Related Articles
Miina-aihe oli julkisuudessa jo alkusyksystä 2004.
Ottawassa sovittiin aikanaan jalkaväkimiinojen käyttökiellosta. Valitettavasti Suomi sitoutui harkitsemattomasti hävittämään kyseisestä materiaalista erikseen mainitut puolustusasetyypit. Moni potentiaalisesti ongelmallinen valtio jättäytyi ulkopuolelle. Päätös oli Suomelta onneton ja lisäksi aiheeton.
Nyt sitoumuksen kanssa on elettävä.
Miinojen kieltäminen perustui lähinnä kehitysmaissa tapahtuneeseen holtittomaan miinojen kylvämiseen siten, että niihin saattoivat vammautua täysin sivulliset, usein lapset. Oman ongelmansa muodostavat myös sopimusta kaihtavat suurvallat, joilla on kyky miinoittaa ilmapudotuksin. Siinäkään tapauksessa ei ole takeita siitä, että torjutaan vain sotilaskohteita. Miinojen todellista sijaintia ja aktiivisuutta on vaikea hallita.
Suomalainen miinoite on oma lukunsa, joka on kunniaksi joukkojemme ammattitaidolle. Miinoitteen paikka merkitään maastoon ja karttaan tarkoin. Ensimmäisessä valmiusasteessa miinat varastoidaan kohteen lähelle. Toisessa valmiusasteessa miinoite rajataan turvaköysin ja miinat asennetaan käsin yksilöllisesti suunniteltuihin sijoihin.
Kolmannessa valmiusasteessa eli toimintavalmiudessa miinoihin asennetaan sytyttimet, alue naamioidaan ja suojamerkinnät poistetaan. Tällöinkin miinoitetta vartioidaan, jotta kukaan sivullinen ei sinne pääse sekä että vihollinen ei voi miinoitetta purkaa. Suomalaiseen miinoitteeseen ei ehkä koskaan ole joutunut ketään syytöntä sivullista.
Tosiasiassa joutuminen suomalaiseen miinoitteeseen on todiste vihamielisistä aikeista maatamme kohtaan. Miinojamme ei todellakaan kylvetä ulkomaille.
Viime aikoina on käyty keskustelua miinat korvaavista järjestelmistä. Keskustelua on leimannut käsitteiden sekoittaminen sekä tiedotuksen puutteellisuus. Mikäli korvaava järjestelmä olisi taisteluhelikopterista suoritettava miinoittaminen, olisi suurin heikkous miinojen sijainnin myöhempi todentaminen. Sivullisten vammautumisriski olisi moninkertainen perinteiseen miinoitukseen verrattuna.
Uutisissa väläyteltiin raskasta raketinheitintä. Niihin ei toistaiseksi ole palveluskelpoisia kuorma-ammuksia, joilla olisi miinoitustoiminto. Mikäli sellaisia kehitettäisiin, voisi vakavasti epäillä erilaisten varmistinten ja itsetuholaitteiden toimintavarmuutta. Tykistölle ja heittimistölle on kehitetty monenlaisia kuorma-, tytär-, monikärki-, fleshetti- ja shrapnelliammuksia. On myös laskuvarjolla pudotettavia panoksia, mutta nekään eivät korvaa miinoja. Tiedossa ei ole yhtään luotettavaa miinoitusammusta.
Monelle näyttää olleen vaikea hahmottaa rypälepommia. Niitä käytettiin ensi kertaa merkittävämmin Vietnamin sodassa. Kyseessä on lentokonepudotteinen säiliö, joka pudotessaan joutuu kiihtyvään pyörimisliikkeeseen lingotakseen tietyllä hetkellä sisältönsä laajalle alueelle. Rypäleet voivat olla esim. liikkeen tunnistavia kranaatteja tai miinoja.
Jälkimmäisten heikkouksia ovat vaikea paikannettavuus sekä pudonneiden räjähteiden arvaamattomuus. Osa laukeaa ennen aikojaan, osa vahingoittaa omia tai siviilejä ja osa jää maastoon suutareina.
Edellä kirjoitetun perusteella on pidettävä Ottawan miinasopimusta Suomen kannalta haitallisena, koska kaikki ajateltavissa olevat korvikkeet ovat vahingollisempia ja tehottomampia. Sopimuksesta pitäisi voida erota, huolimatta joidenkin silmissä ehkä syntyvästä imagohaitasta – tämä tietenkin lienee mahdotonta.
Kyse on myös kustannuksista ja kustannustehokkuudesta. Uusien puolustusjärjestelmien ja tekniikan hankinnan olisi mieluummin suonut olevan miinojen käyttöä täydentävä. Nyt menettelyn seurauksena syntyy väistämättä lisäkustannuksia.
Bert Lundström
kapteeni (res)
Vaasa
