Related Articles
Jorma Ojaharjun ( s. 16. 10. – 36) uusin kirja (2010) on omakustanne nimeltä ”Unholan ulapoilta. Kirjassa on muistiinpanoja Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksista Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta.
Ojaharjun pääteos on kolmiosainen Vaasa-trilogia (Valkoinen kaupunki (1976), Paremmassa maailmassa (1979) ja Maa kallis isien (1982)), jossa hän kuvaa tapahtumia Vaasassa vuoden 1918 sisällissodasta 1970-luvulle saakka. Ojaharju on julkaissut yli 40 teosta. Vaasalaisia.info julkaisee valittuja lukuja kirjasta.
Unholan Ulapoilta luvut 54 ja 55: Totuus on hävinnyttä varten ja Hakanieamen markkinoilla . "”
“ Suojeluskuntalaiset ja poliisi eliminoivat (Vaasassa) paikallisia punikkeja – ja punikeiksi paneteltuja – minkä ehtivät. Heidät ammuttiin avantoon yhdessä venäläisten sotilaitten kanssa.”, kirjoittaa Ojaharju.
jorma.ojaharju(miuku)pp.inet.fi
Keskusteluun:
Klikkaa alla olevaa linkkiä ja lue valittuja lukuja.
Jorma Ojaharju
Unholan Ulapoilta
54. SITKEÄ SALAILU
Alkoi naapureitten vasikoiminen, historiasta tuttu ehdottoman oikeudenmukainen ja isänmaallinen toiminta, joka koitui koko kansan parhaaksi. Ikivanha torailu saattoi johtaa hengen menetykseen. “Se sanoi Leniini.” “Enkä sanonu. Minä sanoin Vileeni. Se on meidän lastauspomon nimi.” Punikin leima oli lyöty, eikä armoa annettu. Kymenlaaksossa tiedettiin nuorten suojeluskuntalaisten käyvän vankileireillä kuittaamassa ulos punikkeja, jotka vietiin radalle maalitauluiksi. Katkerien kaskujen luetteloon ilmestyi seuraava:
– Mikä on Suojeluskuntien ampumakerhon nimi?
Vastaus: – Suomen Työväen Ampumaseura.
Ilmapiiri oli juoruilulle otollinen, koska punikit olivat syyllistyneet hirvittäviin
julmuuksiin eri puolilla maata ja levitessään jutut kasvoivat mielipuolisiksi.
Poliiseille ja suojeluskuntalaisille kelpasi pieninkin juoru “kommunistin” pidättämiseen ja leirille toimittamiseen. Erityisen paha poliisi oli Fällysilmä-Seppeliini (Hänestä ovat kirjoittaneet sekä Elvi Sinervo Palavankylän sepässä että Venny Kontturi Ruukinkujassa).
Suojeluskuntalaiset ja poliisi eliminoivat paikallisia punikkeja – ja punikeiksi paneteltuja – minkä ehtivät. Heidät ammuttiin avantoon yhdessä venäläisten sotilaitten kanssa.
Olen kertonut tästä Valkoinen kaupunki-nimisessä romaanissa ja saanut junttilehtien kriivareilta kuulla olevani ellen suorastaan valehteleva kommari ainakin päätoiminen paskanpuhuja. Yksi tahtoi tietää, miksi puutuin välttämättömään puhdistukseen ja toinen, uskoinko punikkien sukulaisten valheisiin.
Vastakysymykseni Miksi olisin vaiennut viattomien murhaamisesta, sai kummatkin vaikenemaan. Virallinen Vaasa ja Valkoinen Vaasa vaikenevat edelleen 91 vuoden takaisesta kansanmurhasta. Mutta se ei auta.
Kesällä 2009 soitti tutkija, joka ilmestyi Korkeimman Neuvoston kokoukseen ja ilmoitti olevansa lahtarin poika Lapualta.
Lahtarin poika painotti poliittisesta valkoisuudestaan huolimatta joutuneensa ihmettelemään sitä, miksi Vaasassa ei arkisto- ym. muitten lähteitten mukaan tehty
“välttämättömiä puhdistuksia”, vaikka muualla Suomessa niin tehtiin. Kysymys voi olla vain salailemisesta!
Aivan.
