Related Articles
Jorma Ojaharjun ( s. 16. 10. – 36) uusin kirja (2010) on omakustanne nimeltä ”Unholan ulapoilta. Kirjassa on muistiinpanoja Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksista Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta.
Ojaharjun pääteos on kolmiosainen Vaasa-trilogia (Valkoinen kaupunki (1976), Paremmassa maailmassa (1979) ja Maa kallis isien (1982)), jossa hän kuvaa tapahtumia Vaasassa vuoden 1918 sisällissodasta 1970-luvulle saakka. Ojaharju on julkaissut yli 40 teosta. Vaasalaisia.info julkaisee valittuja lukuja kirjasta.
Unholan Ulapoilta luvut 56 ja 57 sekä 58: Totuus on hävinnyttä varten ja Hakanieamen markkinoilla . "”
“Kuusikymmenlukulaisten tajuntaan Mannerheim istutettiin reservin luutnantti Seppo Virtasen Marski-runon avulla. Virtanen oli MTV:n päälliköitä. Hän kertoi Marski-runon syntyneen isänmaallisesta mielipahasta.”, kirjoittaa Ojaharju.
jorma.ojaharju(miuku)pp.inet.fi
Keskusteluun:
Klikkaa alla olevaa linkkiä ja lue valittuja lukuja.
Jorma Ojaharju
Unohduksen Ulapoilta
56. “KUINKA SÄ TÄÄLLÄ SAAT OLLA?”
Kärsämäen kansantasavallassa murhattiin noin 36 tuhatta punikkia tai sellaiseksi kuviteltuja. Eduskunta sääti taannehtivan lain, jolla murhaajat vapautettiin vastuusta. Oli siis laitonta edes puhua niistä asioista. Tämä sisäistettiin Vaasassa visusti. Kolmekymmentä vuotta sitten kävin Ruotsin Axevallassa vetämässä parin tunnin seminaarin. Muuan radiotoimittaja, entinen kirjastovirkailija Tukholmasta kysyi mahdanko tietää, millainen sota käytiin ennen kuin “Valkoinen kaupunki” saatiin levitykseen Ruotsin kirjastoihin.
Voimallisimmin vastustava virkailija oli entinen vaasalainen, jonka nimeä ei ole syytä toistaa tässä. Olin imarreltu. Kirjani oli katsottu sodan arvoiseksi. Tämä oli tärkeämpää kuin mitkään palkinnot.
Romaanin vaiheilla liikkuu edelleen kovin kummallisia käsityksiä. Kun haastatteluun perustuen kirjoitin, että eräät palosaarelaiset ilmiannetut töllinasukkaat haluttiin mukaan juhlimaan sodan alkamista nöyryyttämällä heidät uskomattomin tavoin, kunnioitettiin minua jälleen valehtelevan kommunistin ja ryssän kätyrin arvonimillä. Nimimerkin suojasta, tietenkin.
Noihin aikoihin kävin tapaamassa vanhaa äitiäni ja kuljin torin poikki kun valkoisen valheen täydellisesti sisäistänyt kauppias Ekholm huusi:
– Kuinka sä täällä saat olla? Ikävä kyllä Ekholm ei pääse 2011 kaupunginteatteriin katsomaan romaanista tehtyä dramatisointia.
Kuusikymmenlukulaisten tajuntaan Mannerheim istutettiin reservin luutnantti Seppo Virtasen Marski-runon avulla. Virtanen oli MTV:n päälliköitä. Hän kerto iMarski-runon syntyneen isänmaallisesta mielipahasta. Istuimme hänen kanssaan joskus liemiruoalla, mutta mistään sotaan viittaavasta ei keskusteltu.
Virtanen kirjoitti säkeitään vanhalla Vanhalla. Jotkut niistä ovat iäksi kadonneet unhon yöhön (Ta mig fan, minä matkustan Vasaan). Kirjailija Harri Kaasalainen jakoi Virtasen säkeitä kuin krenatööri sanomaansa ja viimein ne painettiin Tammen Ryhmä 66:n.
MARSKI
Niin laski marsalkan silmäluomi:
oli mustana taivas ja kusessa Suomi,
oli murtunut Kannas ja armeijan teräs,
sen sankarit metsissä käpyjä keräs.Jo Päämajan saavutti tykkien jyly,
oli Wiborg mennyt – oo kohtalo tyly!
