Käväisin lauantaina (22.3.) patikoimassa asuntomessualueella. Käppäilin harsoisen mukavassa auringonpaisteessa Terapiasaareen ja siitä rakenteilla olevalle yhdyssillalle nojailemaan. Riplasin sitä etiäpäin muutaman metrin ja totesin siinä, että kyllä toi Loft -talo osaakin olla koko alueen paraatipaikalla. Siltä kohdin on kaikista hulppein näkymä Kaupunginlahdelle. Perspektiivi on niin laaja, että siinä saa aurinkoisina päivinä möllikästä nauttia melkein koko kierron ajan, kirjoittaa Risto Jalonen.
On hauska seurata sellaista keskustelua missä asioista mitään tietämättömät kanssakulkijat esittävät näkökantoja kuin kaikkien alojen asiantuntijat, jotka kaikesta hyvin perillä ovat.
Joku puhuu jonkun taidetallista. Mikä se semmoinen on. Onko jonkun kaverilla sellainen. Jos taidetallilla tarkoitetaan jotain taiteilijaryhmittymää tai jonkun taiteilijan tiivistä taiteilijakumppaneista muodostuvaa yhteistyöpiiriä, niin tällaisista minä en ainakaan tiedä mitään.
Joskus 80-luvulla oli Palosaarella Ranta-Ateljee niminen taiteilijaporukka, joka hetken koitti ylläpitää yhteistä näyttelytilaa, mutta siinäkin miehistön vaihtuminen oli vilkasta. Jengiä meni ja tuli.
Viime vuosina ollaan pariin kertaan kimpassa yhdessä ystäväni Panu Hemmingin kanssa kasattu porukkaa surrealistisiin näyttelyihin. Lisäksi minä olen sitä harrastanut aivan yksiksenikin, niin kuin Panukin tahollaan. Ja kun oltiin kutsuttuna viime marras- ja joulu-kuussa tuolla Helsingin kulttuuriasiainkeskuksessa Kanneltalossa, niin ryhmänäyttelyn puuhamiehenä oli Bruno Maximus. Tuolloin meitä oli siellä viisi. Bruno, Panu, minä ja Nathalie Chavieve sekä Zamuel Hube.
Oli suuri kunnia saada olla mukana näyttelyssä, joka pääsi Suomessa ensikerran esittämään surrealistista taidetta pääkaupunkiseudulla. Tuo kyseinen näyttely muuten esiteltiin Hesarin Ny -liitteessä Kriitikon valintana.
Yleensä mitä milloinkin olen tehnyt, niin kaikki on ollut luonteeltaan aika ainutkertaista. Sattuma on enimmiltä osin sanellut ketä milloinkin on missäkin näyttelyssä tai julkaisussa mukana ollut. On toki jonkin tai joidenkin kanssa yhdessä alusta loppuunkin hoidettuja tapauksia, mutta nekin ovat järjestään olleet vain elämän kulun juonteita.
Vuosien varrella erinäköisissä projekteissa mitä minä olen satunnaisista syistä päätekijän roolissa hoidellut on ollut mukana satoja vastaan tulleita: kuvataiteilijoita, valokuvaajia,
graafikoita, kuvanveistäjiä, kirjailijoita, toimittajia, näyttelijöitä ja niin edelleen.
Nyt vielä tässä vuoden alkupuoliskolla järjestän kaksi näyttelyä tämän Surrealistit 2-näyttelyn jälkeen. Yhden Laitilassa mistä nyt tässä samassa yhteydessä näette esitteen ja yhden täällä kotikylässä Vaasassa kesäkuussa.
Tämän lisäksi tulee markkinoille 50-vuotisjuhlakirjani Rajatapaus, jonka hienot vaasalaispainot ovat minulle lahjaksi painaneet. Se ilmestyy kunhan kansitusasiat
tulevat selvitetyksi Saarijärven Offsetin kanssa.