Vuonna 1977 sain kirjeen Ruotsista. Entinen palosaarelainen joka oli toiminut itä-Karjalassa lottana, kertoi lukeneensa Göteborgspostenista Valkoisesta kaupungista
ja päättäneensä tarttua kynään.
“Olen nyt 66, joten olin vain 7 silloin kun ns. vapaussota syttyi ja se tapahtui täsmälleen siten kuin olette kirjoittanut. Vaasassa pääsi sota valloilleen tammikuun
28 vastaisena yönä.”
Tuleva lotta sai äidiltään ruokakorin kainaloon ja lähti viemään sitä Vaasan
Höyrymyllyyn suljetulle isälleen. “Palosaaren sillalla lojui ruumiita sikin sokin ja vartiomies sanoi, että juokse nopeasti, et sinä täällä saa olla (…) Valkoiset kohtelivat viatonta siviiliväestöä kuin mielipuolet, yhtä hyvin venäläistä kuin suomalaistakin.”
Jorma Ojaharju
Unholan Ulapoilta
55. INTENSIIVISTÄ VIHAA
Tallella on niinikään vieläkin leike turkulaisen Villehard Lehtolan muisteluksesta Uusi Päivä-lehdestä 4.2. 1958. Vastaavat valkoisten puolelta annetut todistukset lienevät harvinaisia? Lehtolan muistelus vastaa täydellisesti haastattelemieni palosaarelaisten kertomuksia. Otsikko on: “Muistelmia valkoisen Suomen pääkaupungista 40 vuoden takaa.” Lehtola ei ilmoittautunut, joten hänet noudettiin. Mies joutui 20-vuotiaana rintamantakaiseen vartiopalvelukseen.
“Vartiopaikkani oli yleensä rahapajan portilla. Tunnettuahan oli että Mannerheimin seteleitä (Gallen-Kallelan piirtämiä) painettiin silloin Vaasassa (Lito-Björkellin kirjapainossa Vaskiluodossa) Majoituspaikka oli Suomalainen Tyttökoulu. Ruokailu oli niin hienossa paikassa, kuin Ernstin hotellissa. Ruokana olivat hyvin vetiset sopat ja kaurajauholeipä.”
“Valkoisilla oli vankina kaikki Vaasassa, Kristiinassa, Laihialla ym. lähistöllä
aseista riisutut venäläiset sotilaat. Tätä vankimäärää vähennettiin vähän erikoisella tavalla. Merellä Sundominlahdella oli tietojen mukaan jäähän tehty avanto. Sinne kuljetettiin hevoskuormittain näitä vankeja, jotka tietämän mukaan siellä ammuttiin ja pantiin avantoon.”
Vaasan ainoa suomenkielinen ammattikalastaja Reino Ruosmeri kertoi minulle 1997 kalastavansa myöhäissyksyisin mainitulla lahdella.
– Melkein joka kerta löytyy verkoista ihmisen luita, kertoi Ruosmeri.
Eikä Ruosmeri ollut ainoa. Vaskiluotolainen Suominen oli eräs romaania var75
ten haastattelemistani vanhuksista. Hänen lisäkseen olivat Oskari Kanerva ja Frans Salonen usein olleet uistelemassa Sundominlahdella kesäkuussa 1918. Milloin uistin tarttui, tarttui se mätänemistilassa olleeseen ruumiiseen.
Lehtola kertoi myös talonpoikaisheinähäkkeihin sullotuista inkeriläisistä, jotka puhuivat suomea; nämä miehet jotka olivat antautuneet ilman vastarintaa – samoin kuin Vaasan punakaartikin – vapautettiin kiireellä kärsimyksistään ja ylennettiin ihanuuteen.
Kiihkolla ei valkoisen Suomen pääkaupungissa ollut rajoja. “Tiesimme heidän päämääränsä”, muisteli Lehtola.
“Jonka he itse tuskin tiesivät. Tämä oli järkyttävää. Toisen kerran ollessani vapaatunneilla näin samanlaisen kuorman ja seurasin ajoa aina pitkälle rantaan saakka ja sain varmistua siitä, että puheet olivat totta. Muutamat työläiset olivat menneet hiihtelemään aika lähelle tuota avantoa ja todenneet ampumiset.”
