Related Articles
Veikko Armas Takala, marraskuuta 1923 Vaasa – 1. elokuuta 2008 Vaasa.
Tapasin toisenlaisen taitelija Veikko Takalan
Taiteilija Veikko Takalan tuntevat vaasalaiset ja monet myös ulkomailla. Siellä missä hyvää taidetta katsellaan. Hänellä on näyttely Tikanojan taidekodissa 7. huhtikuuta saakka. Tapasin miehen kauniina talvipäivänä ja vaihdoimme puheet vakaville linjoille. Jätimme taideasiat hautumaan ja näyttelystä kirjoittakoot muut.
Hyvä ryhti, pitkä askel ja nuorekas on joka suhteessa miehen habitus ja hänellä on vielä paljon annettavaa nuorille taiteilijoille. Moni onkin hänen taidekurssillaan saanut oppia maakuntaa myöten.
-Syntymä ja kuolema on meidän jokaisen osa. Sinulla takavuosina kuoli usea lähimmäinen muutaman vuoden sisällä. Vaikuttiko tämä työntekoon ja tuloksiin, tauluihin?
-Olen pitkälle realisti ja kuolema on osa elämää. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja eräässä näyttelyssä oli kuolema niin läsnä, että siitä kuvattiin osa TV-lähetykseen, joka käsitteli kuolemaa. -Taiteilijan tulee heittäytyä uusiin asioihin ja aiheisiin.
Mistä voimavarat tähän?
-Ei mennyttä voi kokonaan unohtaa; pitää vaan keskittyä kykyjensä mukaan. Iän myötä tulee kokemusta ja se auttaa uuden omaksumiseen. Ei ole tunnusmerkkejä tai pätevää tuomioistuinta määrittelemään vaikka kauneuden olemusta. Taidekriitikon käsitys taulusta on yhden ihmisen käsitys ja näkijöitä on monia.
-Tässä tulenwanha kysymys: Mikä on totuus, löytyykö taiteesta totuutta?
-Taiteilijalla on todellisuus ja mielikuvitus, ne muuttuvat subjektiiviseksi ja objektiiviseksi.
Tehtävänä on usein löytää näitten tasapaino.
Takala palaa usein muistoissaan vuosikymmenten taa silloisiin vaikeuksiin. Ja aina muistuttaa perhe-elämän harmonian tärkeyden taiteilijalle. Vaimon tuki kannustajana ja käytännön asioissa on ensisijaisen tärkeää taiteilijalle.
-Vielä totuudesta. Itse todellisuus on ääretön ja vielä muuttuva. Mikä on totuus? Paljonko sitä pystyy sisällyttämään maalaukseen, mahdoton kysymys yksiselitteisesti vastata.
Keskustelussa selviää, että ei pidä koskaan arvostella taulua vertaamalla sitä toiseen… jokainen taulu on ainutlaatuinen ja hyvä, jos siihen on saatu sisälle paljon puhuttu taulun henki. Joka taululla on oma arvonsa kuten musiikissa partituurilla tai vaikkapa runolla.
-Mitä sanoisit oman taiteesi olemuksesta?
Kymmenienkin vuosien jälkeen on oma taiteeni yhä melkoinen mysteeri ja kysymyksiä herättävä. Joskus alkuperäinen näkemys ja suunnitelma muuttuukin työn edetessä ja lopputulos onkin jotain muuta….. Keskustelustamme tulee mieleen väriperspektiivi. Mitä se on? Piirustuksen opettaja opettaa viivaperspektiivin alkeet ja teon ala-asteella. Siinä viivat häipyvät perspektiivipisteeseen. Mutta värillä perspektiivin teko vaati taitoa ja taiteen tekemisen kylmään ytimeen perehtymistä. Nyrkkisääntönä on se, että punainen lämmin väri tuo lähelle ja kylmä sininen vie kauemmas. Takala tämän tietää ja on esitelmöinyt joskus väriperspektiivistä julkisesti. Jäi mieleen, että näiden punaisten ja sinisten lukemattomat muunnokset perspektiivissä käytettyinä ovat jo tarkkaa hienosäätöä, melkein salaista tietoa.
-Ikää ja elämänkokemusta on tullut, mitä mietit?
-Aikaa jää suurten kysymysten pohtimiseen: totuus, ihmisen elämän tarkoitus, kuolema, mikä minä olen tässä maailmankaikkeudessa, mitä voin antaa vielä kanssaihmisilleni? Kysymyksiä riittää ja vastaukset ovat harvassa, kiteyttää Veikko.
Näin se on itse kunkin nähtävä. Eroamme ja molemmat odottavat kevättä; siinähän sitä on taas kerran uuden elämän alku.
Peku Sommerfelt
