Home / Kolumnit /
Aino Vainionpää – Olemmeko vain säästökohteita

Aino Vainionpää – Olemmeko vain säästökohteita

    1. Olemmeko vain säästökohteita

Kaupunginjohtaja Häyryn sanoma Pohjalaisessa 28.10. hirvitti. Leikataan lapsilta ja vanhuksilta. Palvelut eivät ainakaan parane. Samaan aikaan nostetaan palvelumaksuja ja supistetaan palvelutarjontaa ennaltaehkäisevästä kuntoutustoiminnasta.

Aikomuksena on myös supistaa huostaan otettavien lasten lukumäärää. Ihmettelen, miten arvaamatonta lukumäärää voi ennakolta supistaa. Huostaanottoja ei koskaan tehdä kevein perustein, ne syntyvät perusteellisen harkinnan jälkeen. Keskeisin kriteeri on lapsen etu. Tarpeettomia huostaanottoja ei tehdä. Olosuhteet perheessä ovat vähitellen ajautuneet kestämättömiksi. Järkevintä ja taloudellisestikin kannattavaa olisi ennaltaehkäisy, jottei huostaanoton tarvetta edes synny.

Vanhukset ja sairaat ovat suurin ryhmä, joka pannaan laman maksajaksi. Aikanaan he syyllistyivät tekemään lapsilleen ja lastenlapsilleen uutta, parempaa maailmaa. Veroja maksettiin ja välillä korotettiin. Tehtiin työtä hyvän huomisen puolesta.

Valtio korotti eläkkeitä 0,4 %. Jos eläke on 1 000 e, se nousee kaksi euroa! Samaan aikaan palvelu- ja muita maksuja korotetaan kuten välttämättömiä elinkustannuksiakin. Maksutalkoisiin pitäisi kaikkien osallistua. Veronkorotus tarvitaan, jotta kuorma on tasaisempi kaikille.

Kuntoutuspalveluita ja -toimintaa aiotaan supistaa, vaikka sitä pitäisi lisätä. Kunnalla on vastuu kuntalaisista. Sen rooliin kuuluu tuottaa ja ohjata kuntoutustoimintoja niin, että yhä useampi saadaan liikkeelle. Toimintaa pitää saada joka kaupunginosaan. Liikuntaa voi harjoittaa monessa paikassa, kouluilla ja monien yhdistysten liikuntaryhmissä.

Koulujen liikunta- ja jumppatunneille pitäisikin päästä seniorikortilla. Ikääntyviä pitää kannustaa liikkeelle ja liikkumaan, ja antaa siihen mahdollisuudet.

Jokaisessa kaupunginosassa pitää olla paikka, johon alueen asukkaat mielellään piipahtavat. Siellä tavataan tuttuja ja tuntemattomia, luetaan lehtiä ja muuta ja harrastetaan. Yhteisöllisyyttä tarvitaan.

Aikanaan tästä on tehty aloitteitakin, ainakin Aino Siltasen sekä eläkeläisneuvoston ja asukasyhdistysten aloitteet. Tiloja tarvitaan. Tässä hankkeessa aloitteentekijät haluavat olla mukana ideoimassa.

Aino Vainionpää

Ikäneuvoston puheenjohtaja Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa