Related Articles
Tämänkeraisen kalastuksen päivän erikoisiuus oli savustettu hylkeenliha. Maistiaisiksi tarjuttu hylkenliha on tuoreesta hylkeestä ja savustuksesta vastaa Oravaisten savustamo. Netistä löytyy runsaasti materiaalia hylkeenlihan käsittelystä ja valmistuksesta ruoaksi. Tässä lyhyt johdatus aiheeseen. Tarkemmat linkit jutun lopussa.
Hylkeenverta ja hylkeenaivoja
Hylkeiden pyydystäminen ei ole jokamiehenoikeus. Siihen vaaditaan metsästyskortti ja riistanhoitopiirin pyyntilupa. Hylje on riistaeläin, ja sillä on oma metsästysaikansa. Yleensä lupia hakevat rannikkoalueiden seurat.
Hylkeenpyynnissä tarvitaan kivääri, jolla pystyy ampumaan tarkan laukauksen yli sadasta metristä. Luodin kannattaa olla nopeasti laajenevaa tyyppiä, että se tappaa heti.
Pääasiassa traania
Hylkeestä saadaan lihaa vain noin 10-20 prosenttia sen kokonaispainosta. Hylje pitää suolistaa heti pyytämisen jälkeen. Suolistamisen jälkeen hylje nyljetään ja rasva poistetaan lihan ja nahan välistä.
Hylkeen lihan pinnalla on runsaasti rasvaa eli traania ja lihassa runsaasti verta, jotka pitää saada pois. Kalastajat liottavat yleensä nyljetyn hylken merivedessä jotta mahdollisimman suuri osa verestä liukenee pois.
Tämän jälkeen tavat vaihtelevat paikkakunnittain. Esimekiksi pyhtäänseudulla hyljee laitetaan nyt etikkaveteen ja jatketaan veren ja rasvan poistamista, sillä paistettaessa traanin epämiellyttävä maku saattaa levitä lihaan. Hylje on vielä syytä laittaa yöksi suolaveteen ennen valmistusta ruuaksi.
Suoraan tapetusta saaliista juotu veri on vanhastaan kuulunut metsämiesten herkkuihin, niin myös hylkeenpyytäjien. Björköstä kerrotaan, että erityisesti vanhat hyljemiehet pitivät juuri ammutun hylkeen lämpimästä verestä. Se maistui heidän mielestään vastalypsetyltä maidolta ja antoi väsyneelle miehelle voimia.
Verkkoon mennyt hylje tuotiin elävänä maihin, missä siltä iskettiin puunuijalla kallo rikki. Puukolla tehtiin sitten päähän reikä niin, että aivot saatiin ulos. Samasta aukosta laskettiin myös veri johonkin astiaan. Ennen juontia verta laimennettiin merivedellä: tavallisesti sekoitettiin kannulliseen verta kaksi kannullista vettä.
Ruotsin puoleisen Merenkurkun pyytäjät toivat joskus retkiltään kotiin suuren lekkerillisen hiukan suolattua hylkeenverta, jota sitten käytettiin verileipiin. Närpiössä verileipää tehtiin hylkeenverestä ja ruisjauhoista. Taikina hapatettiin tavallisen ruokaleipätaikinan tapaan, ja siitä leivottiin 1-1,5 cm:n vahvuisia ja halkaisijaltaan n. 10 cm:n levyisiä pyöreitä leipiä.
Myös hylkeenrasvalla oli ruokataloudessa käyttöä. Jotkut björköläiset hylkimiehet söivät sitä pyyntiretkillä raa’altaankin leivän särpimenä, suolaa vain ripoteltiin päälle. Kaikki tosin eivät pystyneet tällaista herkkua nauttimaan.
Savustetun hylkeen lihan maku vivahtaa savun ohella sekä kalalle että maksalle. Savustettu hylkeenliha on mureaa ja maukasta, mutta rasvatonta ja hieman kuivahkoa. Se muistuttaa hieman ilmakuivattua poronlihaa.
Suomessa hylkeenliha on harvinaista herkkua. Sitä ei kaupallisesti ole juuri saatavilla. Suomeen tuodaan jonkin verran hylkeenlihaa Norjasta, jossa se on melko tavallinen ruokalaji. Norjassa kaupasta voi ostaa esimerkiksi hyljemakkaraa,
Suomessa hylkeen kaupallisen käytön tappavat tarkastusmaksut ja byrokratia. Esimerkiksi trikinitarkastus maksaa noin 75 euroa plus postituskulut. Lihanäyte pitää lähettää Eelan Oulun toimistoon. Sen lisäksi eläinlääkäri tarkastaa aina hylkeestä lihan lisäksi muun muassa sisäelimet, sydämen, pernan ja rauhaset. Tarkastus maksaa 18 euroa.
Jos yhdestä hylkeestä saa muutaman kilon lihaa, tulee lihakilolle tarkastusten jälkeen melkoisesti hintaa, Hylkeen käsittelyssä on riskinsä, eikä hylkeeseen pidä koskea ilman suojakäsineitä. Hylkeen ruhossa on bakteeri, joka voi päästä haavasta käsiin. Seurauksena ovat hirveät tuskat ja nivelten jäykkyyttä. Vanhojen hylkeenpyytäjien sanotaan joutuneet amputoimaan sormia kovia tuskien takia.