Ja ruoste raiskasi Kauhavan rautaa,
Suur-Suomelle kaivattiin kookasta hautaa.Oli rinnassa pelko ja kaulassa sisu
ja Suomen leijona – naukuva kisu!
Kovin heikosti lohdutti seikka se että
oli pullossa tilkkanen Äänisen vettä.Että kirottu Kemppi sen tehdä tohti!
Että prikaati laukkasi Kouvolaa kohti!
Että osaakin olla niin itsepäinen tuo parjattu sotamies venäläinen!Otur, olycka – de` va` de` som mej hände
och de` va` bara skit som Adolf hit sände!
Vaan ei sittenkään tappio mieltäni paina:
olen taistellut usein ja hävinnyt aina.Valan kerran hän vannoi: Miekkani tuppeen
panen vasta sitten kun viimeiseen gubbeen
on kamppailtu, kaaduttu – osa niin nätti!
Vasta sitten kun vapaa on Liivi ja LättiLojui nurkassa miekkensa tupetta yhä,
Nicklèn sitä jynssäili – arki tai pyhä.
Oli kartalta pyyhkäisty veljemme Eesti,
sitä Siilasvuo tuijotti lasittuneesti.Kerran jalosti yleni eloni kaari…
Kunpa istuisi vieläkin Kremlissä tsaari!
Vaan ei – siellä lemussa vodkan ja kaalin
punoo juoniaan Molotov – niin, ja se Stalin.Mutta niinhän se on, ack fan och förbannat:
sen palkaksi saat kun parhaasi annat,
nyt urani katkeaa kasakkain peitsiin,
Kaivopuisto adieu, minä matkustan Schweiziin.Teille Heinrichs ja Airo myös hyvästit sanon
ja kaikkia kiitän ja anteeksi anon –
pian sammuvat lieskat ja hälvenee sauhu –
älä muistele pahalla Marokon kauhu.Niin Marsalkan luomi vihdoin taas nousi,
veri sininen tyynesti suonissa sousi.
Hän huokaisi, hetkisen ääneti vietti:
hän jäähyväissanoja miehilleen mietti.Hän selkänsä suoristi, käskynsä jakoi,
ja kirjuri käskyn sen koneella takoi:
“Te kuulkaa, sankarit Summan ja Kollaan,
päiväkäskyni viimeinen: Kusessa ollaan.”.
Jorma Ojaharju
Unohduksen Ulapoilta
57. PEKKA E. JOKI
17 000 tonnin vetoinen ja 170 metrin pituinen Eniwetok oli vanha rahtialus, joka Singaporen Keppelin telakalla muunnettiin öljyporauslaivaksi. Kapteeni Pekka Joki otettiin palkkalistoille viime tingassa ennen muutostöitten päättymistä.
– Tiesin olevani varustamolle ylimääräinen rasite, hän sanoo. – Laki vaati kapteenin koska Eniwetok liikkuisi omilla koneillaan. Muutostyöt tehtiin huolimattomasti ja hätäillen. Jokipekan määräyksiin he vastasivat:
“Yes”, eivätkä edes aikoneet noudattaa niitä. Telakan johto valehteli Joelle päin silmiä kaiken aikaa. Pekka merkitsi lokikirjaan jokaisen laiminlyönnin.
Eniwetok laskettiin vesille ja kiinnitettiin täysin järjettömään paikkaan; lähelle Sentosan saarelle johtavaa köysirataa.
Kun alus irroitettiin ja hinaajan piti lähteä kiskomaan porauslaiva ulkomerelle, pääsi hinaajan vetoköyden kiinnityslaite pettämään. Virtaus oli voimakas ja laiva törmäsi laituriin, Helsingin stadionin tornin korkuinen poraustorni osui köysirataan, kahdeksan ihmistä putosi mereen, seitsemän kuoli ja vain pieni poika säilyi hengissä, koska lepäsi äitinsä rinnoilla.
Onnettomuuteen löydettiin syyllinen heti: kapteeni Pekka Joki. Alkoi uuvuttava oikeustaistelu. Jokea vastassa oli kuulusteluja johtavan komission puheenjohtaja Herra Oikeus Lai Kew Chai, jonka singaporelaiset tunsivat nimellä The Hanging Man eli Hirttäjä.
Joki soitti minulle ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Minä soitin Ilta-Sanomien päätoimittaja Martti Huhtamäelle, joka nyrkkeilyä seuraavana tunsi Pekka Joen.
