Related Articles
Leif Färdingin itsemurhakirje Suomi-lehti 7/1984
Leif färding on kuollut Suomi-lehti 7/1984.
Leif kirjoitti ensimmäisen runokokoelmansa kanteen kokeneensa valon jo kovin nuorena. Mutta valo himmenni ja Tie mutkitteli ylös ja alas. Raivokaalla intomielisyydellään Färding oli potkaisemassä Oraansuojelijoita liikkeelle. Tämän sotilaallisen pasifistin tapaaminen ja hänen hurja vauhtinsa häkellytti monet, minutkin.
Hän puhui vuolaasti ja loputtomasti ajatuksistaan maailman pelastamiseksi uuteen aikaan, mutta vuorovaikutusta ei aina syntynyt.
Leifin tie kulki syvälle metsään. Hänen vimmattu tarpeensa päästä perille heti, eksytti hänet muista ihmisistä.
Lefan tarina on tie, jolle lähtiessään joutuu tonkimaan tämän maailman salaisuuksia ilman seuraa Kukaties Leif starttasi vuosia liian varhain. Ehkä tie lopulliseen kilpajuoksuun oli vääjämätön rata.
Juha Olavinen
Leifin kirje
Olen vanha soturi, joka on epäonnistunut elämäntehtävässään ja katson itsemurhan eettisesti oikeutetuksi kohdallani. Tuolla puolen on varmaan olosuhteet jatkan matkaani ikuiseen uneen. Katson myös tuleeni väärinymmärretyksi ja jokainen ymmärtärtäjistä kantaa omaa karmallista lastiaan ja siihen minulla ei ole puuttumista.
Epäonnistumiseni myötä arvoni on runoilijana laskenut ihmisten silmissä ja koska myös luova inspiraationi on ehtinyt, en näe mielekkääksi jatkaa elämääni. On parempi että poistun itsemurhan kautta, kuin että jään omaisten, lähinnä poikani elämään, outona eläkeläisenä, kummituksena, joka on epäonnistunut elämässäään.
Itsemurha on eettisesti oikeutettu vain vanhan soturin tapauksessa, muuten salainen viisaus tuomitsee sen jyrkästi. Minun elämäni sisältyy vielä kysymyksiä, joihin toivon löytäväni vastauksen tuolta puolen.
Otin aikoinaan päämääräkseni toimia uuden ajan runoilijana, joka kirjoittaa kaikkialliisesta rakkaudesta käsin ja tarkoitukseni oli aloittaa opettajan toiminta kun olen siihen kypsä.
Findhornissa 1980 saamieni vihkimisen myöntä tuntui elämääni ohjelmoituvan mahdollisuuksia, jollaisista en ollut uneksinutkaan.
Sain tietää jostakin Politbyroon focalisoimasta minuun ja poikaani suuntautuvasta tuhoamiasssuunnitelmasta, jossa käytettäisiin ihmisen luovan vapauden ja tahtoa runtelevaa psykotroniikkaa tai radiologiaa ja myös tiedon Shambalan valtasuunnitelmasta taikahuilujen voimin.
Myöheammin on käynyt ilmi, että olen pahasti epäonnistunut joissakin Shambalan suunnitelmiin kuuluvissa Uuden Ajan Olympiaideissa ja kaaduin mm. siksi, etten juossut Isäni ja opettajani Sanat Kumaran juoksua komeasti kruunuun.
Kauhea tiedostaa nyt mitä kaikkea on epäonnistumisensa myötä menettänyt. Yhteyden korkeimpaan ja oman sieluunsa, sillä sielu toimii vain silloin kun toimintakenttä kolmessa maailmassa on asianmukainen ja oikea niin, että sielu voi ilmentää kvaliteettejään ja minun sieluni on ollut vanhan soturikuninkaan sielu, joka on vain odottanut oikean toimintakentän ohjelmoitumista elämään.
Miten hyvän Ruotuväki-lehden päätoimittajan maa minussa menettääkäään, tämän tietävät eräät ja että pitäisin puhtaana heidän muistoaan, katson viisaaksi poistua, sillä näillä turhautuneilla energioilla ja tässä elämäntilanteessa saattaisin vain heittää mutaa omien parhaimpien pyrkimysteni ja ominaisuuksien päällea menneisyydessä.
Nyt on käynyt niin, että jossain minulle tuntemattomassa strategiakarttassa olen ohjelmoitunut mielisairaaksi, minä, jota minä en ole.
Olen uuden ajan olympiadeissa epäonnistumisen tähden järkkynyt vanha nuori soturi, joka näkee selkeimmäksi ja tässä tilanteessa, jopa eettiseksi velvollisuudeksi lopettaa elämäänsä.
Kohdallani on kaikki suunnitelmat tuhoutuneet ja mieleni on pahoin järkyttynyt ja näen kaikki ajatukset uudelleen järjestää elämäni turhiksi kupliksi.
