Related Articles
Reformi on leikkaus – ei suinkaan uudistus
Hallitus on tekemässä runsaasti uudistuksia, eli reformeja työttömyysturvaan. Ikävää asiassa on se, että nämä reformit tarkoittavat leikkauksia ja perustuvat hyvin pitkälle säästöihin.
Hallitus on jo ajanut läpi lakeja, jotka eivät suoranaisesti liity työttömyysturvaan, mutta kaventavat silti työttömän toimeentuloa. Esimerkiksi indeksien leikkaaminen ja etuuksien jäädyttäminen pienentävät työttömyyspäivärahaa ja lapsikorotuksia.
Lisäksi hallitus ajoi läpi lain, jonka mukaan korotetun ansio-osan taso laskee. Kun tähän lisätään se, että ansiopäivärahan kestoa lyhennetään ja rahatonta omavastuuaikaa pidennetään, ei työttömän osa ole helppo.
Työttömyyspäivärahan kestoa halutaan lyhentää alle 58-vuotiailta 500 päivästä 400 päivään ja niiltä, joilla työhistoriaa on vähemmän kuin 3 vuotta, kestoa halutaan lyhentää 300 päivään. Omavastuuaika eli alkukarenssi pitenee 5 päivästä 7 päivään.
Sipilän hallitus perustelee näitä reformejaan työttömyysturvan uudistamisella, säästöillä ja työllisyyden lisäämisellä. Minä haluaisin tietää, kuinka monta uutta työpaikkaa saadaan leikkaamalla työttömyysturvaa?
Toki hallitus on tuomassa täysin uudentyyppisiäkin elementtejä työttömyyden hoitoon. Työttömille nimittäin tulee pakollinen kolmen kuukauden välein tehtävä määräaikaishaastattelu. Laskelmien mukaan uusia haastattelukertoja tulee vuodessa lisää 750 000.
Uskomaton määrä, mihin työvoimatoimistojen resurssit eivät tule riittämään. Tämä on talonpoikaisjärjellä ajateltuna hukkaan heitettyä rahaa. Työvoimatoimistot eivät selviydy tästä, vaikka koko henkilökunta valjastettaisiin juttutuokioihin.
Tässä herää kysymys, kuka hoitaa työvoimatoimistojen perustyön: työnvälittämisen ja työvoimapoliittisten toimenpiteiden sekä koulutusten pyörimisen ja pyörittämisen, jos henkilökunnan aika menee juttutuokioihin.
Tällä hetkellä meillä on vakava kohtaanto-ongelma. Avoimet työpaikat ja työttömät eivät löydä toisiaan. Työvoimatoimistoilla ei ole aikaa tehdä tälle asialle mitään eikä aikaa etsiä työtä sitä tarvitseville.
Mitä hyödyttää kolmen kuukauden välein jutustella työkkärissä siitä, miten on mennyt, jos tarjolla ei ole ulospääsyä kurjuudesta. Tietenkin ahdingossa elävää helpottaa kertoa jollekulle tilanteestaan, mutta auttaako se?
Toisaalta hallitus antaa ymmärtää, että työpaikkoja löytyy pilvin pimein kauempaa mutta pienellä palkalla. Hallitus nimittäin edellyttää, että tarjottu työ on otettava vastaa, jos päivittäinen työmatka-aika ei ylitä 3 tuntia. Pääkaupunkiseudulla tämä saattaa toimia, mutta maalla, jossa yleisiä kulkuneuvoja ei ole, tämä ei toimi. Ei voi olettaa, että kukaan ajaa kolme tuntia töihin ja takaisin päivittäin ja antaa vielä parhaan osaamisensa työnantajan käyttöön.
Kun tähän kaikkeen vielä lisätään se, että kokoaikainen työ on otettava vastaan, vaikka palkka olisi pienempi, kuin työttömyyspäiväraha, ei voi kuin pyöritellä päätään.
Tässä on keppinä vielä se, että jos ei kerta kaikkiaan ole varaa ottaa työtä vastaan pienemmällä palkalla, kuin työttömyyspäiväraha on, tulee 90 päivän karenssi!
Miten ihmeessä tämä työttömien kurmoottaminen auttaa Suomen nousuun?
MARIA TOLPPANEN (sd.)
kansanedustaja
Vaasa
