Related Articles
Jorma Ojaharjun ( s. 16. 10. – 36) uusin kirja (2010) on omakustanne nimeltä ”Unholan ulapoilta. Kirjassa on muistiinpanoja Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksista Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta.
Ojaharjun pääteos on kolmiosainen Vaasa-trilogia (Valkoinen kaupunki (1976), Paremmassa maailmassa (1979) ja Maa kallis isien (1982)), jossa hän kuvaa tapahtumia Vaasassa vuoden 1918 sisällissodasta 1970-luvulle saakka. Ojaharju on julkaissut yli 40 teosta. Vaasalaisia.info julkaisee valittuja lukuja kirjasta.
Unholan Ulapoilta luvut 38 ja 39: Fuusio vei uskottavuuden ja Paavo halua olla sivistynyt. "”
“Muutamassa nuorisolehdessä väitettiin, että kirjallisuus on pysyvästi yhtä kuin markkinointi Helsingin Sanomissa. Kirja, jonka Hesari jättää käsittelemättä, ei siis ole olemassa.”, kirjoittaa Ojaharju.
jorma.ojaharju(miuku)pp.inet.fi
Keskusteluun:
Klikkaa alla olevaa linkkiä ja lue valittuja lukuja.
Jorma Ojaharju
Unohduksen Ulapoilta
38. FUUSIO VEI USKOTTAVUUDEN
Sanoma Oy ja Wsoy löivät limput yhteen ja jauhot pöllyävät vieläkin. Fuusio loi monopolin jollaista ei aikaisemmin ole nähty. Maan suurin sanomalehti ja suurin kirjankustantamo yhdessä!
Väinö Kirstinän mukaan “Helsingin Sanomien kulttuuriosaston toimittajille fuusio merkitsee uskottavuusongelman lisääntymistä; lehden lukijat kysyvät miten puolueettomasti toimittajat voivat arvostella kirjoja, jotka on julkaissut oma talo, Sanoma-Wsoy.”
Markkinointi määrittelee teoksen menestymisen mahdollisuudet. Laatua kaipaavat löytävät omansa ilman mainoksiakin. Muutamassa nuorisolehdessä väitettiin, että kirjallisuus on pysyvästi yhtä kuin markkinointi Helsingin Sanomissa. Kirja, jonka Hesari jättää käsittelemättä, ei siis ole olemassa.
Korkein Neuvosto on huomannut, että syksyllä 2010 on lehdessä lähes säännöllisesti enemmän kauppiaitten ilmoituksia, kuin toimituksellista materiaalia. Se on rahastamista, eikä neuvosto sitä paheksu. Ero esimerkiksi kirja-arvosteluihin on olematon, sillä ilmoituksiahan teosselosteetkin ovat. Mahdollinen korkea laatu ei pääse pilaamaan markkinoinnin luomaa myönteistä kuvaa.
Piru viekööt kun kukaan ei muista, mitkä aiheet ovat käsitellyt ja mitkä eivät. Sihteeri ei ehdi merkitä muistiin kaikkea, koska jengi puhuu toistensa päälle. Odotan mielenkiinnolla koska kirjojen sisällön kaupallistuminen alkaa tympiä heitä, jotka ovat ostaneet kirjoja sisällön vuoksi.
– Lopeta se paskanjauhaminen, huutaa joku vasempaan korvaani. Käännyn, mutta en näe ketään. Jäsenet kuuntelevat Erokaa. Pian ääni huutaa uudelleen:
– Lopeta se paskanjauhaminen! Jos markkinoijat olisivat tekeleesi hyväksyneet puolustaisit markkinamenoa samalla kiivaudella, kuin nyt sitä arvostelet. Ymmärsin pian, että puhuja oli suulas sivupersoonani Juhani ja rauhoituin. Koirasmarttasäätiön kirjallisuusvaliokunta pitää Finlandiaraatia paskahousujen porukkana, konsa eivät tohdi palkita Jari Tervoa.
Mainonta ja markkinointi perustuvat valheeseen ja siksi valittu tuotos ei välttämättä vastaa odotuksia. Arto Salmiset ja Kalavaleet tunnustetaan vasta kun kuluttajat ovat osoittaneet mitä haluavat lukea. Missä viipyy hurmosmarkkinointia vastustava dosentti Juhani Puromies? Miksi Ale Ahlroos ei puutu asiaan?