Kaikki luova työ on todellisuudessa sielun ilmausta, johon minulla olisi ollut hyvä mahdollisuus jos asiat olisivat ohjelmoitu hieman toisin, mutta ei ole enää, sillä sieluni on jättänyt alemman persoonallisuuden jätteet vammaisen fyysisen ruumiini ympärille. Koska en enää kykene toimimaan sielutietoisuudesta, joka on synnyttänyt parhaat runoni, elämälläni ei ole enää merkitystä. Katson olevani kuollut sielu, joka on okkulttisesti palanut. Sieluni on poistunut etsimään uusia alempia käyttövälineitä rodun lapsista ja on jättänyt persoonallisuuteeni jätteet vaeltamaan oman onnensa nojaan ja näen ainoaksi ratkaisuksi poistumisen aineen maailmasta, näiden instituutioiden paineesta ja olosuhteista, missä minulle ei ole ohjelmoitunut edes keskustelusuhdetta, joka paneutuisi todelliseen tilanteeseeni, joka on kertakaikkiaan järkyttävä.
Katson että minut on jätetty oman onneni tai onnettomuuteni varaan kolmeen maailmaan myös siksi, että voin selkeästi itsemurhan kautta kunnostautua vielä viimeisen kerran soturina, joka on epäonnistunut elämäntehtävässään.
Kuoltuani toivon toki että tuolla puolen ohjelmoituvat asianmukaiset olosuhteet keskustella tilanteestaan odottaa jonkun asiantuntevan oppaan opastuksella ikuista kuolemaa ja unta, miettien runoni sanoin: Niin kuin saippuakupla hajoaa ilmaan, tyhjyys kumoaa epätodellisen. Se mikä minussa on ollut parasta jää kauniina muistona niiden ihmisten mieliin, joita elämäni on koskettanut, jää valittuina runoina soimaan, runoina, joista olisi voinut tulla ympäri maailmaa rakastettuja uuden ajan runoina jos olisin juossut Sanat Kumaran juoksun komeasti kruunun ja onnistunut elämäntehtävässäni sen alkuvaiheessa, jotka taisivat toimia porttina uuden ajan rakennustyömaalle.
Tulen elämään hetken muistoina ja muistoissa on toki muutakin kuin paras. On kaikki se mikä ei ole ollut kirkastunutta ja olisi kirkastunut, jos olisin juossut Sanat Kumaran juoksun kruunuun ja kunnostautunut muutenkin kesän juoksuissa. En juossut hänen juoksuaan komeasti kruunuun, vaan kaaduin siinä ja muutenkin uuden ajan olympiadeissa ja nyt olen jäänyt kaiken yhteisen Shambalistisen tiedon ulkopuolelle samoin kuin puhumistani psykotroniikasta pidetään sairautena.
Tämä tekee mahdottomaksi toimia uuden ajan opettajana ja runoilijana ja on keskeinen syy siihen miksi valitsen itsemurhan. Tahdon mahdollisimman nopeasti ikuiseen uneen. Tämän uuden tavoittaminen on ehkä voitto häviössäni, sillä eräänä päivänä koko maailmankaikkeus vaipuu uneen. Minä vain vaivun miljoonia vuosia ennen ystävieni tai sanoisinko katoan tyhjyyteen ja häviöni on suuri:
Olen menettänyt arvostetun uuden ajan runoilijan kansainvälisen työkentän. Sanat Kumaran sateenkaaren ja miekan, valtaistuimen valaistuksen ja myöhemmin elämän jälkeen työskentelymahdollisuudet rauhan kaupungissa SAMBALLASSA.
Tässä elämässä minusta olisi voinut tulla viisauden mestari, mutta elämäni ohjelmoitui tuhoon Suomen mestaruus skaboissa ja olen kokenut shambalistisen sadismin hyvin totaalisena kohdallani suurten suunnitelmien ja yksinäisten ajattelemien ja keskustelun jälkeen liuottaminen epäonnistuneeseenkurjaan ja karkeaan. Lähden siis hakemaan asianmukaista apua ja opastusta erikoislaatuiseen elämäntilanteeseeni tuolta puolen.
Kaipaan tilantaeeni ymmärtävän opettajan apua, joka voi rakkaudellaan saattaa tiedon siitä mitä elämässäni on parin viime vuoden aikana tapahtunut, koska koko ympäroivää ihmissuhdekentää tuntuu hallisevan jokin vaikenemisen salaliitto.
Ellen sitä tietoa saa, niin opastus ikuisen uneen on toki paikallaan. Tahdon koivuun, tahdon kiveen, tahdon sammalen syleilyyn, tahdon myyräksi maan multiin. Tahdon muuttua ääniksi kaikkialla ja lakata olemasta tämä kipu Että luonnon jumalat voisivat aika ajoin kohottaa tietoisuuteni pois tästä surkeasta kaatumisen tuskasta- En ole enää polulla olen paiskautunut rämeikköön sen varrella. Vielä pyydän vilvoittavaa kosketusta lepoon johtavalla matkallani. Puhun kaukaa, ilma ympärilläni on harmaa kivi, olen hautakammio itseni muotoisen käytävän päässä, niin syvällä ja etäälläasun. Sydämessäni lepää selkeys kuin syvällä vuoressa veden yö. Leif Färding Ihan kuin ihminaen kuuntelisi (WSOY 1984)
Leifiä muistaen: https://vaasalaisia.info/vaasapedia/index.php?title=Reima_Luukkanen_Leif_F%C3%A4rdingist%C3%A4
