Related Articles
Mirkka Hietanen ja Kaisa Marjaana Kontio
Taide ja Kehys – Risto Helin
Waasa Galleria 1.1. – 31.1
Lähetin Mirkka Hietaselle 3. tammikuuta meilin, missä arvelin mm., että Mirkka ei kovin mielellään taulujansa selittele. Lisäksi kerroin hänelle taulujen minussa herättämät tunteet.
”Katsellessani taulujasi muistin Alice Kairan, Chagalin, Kandinskyn ja Henri Rosseaun.Lisäksi löysin Pierrot´n ja Colombinen ja paljon commedia del arte materiaalia sekä mystisen koiran.”
"Miten töissäsi olevat tummat sävyt pitäsisi ymmärtää vai tarvitseeko niitä ymmärtää lainkaan?”
Tässä Mirkan vastaus:
Mirkka Hietanen s. 1979 – Vaasa
Siinä olet oikeassa, että en paljon selittele töitäni ellei aihetta ole. Ehkäpä se johtuu siitä, että en itsekään tiedä miten niitä selittää. Ne vaan syntyvät. Nyt kuitenkin olen kymmenen vuotta maalattuani ehkä hieman alkanut myös ymmärtää, miksi maalaan niin kuin maalaan. Kyllä töitäni voisi naivistisiksikin kutsua.
Olen syntynyt Vaasassa vuonna 1979 ja käynyt Vaasan lyseon lukion ja siellä kuviksen opettaja Veli Ekroosin kehoituksesta ja kannustuksesta päätin taidealalle pyrkiäkin. Nyt opiskelen graafista suunnittelua maisteriohjelmassa Taideteollisessa korkeakoulussa.
Taiteen tekeminen on loistava vastapaino asiakaslähtöiselle ja tietokonepohjaiselle suunnittelutyölle.
Vaikutteet
Akamoiseen seuraan minut pistät! Tosin Chagal on aina ollut yksi suosikeistani. Muita on Gustav Klimt, Hundertwasser, Hieronymos Bosch, Alphonse Mucha, David Hockney, Gary Kelley ja Anna-Liisa Hakkarainen. Lisäksi pidän paljon keskiaikaisesta taiteesta sen hillityn ja taitavan värinkäytön (joka johtui tietysti olosuhteiden pakosta) takia sekä siksi, koska siitä puuttuu keskeisperspektiivi, joka tekee sen ajan taiteesta kummallista mutta mielenkiintoista mittasuhteiltaan.
Myyttinen koira on puolilabradorini Nekku, jonka kasvatin ja koulutin ollessani lukiossa. Luinen ystävä ja uskollinen muusa, suojelija ja vahti!
Waasa Gallerian näytttelyn värisävyt ovat tummempia kuin aikaisemmin ja se johtuu luultavasti mustasta syksystä ja menetyn rakkauden tuomasta sydänsurusta. Kuulostaapa dramaattiselta!
Joka tapauksessa tällä hetkellä selitän työni seuraavalla tavalla: vaikka olenkin luonteeltani iloinen, pidän itseäni myös aika surumielisenä. Kaikki kirjoitukset, elokuvat, musiikki, runot, taide ja teatteri on parasta silloin kun se on surullista ja dramaattista. Siksi luulen, että se ilo, joka on koko kantava voimani purkautuu taiteeseeni.
Lisäksi olen ehkä liiankin rehellinen ja valehdella en osaa ollenkaan, joten siksi luulen, että vastakohtaisuudessaan kaikenlaiset naamioleikit ja mystiset sirkus- ja teatteriaiheet kiehtovat minua.
Kuvassa voi olla millainen persoona tahansa tahansa tai minä itse, mutta naamiossa.
Hauskaa kevättä sinne Vaasaan!
Terveisin
Mirkka Hietanen
Kaisa Marjaana Kontio s.1980 – Vaasa
Kaisa Marjaana Kontiolla on esillä neljä työtä. Työt muistuttavat nopeasti katsottuna mustavalkoisia, hieman epäteräviä valokuvia. Kontio pyrkii luomaan kuviinsa sisäisiä tapahtumia kuten ajankulun.
-Viime aikaisissa kuvissani olen kokeillut tehdä ajan näkuväksi. Kuvasin erilaisia paikkoja eri aikoina, ja yhdistin sitten nämä valokuvat yhdeksi panoraamaksi. Kuhunkinkuvaan liittyvän ajanjakson pituus vaihtelee. Ensimmäisisä kuvissani aamu muuttuu illaksi. Sittemmin ajanjaksot ovat venyneet pidemmiksi, vuodenajat toisiksi.
-Minua miellyttää ajatus, että silmänräpäykseksi tarkoitetulla valokuvalla onkin kesto. Aika, joka on paljon pidempi kuin se, jonka suljinaikojen perusteella sille kuvittelemme.
Läheastymistapa vaatii katsojalta myös aikaa ja eläytymistä. Kontio ei päästä katsojaa helpolla.
-Ajattelen että myös kuvieni vastaanottaminen edellyttää tietyllä tavalla hitautta. Äkkiä vilkaisten ajanmuuatosta maisemakuvissani ei huomaa. Vain ne, jotka ehtivät pysähtymään, huomaavat jotain tavallsllisuudesta poikkeavaa, pohtii Kontio.
Kontio kutsuu töitään polymeerigravyyreiksi. Tekniikka on hidas ja vaikea. Kuvatuista töistä tehdään fimi, joista tehdään edelleen painolaatat, jotka vedostetaan metalligrafiikan tapaan.
