”Kaikki, paitsi elämä, on turhaa” – sanoi Juice. Elämää ajatellessa epäilen itsekin olevani kannattamaton kuluerä valtiokonttorille tai eläkeyhtiölle. Elänyt jo kohtuuttoman kauan, miltei elinajan odotuksen keskiarvoon. Tuleeko indeksikorotus, vai saako terveyssektori yhdessä soten kanssa hoitaa ongelman? Ikärasismista tai eutanasiasta ei mieluusti puhuta, mutta ”tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku” – sanoi paasikivikekkonen.
Edellä sanotun kirjoitin oltuani läheiseni kanssa lievää tukevammassa hirressä noin kahdeksan kuukautta. On toki luonnollista, että työikäiset ihmiset pannaan etusijalle hoidon kiireellisyyttä priorisoitaessa. Tämän jälkeen yli jäävää kapasiteettia tuntematta syntyy epäilys, että vähän sitä on. Esimerkkitapauksessa on kyse vakavasti elämää haittaavasta sydänsairaudesta, joka on yli puoli vuotta pakottanut pysymään vuoteessa. Ruoka sänkyyn ja tarpeet sängyn vieressä, koska nitro ei vaikuta kyllin nopeasti että pääsisi viisi metriä vessaan.
Vanhusrasismi tai piiloeutanasia tulee väkisin mieleen. Kun VKS on kaikki keinot käyttänyt, kuitenkaan onnistumatta edes helpottamaan sepelvaltimotukosta, on tuskallista kuunnella kuinka asiaa vielä mietitään ja joskus syksymmällä jonkun lomalaisen palattua mietitään taas. Kuvitellaanko, että ikäihmisillä on rajattomasti odotusaikaa? Oli pakko tokaista vastauksena hämärän tulevaisuuden lääkärisoittoaikaan, että kun vielä mietitte, ei ole kenelle soittaa.
Odottavan aika on tunnetusti pitkä. Toimiiko rajallinen hoitoresurssi siten, että aika hoitaa meidät mappi ööhön? Otsikon käsitteillä on vahva yhteys, josta saisi puhua avoimesti.
KALLE LANAMÄKI
Vaasa