Home / Tapahtumat (page 2)

Tapahtumat

Johtajuus on toiveiden tynnyri

Ristiriitaisia odotuksia ja jännitteitä onko johtajuuskulttuuri tätä sinunkin työpaikallasi? ”Työssä pitää olla autonomiaa, mutta samanaikaisesti olisi helpottavaa, jos joku sanoisi, että mitä pitäisi tehdä ja koska”, kertoo haastateltava Annastiina Mäen johtamisen alan väitöstutkimuksessa. Haastateltavan kommentti paljastaa jotain hyvin oleellista Mäen väitöstutkimuksen teemasta eli johtajuuskulttuurista. Se kertoo siitä, että johtajuus on …

Lue lisää »

Vaasalaisnuoret – Ei rasismille

Nuoret tekivät hyviä päätöksiä rasismia vastaan Valtakunnallista Punaisen Ristin rasisminvastaista viikkoa vietetään 20.–26.3.2017. Vaasan kaupungin nuorisopalvelut ja nuorisovaltuusto ovat viikon ajan kannustaneet vaasalaisnuoria jättämään oman rasisminvastaisen päätöksensä. Nuorten sanomaa viedään eteenpäin myös päätöksentekijöille. Nuorisovaltuuston edustajat yhdessä Punaisen Ristin edustajien kanssa luovuttavat nuorten tervehdyksen Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Joakim Strandille maanantaina …

Lue lisää »

Maahanmuuttajat kasvityöpajaan

Kuntsilla pidetään maahanmuuttajille kasvityöpaja toukokuussa Kuntsin modernin taiteen museossa järjestetään 19.-21.5. maahanmuuttajille tarkoitettu kasvityöpaja. Työpajan pitävät taiteilijat Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger, joiden näyttely Maan ääriin avautuu Kuntsilla 23.9. Työpajassa tuotettua materiaalia tulee mukaan näyttelyyn. Työpajassa listataan ja piirretään Vaasan alueella kasvavia, maahanmuuttajille tuttuja kasveja. Erityisesti kiinnitetään huomiota sellaisiin lajeihin, …

Lue lisää »

Intopiukeilla koko illan improvisoitu näytelmä

Improvisaatioteatteri Intopiukeiden Ensi-illoissa soi ja raikuu Improvisaatioteatteri Intopiukeet palaa syvän intohimonsa pariin, koko illan improvisoitujen näytelmien äärelle. Koko illan improvisoitu näytelmä, Ensi-ilta, syntyy yhteistyössä yleisön kanssa. Kahdeksannella esityskaudella Intopiukeet keskittyy musiikkiin. Intopiukeet lupaa musiikki-ilottelua, sydäntä särkeviä balladeja, hilpeää humppaa ja yhteiskunnallista puhelaulua. Musiikki on aina ollut oleellinen osa Intopiukeiden esityksiä. …

Lue lisää »

Earth Hour tulee taas – oletko valmis?

Vaasa on mukana Earth Hour -ilmastotapahtumassa Vaasan kaupunki on tänäkin vuonna mukana WWF:n Earth Hour -ilmastotapahtumassa. Earth Hour -kampanjalla muistutetaan ihmisiä mahdollisuuksista vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin omilla valinnoillaan sekä elintavoillaan. Lauantaina 25.3. kello 20.30–21.30 ihmiset ja yhteisöt ympäri maailmaa sammuttavat turhat valonsa tunnin ajaksi samaan aikaan. Vaasan kaupunki osallistuu sammuttamalla osan …

Lue lisää »

Vaasa on kongressikaupunki

Vaasa 6:ksi suosituin paikka Suomessa järjestää kansainvälisiä kongresseja Kansainvälisten kongressikävijöiden määrä Suomessa kasvoi huomattavasti vuonna 2016. Kasvua edellisvuoteen kertyi yli 33 prosenttia. Lisääntynyt kävijämäärä näkyi erityisesti Helsingissä, mutta myös muissa suomalaiskaupungeissa rekisteröitiin kasvulukuja. Vaasa on kuudennelle sijalle Suomen suosituimpana paikkana järjestää kansainvälisiä kongresseja. Viime vuonna Suomessa pidettiin 651 kansainvälistä kongressia, …

Lue lisää »

Nuken astiasto Pohjanmaan museossa

Katse kokoelmiin pienoisnäyttelysarjassa maaliskuussa esillä Arabian nukenastiasto Pohjanmaan museon Katse kokoelmiin –pienoisnäyttelysarjassa syvennytään Suomen itsenäisyyden 100-vuotiseen historiaan. Kuukausittain vaihtuvissa esillepanoissa on museon kokoelmista valittuja esineitä, taideteoksia ja valokuvia. Maaliskuussa teemana on 30-luku. Esillä on vuodelta 1938 peräisin oleva Arabian nuken astiasto, jonka astioihin on maalattu Lumikin, kääpiöiden ja metsäneläinten kuvia. …

Lue lisää »

Huipputubettajat tulevat Vaasaan

Tubetour tulee Vaasaan Joukko huipputubettajia saapuu Vaasaan 11.3.2017. Valtakunnallinen kiertue tuo Youtubesta tutut videobloggaajat lavalle ja faniensa keskuuteen. Mukana Vaasassa ovat Herbalisti, Ilaripro, Iina-Katariina, MariieVeronica ja ZoneVD.  Tubetour on kiertänyt alkuvuoden aikana Suomen kaupunkeja kiivaaseen tahtiin. Maaliskuussa kiertue nähdään Vaasan lisäksi Kokkolassa ja Seinäjoella. Vaasassa tapahtuma järjestetään keikkapaikkana toimivalla WS …

