Related Articles
Hei, nyt me säästetään!
VAASA Puolet Suomen kansan rikkaimmasta päästä tienaa 90% kaikista tuloista. Toiselle puoliskolle jää se 10%. Siis köyhille. Rikkain porukka, noin 15%, tienaa suunnilleen puolet eli 50% tienattavana olevista euroista.
Säästäjät näyttävät olevan köyhimmästä päästä. Tavoitteena sanotaan olevan, Suomi nousuun. Pikemminkin näyttää siltä, että köyhät kyykkyyn.
Nyt väännetään SOTEa. Päätösten valmistelu on puoluepoliittista, aluepoliittista ja rahapoliittista. Tässä ”puusta tyveen päätöksenteossa” ei potilaalle ole mitään sijaa. Laatu jää omia etujaan ajavien jalkoihin. Tässä kun organisoidaan vain hallintoa, ei parempia olosuhteita potilaille.
Eikös ensiksi pitäisi organisoida potilasasiat, jotka ovat laatua, käytäntöä ja menettelytapoja. Kun nämä on ratkaistu, niin hallinto ratkeaa helpommin. Näin tämän ongelman ymmärrän. Tavoitehan on potilaan hyvä hoito. Hallinnollinen organisaatio on vain keino, joka omalta osaltaan tukee ja palvelee potilaan hyvää.
Mietiskelin ja vedin johtopäätöksiä: Potilasasioissa mietintämyssyyn riittää kolme laatusanaa:HELPPO, NOPEA ja LUOTETTAVA kuvaamaan tavoiteltavaa laatua. Kolme nimisanaa: DIAGNOOSI, HOITO ja OPERAATIO kuvaavat terveydenhoidon sisällön.
Mietittävää riittää. Pari esimerkkiä: Pääsy lääkärille ja yleensäkin tutkimuksiin on vaikeaa, lähes mahdotonta. Miksi on? Tähän täytyy olla käytännön syitä, jotka pitää etsiä ja löytää. Onko lääkäreitä liian vähän?Onko töiden organisoinnissa pullonkauloja? Onko vastuu- ja työnjakoasioissa parannettavaa? Tehdäänkö tarpeettomia töitä? Entä rutiinit? Ja mitä muuta?
Reseptiasioissakin on ihmeteltävää. Pieni asia, mutta joskus kiusallinen.
On potilas, jolla on tauti, joka tarvitsee elinikäisen lääkityksen. On löytynyt toimiva lääke. Reseptin uusii lääkäri. Miksi? Apteekkikin voisi sen tehdä samalla, kun potilas hakee annoksensa. Uusiminenhan on pelkkä rutiini, ellei potilas, lääkäri ja miksei apteekkikin halua siihen muutosta.
Kuntoutuksessakin on paljon parantamisen ja kehittämisen varaa sekä käytännössä että asenteissa. Sairaaksi makuutettu potilas tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Saattohoito on täysin retuperällä. Se osataan saattohoitosairaaloissa, mutt’ei muualla. On myös loistavia yksityisiä osaajia, joista sairaanhoidon ammattilaiset voisivat ottaa oppia. Onko koulutuksessa puutteita vai mistä johtuvat asiattomuudet potilasta kohtaan? Olipa syy mikä tahansat, niin näin ei saisi käydä: Syöpäpotilas on ollut kotihoidossa ja siirretään keskussairaalaan. Sieltä hänet, 58 vuotias, siirretään geriatriselle osastolle kaupunginsairaalaan. (Ei Vaasa) Hän on tiputuksessa. Lääkäri on kieltänyt liikuttamasta kättä. Huoneeseen astuu sairaanhoitaja. Potilas pyytää tätä antamaan lääkekapselin läpipainopakkauksesta. Hoitaja tokaisee, suorastaan huutaa: Kyllä sinä sen verran voit kättäsi liikuttaa, eikä auta. Housunlahje vain ovessa heilahtaa.
Olin joskus pikkupoika. Kotopitäjässä oli vain yksi lääkäri, joka hoiti vastaanoton, sairaalan ja kotikäynnit. Ehtipä hän etevänä kirurgina vielä leikkaamaan seinäjokisiakin. Silloin joskus kauan sitten oli myös jonkinlainen terveyssisarorganisaatio pitämässä huolta potilaista. Näin ennen. Entä tänään ja huomenna? Perusteellisen mietiskelyn paikka käytännön asioissa. Muutokset ja parannukset ovat tarpeen.
Sairaanhoidon organisointi on vaativa tehtävä, johon tarvitaan IHMISIÄ, ennakkoluulottomia osaajia. Ei lobbareita eikä välistävetäjiä.
SOTEa ja sitä sun tätä
Jaakko Vainionpää, arkkitehti
VAASA