Olen muutenkin tullut elämässäni sellaiseen taitekohtaan, että olen hyvin monelle vuosikausia tuntemalleni kulttuurikulkijalle ilmoittanut, että yhteistaidejulkaisujen aika minun osaltani alkaa olla ohi ja että jatkossa en tule enää myöskään kummemmin mitään taidenäyttelyjä järjestelemään.
Ajatus menee näin: Nykyisin näitä kaiken maailman näyttelyosallistumisia tuntuu muutoinkin siunaantuvan liikaa, että aivan turha enää itse huhkia ja mieluummin karsia osallistumisia muutoinkin ja esimerkiksi tämän aiotun rauhaantumisen todistamiseksi olen ilmoittanut etten ota tänä vuonna osaa Tuurissa järjestettävään surrealistien kesänäyttelyyn, ehkä joskus sitten taas – mene ja tiedä.
Oikeastaan tällä hetkellä oman kirjan julkistamisen ohella tärkeintä on loppuvuodesta 2005 aloittamani Lähde-teoksen valmiiksi saattaminen. Kyseisen teoksen tekovaiheista pääosin koostuu se Heikki Tammisen tekemä dokumenttifilmi, joka tulee vielä filmi-muotoista jatkoakin saamaan. Tuo urakka jonka tulin aloittaneeksi itse asiassa sen johdosta, kun edesmennyt ystävä Nndor Mikola tuli joitakin kertoja minulta kysyneeksi, että aiotko Risto joskus vielä tehdä jonkin vastaavanlaisen merkittävän teoksen kuin Avain ja jos teet, niin olenhan minä siinä sitten mukana?
Tulin luvanneeksi ja niinpä projektin ensitöiksi valittiin mukaan tulevat Mikolan kuvat, jotka ehdin käsittelemään, valmiiksi sivuille taittamaan ja professorille esittämään, ennen kuin oli hänen aikansa keskuudestamme poistua.
Nandor oli pahoillaan, kun ei ollut Avain –kirjassa osallisena, mutta ymmärsi syyn, kun selitin hänelle, että Avain oli suomalaisuuden ja ennen kaikkea pohjalaisuuden
kirja, ettei siinä voinut Unkarin pustanpoikia mukana olla.
Joo, mutta nyt sitten joskus kun Lähde –teoksen tulen valmiiksi saamaan, niin Nandorilla tulee siinä hieno osuus olemaan ja onhan siinä esimerkiksi myös edesmennyt ystävä Esko Nikkari, joka hänkin ehti osionsa oikolukemaan ja hyväksymään ennen päiviensä päättymistä.
Vastuu ajassa painaa ja aina vain sisältörikkaammaksi olen Lähdettä hionut. Siinä on nyt mukana yli kahdeksankymmentä vierailevaa tekijää. On joku ministeri, joku kansanedustaja, joku elossakin oleva professori, on tekijöitä koko vanhalta Vaasan läänin alueelta, kuin myös Helsingistä, Turusta, Kotkasta, Iisalmesta, Lapinlahdelta, Tampereelta, Nokialta
Se viimeinen kokoamani suuri yhteisnäyttely tulee sitten olemaan nimeltään Lähteellä aivan niin kuin tulee olemaan Elämä ajan lähde –filmin seurannaisosan nimikin ja sitten kun tämä hanke on kokonaisuudessaan valmis, niin meikäläinen panee pillit pussija jättää hyvillä mielellä kaiken yhteisvaikuttavan osallistumisen muiden heiniksi. Tehköön sitten joku perässä ja pankoon paremmaksi.
Vielä tähän loppuun mainintana, että Vaasan asuntomessuille kaavailemani näyttelyt toteutuvat jos ovat toteutuakseen; ei niiden kohtalo sinänsä sen kummemmin hetkauta. Eikä mahdollinen toteutumatta jääminen mitenkään ihmetytä ja jos niin käymään sattuisi, niin pääseepä ihminen vähemmällä vaivalla.
22.3.2008 Risto Jalonen