Lue lisää »

Vaasan urheiluakatemia tukee huippuja

Haku lajivalmennukseen alkaa Vaasanseudun urheiluakatemia tukee huippu-urheilu-uralle tähtäävien nuorten mahdollisuuksia yhdistää opiskelu ja urheilu. Keinoina ovat lajivalmennus, urheiluyläkoulu ja yläkoululeiritysmalli. Haku lajivalmennukseen alkaa keskiviikkona 8.3. ja päättyy perjantaina 24.3. Lajivalmennusta järjestetään yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen ja toiminnan piirissä mukana olevien koulujen kanssa, joista Vaasan kaupungin suomen- ja ruotsinkielisellä perusopetuksella on isoin …

Lue lisää »

Lukubingoa kirjastoissa

Pelaa kirjastoissa Lukubingoa! Vaasan kaupungin kirjastoissa pelataan tänä vuonna kirjaston Suomi 100 –juhlavuoden ohjelmaan kuuluvaa Lukubingoa, jossa täytetään bingolomakkeen ruutuja sen mukaan minkä aiheisen kirjan on lukenut. Kirjoja lukemalla voi suorittaa eritasoisia diplomeja ja kaikki lomakkeen palauttaneet osallistuvat palkintojen arvontaan. Lukubingoa voi pelata 6.12. asti. Lukubingo sopii kaikenikäisille ja aiheita …

Lue lisää »

Kirjastoautotoimintaa 50-vuotta Vaasassa

Vaasan kirjastoautotoiminta täyttää 50 vuotta Maanantaina 6.3. juhlitaan Vaasan kirjastoautotoiminnan 50-vuotispäivää pääkirjastolla. Kirjastoautoon pääsee tutustumaan tallin edessä klo 11-15 ja kirjaston Tiedon torilla avautuu kirjastoautotoimintaa esittelevä valokuvanäyttely.  Vaasassa ensimmäinen kirjastoauto starttasi 1. maaliskuuta 1967. Ensimmäiset pysäkit olivat Gerbyntiellä, ja pysäkkejä oli kaiken kaikkiaan 19. Nykyään pysäkkejä on jo 90, uusimmat Tervajoella. …

Lue lisää »

Taiteilijat keskustelevat senioreiden kanssa

Ikäihmisten ja taiteilijoiden keskustelutuokioita Vaasan ja Mustasaaren hoitokoteihin Vaasan kaupungin kulttuurikeskus on yhdessä Mustasaaren kanssa mukana Hyvinvointia kuntiin ilman rajoja –hankkeen kuntapilotissa Elävä kertomus/Levande berättelse. Pilotissa järjestetään ikäihmisten ja taiteilijoiden välisiä vuorovaikutteisia keskustelutuokioita Vaasan ja Mustasaaren hoitokodeissa. Senioreiden kuulumiset ja tarinat visualisoidaan ja draamallistetaan yhdessä eri alojen taiteilijoiden kanssa. Hyvinvointia …

Lue lisää »

Susi ja kettu Pohjanmaan museossa

Susi ja kettu pääosissa Pohjanmaan museon uudessa näyttelyssä Pohjanmaan museossa 24.2. aukeava ”Suden ja ketun jäljillä” on luonnontieteellinen ja kulttuurihistoriallinen näyttely sudesta ja ketusta. Esillä on faktatekstejä, valokuvia ja esineitä sekä täytettyjä elämiä. Näyttelyn on tuottanut Suomen Metsästysmuseo ja se on esillä 30.4. asti. ”Suden ja ketun jäljillä” on yhdistelmä …

Lue lisää »

Vihreille kaksi uutta ehdokasta

Vihreille uusia ehdokkaita vanhin on 86-vuotias Vaasanseudun vihreät nimesi kaksi uutta ehdokasta kuntavaaleihin 2017. Ehdolle asettuvat lastentarhanopettaja ja ekokosmetologi Sanni Lukkarila sekä eläkkeellä oleva kaupunginarkkitehti Asko Halme. 52-vuotias Sanni Lukkarila painottaisi valtuutettuna ilmastonmuutokseen vaikuttavia asioita kuten mm. uusiutuvat energiamuodot ja energian säästäminen, liikenne ja ravinto. Lähiluonnon säilyttäminen, kasvatus ja koulutus …

Lue lisää »

Nuoret kohtaavat Vaasan taidehallissa

Kohtaamisia-näyttely Vaasan taidehallissa tuo yhteen nuoret eri kulttuureista Kohtaamisia-näyttely Vaasan taidehallissa 11.2-19.3.2017 koostuu namibialaisten, eteläafrikkalaisten ja eri Euroopan maissa asuvien nuorten kohtaamisiin, toiveisiin, unelmiin ja elinympäristöihin liittyvistä teoksista. Näyttelyyn liittyvissä työpajoissa kehitetään yhteisöllisyyttä ja lähidemokratiaa taiteen keinoin. Näyttely tuo yhteen eri maissa ja maanosissa asuvia nuoria sekä herättelee kysymyksiä siitä, …

Lue lisää »