Jorma Ojaharju
Unohduksen Ulapoilta
39. PAAVO HALUAA OLLA SIVISTYNYT
Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston jäsenet eivät välitä modernista
kirjallisuudesta. Oikean kirjallisuuden he tuntevat ja tietävät, etteivät nykyiset ole entisaikojen teosten veroisia.
Pilkallisina he kyselevät, mikä nykykirjoista vetäisi vertoja esimerkiksi Lassi
Nummin punikkihenkiselle seikkailukertomukselle nimeltä “Karmankolon sankarijätkä”,
Antti Tuurin reippaalle partiopoikaromaanille “Kilteille makeimmat karkit”, tahi boheemin professori Matti Klingen kursailemattomalle kansankuvaukselle nimeltä “Jees, mullikuhnuri, sanoi vääpeli Ryhmy.”
Tuoreimpiin kuuluvat varsinkin Tamminen-Shvejkin (anteeksi Hasek, mutta
tästä minun kirnustani puuttuu suhuäännemerkki) suosimat Arto Paasilinnan teokset,
esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välistä kesäsotaa käsittelevä kirja. Finlandiapalkinto
ei kiinnosta säätiön jäseniä lainkaan.
Piirit arvailevat syksyisin kuka tulee palkinnon saamaan. Olen ennustanut oikein muutaman kerran. Kun diktaattoriksi nimitettiin Lassi Nummi löin vetoa siitä, että hän tulee antamaan Finlandian insinööri Tuurille. Voitin vedon.
Diktaattori Paavo Lipponen palkitsi Bo Carpelanin. Hämmästyttiin, sillä ei osattu odottaa kenenkään palkitsemista kahteen kertaan. Kritiikkiä ei osattu odottaa, mutta Aamulehden Martti Mäkelä yllätti kaikki. Hän haukkui olan takaa perjantaina 9.12. 2005 Suomen Kustannusyhdistyksen, Finlandia-palkinnon, Bo Carpelanin ja mielistelijä-Lipposen:
“Sen nimi voidaan muuttaa Carpelan-palkinnoksi. Se voidaan jakaa jossakin rannikkomme vanhainkodissa vaikka joka vuosi menestyskirjailija Carpelanille.” Mäkelä sanoi, että “Paavo haluaa olla sivistynyt.” Mäkelä piti parhaana Tuomas Kyrön Liittoa ja vuoden parhaana Arto Salmisen Kalavaletta.
Antti Tuuri vakuutti, että Carpelanin kirja on hyvä. Kirjalliset piirit arvelivat, että insinööri paikkasi näin vanhoja munauksiaan, koska oli tullut nuolleeksi väärää persettä. Tuuri kannatti nimittäin presidentinvaaleissa Eskoa Ahoa ja esitti, että Lipponen oli tv-väittelyssä purskahtamaisllaan itkuun, koska ei pärjännyt nopealle Aholle. Nopeudestaan huolimatta Aho kuitenkin hävisi vaalit.
1970-luvulla laususkeltiin säkeitä, jotka eivät päde enää tänään, mutta muistuttavat ajasta, jollaiseen harvat kaipaavat; ajasta jolloin markkinaliberalismi ei päässyt
vaikuttamaan kirjallisuuden apurahoittamiseen, mutta ideologiat ja politiikka pääsivät. Termi puolue-eunukki vaihdettava päivän termiin markkinaeunukit:
TAITEEN PUUTARHA
On Suomessa Taiteen Tarha
niin siisti, niin eteerinen.
Sitä puolue
eunukit hoitaa
miliisit hyväpalkkaiset.
Ei loimota luovuus br>siellä,
missä
Tuki pitää pystyssä kyvyttömän,
kyky sinnittelee omillaan.
Joka linnulle siellä on nuotit,
joka kukalle geenikartta,
on sille
pihdit ja sakset,
joka ei suostu olemaan martta.
Kuinka tasainen onkaan
pensasaita,
ei erotu yksikään sahalaita.
Vallitsee valitsijan eleganssi:
palkinto antaa substanssin.
Mutta se ei ole vielä Simson,
jolla on aasin leukaluut,
kriitikoitten pappisluokka
kuparista muokkaa kultaa.
53
Se, mikä sopii Jupiterille luontojaan,
ei härälle sovi alkuunkaan.
Näin nukkuu taidetoimikunta
mennyttä neukkulan unta.
