tämän kehään. Ottelunsa Jomi voitti selvästi.
Kymmenkunta vuotta olympialaisten jälkeen Limmonen kävi Roomassa. Hän seisoi jonkin liikkeen näyteikkunan edessä kun Nino Nazionale, eli Giovanni Benvenuti, yksi nyrkkeilyn kaikkien aikojen suurista, hihkaisi:
– Hello, mr. Limmonen.
– Tunsin itseni imarrelluksi, kertoo Jomi Limmonen.
– Olimme tavanneet olympialaisissa ohimennen ja hän muisti jopa nimeni.