Annoin hotelli Negaran numeron ja Mara soitti Singaporeen. Seuraavaksi hän soitti minulle. Sovimme, että lähden paikalle ja teen kymmenen juttua Iltikseen.
Asetuin Negaraan ja kävin Joen kanssa päivittäin kuulusteluissa poliisilaitoksella. Kuulustelija Simon Suppiahilla ei ollut mitään läsnäytymistäni vastaan. Kesken kuulustelujen hän kuitenkin kysyi ammattiani.
– Ordinary seaman, vastasin. – Tavallinen merimies, matruusi.
Jorma Ojaharju
Unohduksen Ulapoilta
58. KONSULI HUIZULA
Singaporen Suomen konsuli Pertti Huitu lupasi englantia puhuvan lakimiehen Pekka Joen avuksi, Suomen valtion laskuun. Kun Joki vastasi mielellään ottavansa lakimiehen avukseen, ilmoittikin herra konsuli, että hän saisi tulkin, mikäli kustantaisi tämän matkan ja maksaisi tälle palkan.
– Kiitos, herra Huitu, sanoi Pekka Joki. – Kiitos, Suomi. Ymmärsin toki, ettei Suomen nimi saanut tulla julki kielteisissä yhteyksissä, koska Nokia oli vasta asettumassa Singaporeen. Nokia oli kahden miehen toimisto tuolloin.
Kun prosessi oli ohi ja kapteeni Joki palasi Suomeen, sai hän havaita uudenlaisia valppaita verkostoja muodostetun. Asiansa hoitaneelle ja luottokelpoiselle miehelle ei nimittäin järjestynyt pankkilainaa asunnon ostamista varten. Hän palasi USA:n ja hankki sadan hehtaarin kokoisen maatilan läheltä Houstonia.
Pekka Joki antoi jalkinetta varustamon hänen avukseen nimeämille juristeille, koska he tuntuivat olevan syyttäjän asialla. Joki puolustautui yksin. Lontoosta lennätetyt asianajajat olivat sopimusoikeuden asiantuntijoita ja halusivat vain sopia.
Joki ei halunnut, koska mitään sovittavaa ei ollut. Pekka Joki antoi kaikessa rauhassa satamaviranomaisten lakimiehen, Lontoosta paikalle lennätetyn Michael Beloffi n tehdä itsensä naurunalaiseksi.
Jos Joki ei tuntenut lakia, ei herra Beloff tuntenut meri-ja satamateknillisiä asioita. Kun Beloff mm. väitti, ettei kapteeni Joki ollut pitänyt aluksen tasapaino-ongelmaa riittävän tärkeänä tehdäkseen siitä merkinnän laivan lokikirjaan, luki notaari Joen toivomuksesta lokikirjaan kolme viikkoa ennen onnettomuutta tehdyn merkinnän: “Minua, P.E. Jokea, ei voida pitää vastuussa siitä, mitä ikinä saattaakin tapahtua, koska telakka ei ole noudattanut määräyksiäni.”
Singaporen johtava sanomalehti Straight Times otsikoi sivun kokoisen uutisensa näin: “Kapteeni Joki osoittautui kovaksi pähkinäksi.” Komission puheenjohtaja Lai Kew Chain, Hirttäjä, alentui anelemaan. Loppusuoralla hän sanoi:
– Kapteeni Joki, teidän täytyy myöntää, että olitte huolimaton, koska ette mitannut laivan ja köysiradan välistä korkeutta. Miksi jätitte koko tehtävän luotsille, ettekä ottanut ohjaksia käsiinne kun huomasitte, että luotsi toimi väärin?
Tämä oli tietenkin saivartelua, mutta välttämätöntä sellaista; syyllisen piti välttämättä olla ulkomaalainen, koska onnettomuus ei saanut tahrata nopeasti vauras80 tuvan saarivaltion mainetta. Hänet nimettiin osasyylliseksi, mutta tuomiota oikeus ei voinut langettaa.
Jokipekka asuu USA:ssa ja toimii suuren merivakuutusyhtiö Lloydin meriturvallisuusasiantuntijana. Hän lentää paikalle milloin vastalaskettu öljy- tai kaasuputki täytyy tarkastaa ennen käyttöönottamista. Hän tarkastaa myös jokaisen uuden öljynporauslauttan – tai laivan valmiudet. Vastuu on valtava.
