Related Articles
Risto Rasa
Risto Rasa syntyi Helsingissä 29.4.1954 ja asuu nykyään Somerolla, jossa hän toimii kirjastonhoitajana. Hän valmistui ylioppilaaksi Vaasan yhteiskoulusta ja suoritti kirjastotutkinnon Tampereen yliopistossa 1978.
Jo 17-vuotiaana hän julkaisi vaasalaisena oppikoululaisena Otavan kautta runoteoksen Metsän seinä on vihreä ovi, vuonna 1971. Hän esikoisteoksellaan osoitti jo varhaiskypsyyttä ja kohta pikaa ilmestyi toinen runoteos ylioppilasvuotenaan; Kulkuri varpunen, vuonna 1973.
Risto Rasan runoista löytyy naivistista otetta, mutta myös avointa kokemusta. Yleensä hänen runonsa ovat miniatyyrejä, pieniä tuokiokuvia, hetken hengähdyksiä.
/Olen taas tavannut tuttuja/ niin että en saa unta,/ kuuntelen sateen käyntejä ikkunalaudalla,/ tyynyä puristan kuin/ hyvää ystävää/.
Vajaa neljäkymmentä vuotta sitten ei ollut vielä muotia harrastaa itämaistä tankarunoutta, mutta Rasan kokoelmassa se oli hyvin tyypillistä joko tietoisesti tai tiedostamattomalla tasolla. /Lehdet putoilevat ja lumi yhtäaikaa,/ älä sure mennyttä kesää,/ se on edessäpäin/.
Yhä vain ajankohtainen, Rasa runoilee ikuisuudelle. Hänen runonsa ovat läheisiä ja lämpimiä kuten myös hänen rakkausrunonsa. Runon tunnelma pelkistetysti nousee kotilieden lämpimästä. Mutta runo elää arjen elämässä yhtä sointuvasti:
Joskus minulle tulee/ jonkun toisen ihmisen olo,/ niinkuin tänään kaupassa/ kun katselin/ miten myyjä tekee päivittäistä puuhaa/.
Me usein luulemme, että runoilija elää ainaisessa juhlatilassa ja varsinkin tuolloin 70-luvun alussa vielä V.A.Koskenniemen isänmaallisihanteellinen mielentila nostatti syviä tunteita. Se oli jotenkin niin tavattoman juhlallista. Mutta silloin Rasa laskeutui Hellaan pylväästä meidän arjen maailmaan. Ja siitäkin löytyi kauneus ja runollisuus. Rasan runoista löytää ihmisen ja luonnon välistä jännitettä:
/Liikun hiljaa runkojen lomassa,/ en lakkaa ihmettelemästä/ miten valtava on oravan hyppy/. Tuntuu meren ja pihkan tuoksu/ männikön latvat tuulessa./ Runoilija, kirjailija ja kirjastonhoitaja Risto Rasa kävi Vaasassa hakemassa elämän eväät omalle uralleen.
Hän on julkaisuut edellä mainittujen runoteosten lisäksi; Hiljaa, nyt se laulaa 1974 Kaksi seppää 1976 Rantatiellä 1980 Laulu ennen muuttomatkaa 1982 Taivasalla 1987 Tuhat purjetta 1992. Hän saanut seuraavat palkinnot: Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1978, Einari Vuorelan ”Korpirastas”-reliefi 1989, WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 1993, Eino Leinon palkinto 1996.
– Pentti Suksi
Kirjasampon haastattaelussa Rasa kertoo omasta kirjailijankutsumuksessstaan: ”Ehkä tunne, että aivan omien runojeni kaltaisia tekstejä ei kukaan ollut julkaissut, sai minut ryhtymään kirjailijaksi. En ole kuitenkaan ammatiltani kirjailija, vaan kirjastonhoitaja.
Kirjoitan silloin kun minulle jää aikaa ja voimia leipätyöltä. Joskus runo valmistuu parissa minuutissa, toisinaan sen tekemiseen menee kuukausia. Kirjoittaminen on minulle ylipyyhkimistä, poisottamista. Yleensä kirjoitan runosta useita versioita, joista yritän valita onnistuneimman. Tärkeää minulle on runon selkeys, tiiviys ja äänteellinen ja visuaalinen asu.
Minulla ei ole mitään eritystä sanomaa, jonka haluaisin välittää lukijoille. Yhdysvaltalainen runoilija Ezra Pound on sanonut, että ”kirjailijaa ei välttämättä tule siitä, jolla on paljon sanottavaa, vaan ennemminkin siitä, joka kärsivällisesti kiertää sanojen ympärillä ja kuuntelee, mitä niillä on sanottavana”
Omakohtaista:
Mielikirjailijani on japanilainen runoilija Kobayashi Issa (1763-1827)
Lempisäveltäjäni on flamencokitaristi Paco de Lucia
Suosikkielokuvani on Wim Wendersin Berliinin taivaan alla
Pienenä pelkäsin kerrostalomme vintillä vesisäiliön takana asuvaa Kimboa. Muita lapsuuteni pelkoja en kerro.”
Itse muista Riston 1970-luvun Vaasasta hiljaisena ja hymyilevänä nuorena miehenä. Hän oli hyvin löysästi yhteydessä esimerkiksi Leif Färdingiin ja muihin tuon ajan vaasalaisiin nuorisoradikaalaeihin. Rasa oli mukana, mutta en muista hänen koskaan osallistuneen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Rasa oli ulkopuolinen seuraaja. Hän pukeutui aina korrektisti ja oli ystävällinen kaikille. Hänen esikoisteoksensa oli hänen näköisensä.
Risto Rasasta sanottua: ”Risto Rasan esikoisteos Metsän seinä on vain vihreä ovi (1971) oli muurinmurtaja suomalaisessa lyriikassa. Vähäeleiset mutta yksityiskohtaiset, syvän luontokokemuksen ja arki-ilmiöiden sävyttämät runot puhuttelivat sellaisiakin, jotka eivät aiemmin olleet sanottavasti piitanneet runoista. Runo lakkasi koukeroimasta ja komeilemasta, ja Risto Rasasta tuli 1970-luvun itseoikeutettu runopoika. Risto Rasan lyriikan voi liittää myös 1960-luvulla virinneen ympäristötietouden sanansaattajaksi. Somearo lehti
Runokokoelmat
- Metsän seinä on vain vihreä ovi. Helsinki: Otava, 1971.
- Kulkurivarpunen. Helsinki: Otava, 1973. ISBN 951-1-00311-9.
- Hiljaa, nyt se laulaa. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01606-7.
- Kaksi seppää. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-04009-X.
- Rantatiellä. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05995-5.
- Laulu ennen muuttomatkaa. Runot 1971–1980. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06775-3.
- Taivasalla. Helsinki: Otava, 1987. ISBN 951-1-09818-7.
- Tuhat purjetta. Kootut runot. Helsinki: Otava, 1992 (4. painos 2007). ISBN 951-1-12216-9.
Palkinnot
- Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinto 1978
- Einari Vuorelan seuran Korpirastas-reliefi 1989
- WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 1993
- Eino Leinon palkinto 1996
