Related Articles
Elvi Sinervon romaanissa Palavankylän seppä (1938) päähenkilö Hermanni katselee Palosaarella sijainneen baptistikirkon toisen kerroksen korttelihuoneesta ”Lemmenkujalle” tai Kontturin ”Ruukinkujalle” tai Sinervon ”Roistokujalle. Hermanni oli tullut Palosaarelle Salinin konepajaan Laihian kautta Helsingistä. Kujan muita nimiä ovat olleet Sammonkuja ja Tiilitehtaankuja. Kuva: Heimo Hokkanen
Kontturi ja Sinervo saman kujan kasvatteja
varttuneen iän ystävyys kesti elämän loppuun saakka
Venny Kontturi ja Elvi Sinervo asuivat lapsuudessaan saman kujan (Lemmenkuja, Tiilitehaankuja) varrella mutta eivät tunteneet toisiaan. Kirjailijat tapasivat uudelleen varttuneella iällä sattumalta junassa joskus 1960-luvun alussa. Tapaaminen johti kirjailijoiden loppuelämän kestäneeseen syvään ystävyyteen.
Sinervo ja Kontturi kertovat tarinan 70-luvun alussa radion kulttuuritoimitukselle tekemässäni radio-ohjelmassa. Unohduksen aallot ovat pyyhkineet tarkemmat vuosiluvut, mutta toivottavasti ohjelma on siirretty kantanauhalle, joten se on sieltä toistettavissa.*
Tapio Parkkari
Kuuluisa kuja
Sinervo kertoo kujasta novelleissaan ”Lapsi katselee” ja ”Haju”. Molemmat ilmestyivät novellikokoelmassa ”Runo Söörnäisitä. Romaanissa ”Palavankylän seppä” Sinervon isä, romaaninimeltään Hermanni, katselee baptiostikirkon kortteerihuoneen ikkunasta Lemmenkujalle ja miljöö on aistittavissa myös Romaanissa ”Viljami vaihdokas”.
Venny Kontturille kuja on Ruukinkuja, jota pieni Viira-tyttö katselee lapsen silmin. Ruukinkujasta tehty tetterisovitus saa ensi-iltansa Vaasan kaupunginteatterissa 5. marraskuuta 2010.
Ystävyys
Elvi Sonervo vieraili usein Venny Kontturin luona Palosaarella Onkilahdenkatu 7:ssä sijainnessa tönössä ja viipyi kerralla pitkiäkin aikoja. Tähän oli myös konkreettinen syy. Sinervo käänsi romaaneja ja mm. Bertold Brechtin runoja ”lennosta” puhumalla kääännökset Vennylle, joka kirjoitti ne paperille.
Sinervon tunnetuin käänös lienee Brecht/Weillin ”Mackie Messer” eli Puukkomackie ”Ompi hailla hirmuhampaat/hai ne kantaa kidassaan/Mackiella on puukko/mutta hän ei näytä puukkoaan/…
Yhteistyö alkoi Sinervon puolison kuoleman jälkeen. Elvi Sinervo oli naimisissa kansanedustaja-lääkäri Mauri Ryömän (1911–1958) kanssa. Sinervo kertoo asiasta Kansan Uutisiin kirjoittamassan Kontturin muistkirjoituksessa 10. 03. 1981.
”-Minä, turhautunut kirjailija aloitin silloin parikymmentä vuotta kestäneen kääntämisurakkani, sanelin Vennylle suoraan silloin kun hän oli vierailulla tai lähetin sanelemiani nauhoja hänelle Helsingistä Vaasaan. Ja vaikka Venny valittikin, että varsin usein minun väsymyksestä uninen ja laahaava ääneni oli vähällä nukuttaa hänet, niin hän rakasti yhtä paljon kuin minäkin niitä kirjailijoita, joiden kertomaa nauhalta minun äänelläni tuli, ja se auttoi ja innosti häntä ja hän tunsi sen opiksi alkaneella kirjailijantiellään.”
Sinervo Vaasassa
Sinervon ja Kontturin 60-luvulla tavanneet muistavat että sanelu ja kirjoittaminen jatkui myös Vaasassa mutta pääasiassa kirjailijat ”paasasivat” keskenään maailman menosta. Sinervo osallistui myös innokkaasti Palosaaren dem. naisten ompeluseuran toimintaan. Ompeluseuraan yli 10. vuotta kuulunut vaasalainen Eila Ilola muistaa hyvin Sinervon.
-Hän osallistui aina Vaasasa ollessaan ompeluseuran istuntoihin. Muistan hyvin Sinervon laihan ja hiukan riutuneen olemuksen. Hän oli hyvin ”tavallinen” ja mukava. Hän ei koskaan kertonut ajastaan poliittisena vankina Hämeenlinnan vankilassa, koska tiesi että tunsimme hänen vaiheensa. Jatkosodan aikana Sinervo pidettiin vankeudessa, turvasäilössä, poliittisen vakaumuksensa vuoksi.
-Asia oli muutenkin arka, sillä ompeluseuramme jäsen Alma Pirran mies kidutettiin kuoliaaksi ohranan (vasemmistolaisten Etsivästä keskuspoliisita käyttämä haukkumasana.) kuulusteluissa ja ompeluseuramme jäsen Fanni Männistö oli Hämeenlinnassa kaksi vuotta poliittisena vankina sen jälkeen kun hänen sulhasensa oli polttanut hänet. Sulhanen A. V murtui ohranan kidutuksissa. Kaikilla ompeluseuran jäsenillä oli perheenjäseniä, sukulaisia tai tuttavia, jotka olivat olleet tekemisissä Etsivän keskuspoliisin kanssa.
Poliittiset naisvangit Suomessa *
Kiilan albumit *
-Elvi Sinervolla oli aina mukanaan pinkka Kiilan Albumeja. Hän myi niitä meille. Minäkin ostin muutaman. Hän luki niistä omia kirjoituksiaan tai tärkeiksi kokemiaan artikkeleita. Näin saimme tietää mitä uutta Suomen ja maailmankirjallisuudessa tapahtui. Jossakin Kiilan albumeista oli myös juttu Vennystä. (1966)
-Yksi ompeluseuramme jäsenistä, Saimi Itkonen, tunsi Suomen- ja maailmankirjallisuuden läpikotaisin ja pystyi keskustelemaan Elvin kanssa tasaveroisesti. Saimi toimi kalakauppiaana Vaasan kauppahallissa ja toimi myös poliittisena agitaattorina ympäri maakuntaa. Saimi ehti olla myös muutaman kuukaudxen Vaasassa ns. Punaisen Valpon kanslistina ja tutustui tietysti ensimmäisenä kortistoon, missä oli tiedot siitä ketkä vaasalaiset olivat vasikoineet ohranalle ja mitä heille oli maksettu. Tästä riitti tietysti meillä puhetta.
Punainen Valpo **
Ei aivan tavallinen ompeluseura
-Meidän ompeluseuramme ei varmasti ollut aivan tavallinen työläisakkojen ompeluseura. Toki puhalsimme höyryä ukoistamme ja puhuimme naisen elämän kipeitä asioista mutta keskustelimme myös laajasti ajankohtaisista poliittisita ja kulttuurikysymyksistä, muistaa Eila ilola.
Radio-ohjelma
*Olen ollut yhteydessä Ylen Elävään Arkistoon kyselyllä, josko nauha löytyisi. Olen saanut vastaukseksi, että ”Moikka! Katsotaan, miten ehditään tekemään. Kiitos juttuvinkistä!” toimitusharjoittelija Janne Leppälältä 18.10. 2010.
Tapio Parkkari
Etsi lisää tietoa Vennystä ja Elvistä
Jos lainaat tältä sivulta, niin kerro myös lähde.
Elvi Sinervo
Elvi Sinervo (Helsinki 4.5.1912 – Helsinki 28.8.1986), kirjailija, suomentaja. Sinervo oli 1930-luvun Kiilan kärkihahmoja Viljo Kajavan ja Arvo Turtiaisen ohella, kommunistinen humanisti, prosaisti ja runoilija.
Esikoisteos, novellikokoelma Runo Söörnäisistä (1937) luo tilannekuvia työläiskorttelien elämästä. Optimistinen perspektiivi on ominaista myös esikoisromaanille Palavankylän seppä (1939).
1930-luvun kokemukset, joutuminen vankeuteen sota-ajaksi, toiminta vasemmistolaisessa rauhanliikkeessä ja avioliitto työväenpoliitikon Mauri Ryömän kanssa rajaavat myöhemmän tuotannon aiheistoa, jota purkavat sidonnaismittaiset kokoelmat Pilvet (1944) ( syntyi wc-paperille kirjoitetttuna ja vanginvartijoilta piilotettuna Hämeenlinnan naisvankilassa jatkosodan aikana) ja Oi lintu mustasiipi (1950) sekä ranskalaistyyppinen pienoisromaani Toveri, älä petä (1947)
Arvostelumenestystä saanut romaani Viljami Vaihdokas (1946) yhdistää sadun myyttisen symboliikan ja lapsen oivaltavan kehityskertomuksen yhteiskuntarealismiin. Kokoelman Vuorelle nousu (1948) niminovelli on kipeä itsetilitys riittämättömyydestä äidin tehtävien, työn ja yhteiskunnallisten velvoitteiden ristipaineessa.
Aateuskollisuuden problematiikkaan Sinervo palasi draamallisessa pääteoksessaan Maailma on vasta nuori (1952). Kokoomateoksia Runot 1931-56 (1977), Pilvet. Runot 1941-56 (1984), Novellit (1978). Sinervo suomensi mm. Kleistia, Kazantzakista ja Andricia.
Sinervolle myönnettiin Eino Leinon palkinto 1980 ja Mikael Agricola -palkinto vuonna 1973 Bertold Brecht näytelmän Teurastamojen Pyhä Johanna sekä Per Olof Enquistin romaanin Ihmeparantajan viides talvi suomennoksista.
Elvi Sinervo oli naimisissa kansanedustaja-lääkäri Mauri Ryömän (1911–1958) kanssa. Vuonna 1933 solmittu liitto päättyi, kun Ryömä sai surmansa liikenneonnettomuudessa. Suomentaja Liisa Ryömä on Sinervon ja Mauri Ryömän tytär.
Sisaria Aira Sinervo (1914-68), teoksia mm. romaani Koskessa kolisten (1960), ja poliitikko, fil. kand. Sylvi-Kyllikki Kilpi (1899 -1987), teoksia mm. Suomen työläisnaisliikkeen historia (1953) ja Helsingin Sörnäisiin sijoittuva omaelämäkerrallinen trilogia (1963–66).
Elvi Sinervo Ylen Elävä arkisto
Kiilan albumit *
Ilolan mainitsemat Kiilan albumit oliva kirjallisuusseura Kiilan näkyvin piirre. Sinervo kuului vuonna 1936 perustetu kulttuuriyhdistys Kiilan kantaviin voimiin alusta lähtien. Hänen lisäkseen Kiilan ydinryhmään kuuluivat Jarno Pennanen, Arvo Turtiainen, Viljo Kajava ja Otto Varhia. Varsinaisesti Kiilaan hyväksyttiin vain kirjailijat, mutta ryhmässä toimi aktiivisesti myös kriitikoita ja elokuvaohjaajia.
Jo tunnustusta saaneista kirjailijoista Kiilaan liittyivät Katri Vala ja Pentti Haanpää. Sodan jälkeen Kiilan toiminta virisi nopeasti uudestaan, ja se jatkui aina 1970-luvulle saakka. (Wikipedia)
Kiila
Kiila ja kiilalaisetKiila: taidetta ja taistelua
Poliittiset naisvangit Suomessa
Naisilla oli merkittävä rooli maanalaisen puoluetyön jokapäiväisten rutiinien hoitajina. Naiset osallistuivat sotaa ja työttömyyttä vastustavien lentolehtisten sekä maanalaisten lehtien kirjoittamiseen, monistamiseen ja levittämiseen. He toimivat yhteyksien ja tietojen välittämistehtävissä, hoitivat poliittisten vankien avustustyötä, majoittivat maan alle siirtyneitä henkilöitä ja muonittivat sodan aikana metsäkaartissa olevia tovereitaan.
http://www.kansanarkisto.fi/polna.htm
Punainen Valpo ***
Vuosina 1944-1949 erotettiin Valposta henkilökuntaa, joka korvattiin kommunisteilla ja muilla neuvostomielisillä. Joka kymmenes Valpon henkilökuntaan kuuluva oli saanut tuomion joko maan- tai valtiopetoksesta. Kautta kutsuttiin yleisesti Punaiseksi Valpoksi, virallisemmin Valpo II tai Uusi Valpo. Punaisen Valpon syntyyn vaikutti valvontakomission ja kommunistisen sisäministerin Yrjö Leinon lisäksi asekätkentäjutun paljastuminen. Sosiaalidemokraattisen hallituksen noustua valtaan Valpo II hajoitettiin vuonna 1948. (Wikipedia
Vaikuttajanaisia
Perinteisesti on katsottu, että miehillä oli johtava rooli 1930-luvun vasemmistoälymystössä. Kuitenkin myös naiset olivat varsin tietoisia ja ylpeitä kuulumisestaan vasemmistointelligentsiaan.
Vuonna 1933 Elvi liittyi Akateemisen Sosialistiseuran jäseneksi, ja seuraavana vuonna hänestä tuli seuran sihteeri. Kahta vuotta myöhemmin hän oli mukana perustamassa kirjailijaryhmä Kiilaa. Tässä vaiheessa Etsivä Keskuspoliisi alkoi kirjata ylös Elvin esiintymisiä. Ensimmäinen merkintä koskee hänen lausumiaan tervehdyssanoja Helsingin sosialidemokraattisen nuorisoyhdistyksen juhlassa. EK:n raporteissa Elvin toiminta näkyy varsin kulttuuripainotteisena. Hänen kerrotaan johtaneen kolmea eri lausuntakuoroa, ja Elli Tompurin oppilaskuoron mainitaan esittäneen Elvi Sinervon runoja joukkolausuntana.
Elvi lausuu myös runoja itse joissakin tilaisuuksissa, Rakennustyöväen iltamissa runon ”Minun isänmaani”, jonka sanoma oli, ettei työläisillä ollut isänmaata. Elvin ohjelmanumeroista tulee poliittisesti rohkeita ja radikaaleja. Toveriseuran proletaarisessa suurjuhlassa Elvi lukee pakinan, jossa hän viittaa Suomen perustuslakiin ja Etsivään Keskuspoliisiin
Hämeenlinnan poliittiset naisvangit
Kahdeksaa poliittista naisvankia rangaistiin vuoden 1933 toukokuussa vesileipärangaistuksella heti ensimmäisenä vankeuspäivänä, sillä he olivat käyttäytyneet huonosti matkalla Hämeenlinnan keskusvankilaan. Vaihdettaessa vankivaunua Toijalassa kahleissa olevat naiset äityivät laulamaan työväenlauluja niin, että uteliasta väkeä kerääntyi heidän ympärilleen. Ulkopuoliset sivustakatsojat huutelivat naisille ja jopa aplodeerasivat. Poliisi joutui lopulta ajamaan yleisön pois.
