Home / Kolumnit /
Anneli Lehto, vas – Elvytetäään Suomi

Anneli Lehto, vas – Elvytetäään Suomi

Ihminen, vauvasta vanhukseen, on kaikkien päätösten lähtökohta. Hyvinvointivaltio pitää huolen, että jokaisella on mahdollisuus tulla toimeen.

Lapsiperheet saavat tarvittavat neuvolapalvelut, lapset saavat käydä maksutonta koulua lähellä kotia, terveyspalvelut ovat helposti saatavilla ja vanhusväestöstä pidetään huolta kotona sekä laitoksissa.

Peruspalvelut siis kattavat koko elämänkaaren ja koskettavat ihmistä koko elämän ajan.

Vasemmistoliitto tarjoaa ainoana puolueena vaihtoehdon leikkauspolitiikalle. Sille kurjistamiselle, jota on viimeisen seitsemän vuoden ajan tehty, vasemmisto laittaa stopin.

Säästöhysteria johtaa vain hyvinvointivaltion totaaliseen alasajoon, mikä lamaannuttaa koko valtion talouden ja lisää työttömyyttä entisestään. Työttömyys johtaa kulutuksen vähenemiseen, koska ihmisten rahat käyvät vähiin. Kun kauppa ei käy, joutuu kauppa irtisanomaan lisää työntekijöitä. Väärään suuntaan pyörivä oravanpyörä, joka ruokkii itseään lamalla.

Elvytetään panostamalla kaikkia suomalaisia ja yrityksiä hyödyttäviin kohteisiin. Rakennetaan ja kunnostetaan esimerkiksi teitä, siltoja ja raiteita sekä kouluja, päiväkoteja ja palvelutaloja.

Sitä kautta luodaan uusia työpaikkoja, vähennetään työttömyyttä ja saadaan ostovoimaa kasvatettua. Yhä useampi voi taas kuluttaa enemmän ja kysyntä eri aloilla kasvaa.

Kun tuotteet ja palvelut ovat kysytympiä, tarvitaan lisää työntekijöitä niitä tekemään. Samalla pienennämme korjausvelkaa. Kunnostamme rakenteita, jotka pitää joka tapauksessa jossain vaiheessa kunnostaa. Maalaisjärkikin sen sanoo, että 1 + 1 = 2.

Moni kansainvälisesti tunnettu taloustieteilijäkin on elvyttävän politiikan kannalla.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa talous on lähtenyt nousuun ja työttömyys laskuun julkisella elvytyksellä. Viimeaikaisissa vaalikeskusteluissa myös vihreät ja demarit ovat väläytelleet säästökriittisiä ajatuksia. Elvyttäminen onkin ainut järkevä tapa katkaista taantuma ja vaihtaa kurssi.

Nykyinen leikkauspolitiikka ei ole oikea suunta. Ainoa puolue, joka ei ole valmis leikkaamaan hyvinvointivaltiota, vaan jälleenrakentamaan sen, on vasemmistoliitto.

Millaisen Suomen sinä haluat? Äänestämällä vaikutat Suomen tulevaisuuteen.

Anneli Lehto (vas.)

Kaupunginvaltuutettu Eduskuntavaaliehdokas Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa