Related Articles
Jorma Ojaharjun ( s. 16. 10. – 36) uusin kirja (2010) on omakustanne nimeltä ”Unholan ulapoilta. Kirjassa on muistiinpanoja Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksista Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta.
Ojaharjun pääteos on kolmiosainen Vaasa-trilogia (Valkoinen kaupunki (1976), Paremmassa maailmassa (1979) ja Maa kallis isien (1982)), jossa hän kuvaa tapahtumia Vaasassa vuoden 1918 sisällissodasta 1970-luvulle saakka. Ojaharju on julkaissut yli 40 teosta. Vaasalaisia.info julkaisee valittuja lukuja kirjasta.
Unholan Ulapoilta luvut 42 ja 43: Vain aineellinen kiinnostaa ja Käkikelloksi maatalon seinälle "”
“Eero Salo kertoi Kalajoen hylkeenpyytäjästä, Jussi Kurikkalasta, joka oli hiihdon kolminkertainen maailmanmestari (pikamatka, viesti ja 50 km). Kurikkala sairastui syöpään ja 1951 hänet vietiin kirurgiseen sairaalaan. Kävelijä Paavo Saira meni ystäväänsä tapaamaan. Kurikkala otti pöytälaatikosta sekuntikellon ja ojensi Sairalle.
“Otahan aika koska minä tulen maaliin”, Kurikkala sanoi. Saira otti kellon ja naksahutti käyntiin.
– Hiukan yli kolmen minuutin kuluttua, hän kertoi. – Jussi pääsi maaliin.”, kirjoittaa Ojaharju.
jorma.ojaharju(miuku)pp.inet.fi
Keskusteluun:
Klikkaa alla olevaa linkkiä ja lue valittuja lukuja.
Jorma Ojaharju
Unohduksen Ulapoilta
42.VAIN AINEELLINEN KIINNOSTAA
Koirasmarttasäätiön Korkein Neuvosto on hyväksynyt lääkärinsä teesin: “Mies lakkaa ajattelemasta naista noin neljä tuntia kuolemansa jälkeen.”
Neuvoston jäsenet ovat asiallisia ja kohteliaita yhtä hyvin Cafe Fastersin kuin Hakaniemen teltankin tarjoilijatytöille. Kukaan ei ainakaan toistaiseksi ole häpäissyt itseään lemmekästä kehonkieltä, tai muita ruokottomuuksia viljelemällä. Itseltäni pääsi kerran huokaus kassalla seisovan Kauniin Katariinan edessä:
– Kunpa olisin edes viisikymmentä vuotta nuorempi.
Minuun oli iskenyt salakavala sairaus, seniilin satyriasis; muistatteko naisten perässä juoksevan kumaran vanhuksen Steinbeckin romaanissa? Huomasin vetäväni vatsaa sisään, hankin jopa kamman ja syyllistyin muuhunkin sievistelyyn, mitä myöhemmin olen hävennyt.
Onneksi heräsin isoisän todellisuuteeni ja jätin mokoman pelleilyn. Joskus minua tympivät nämä Aivokuolleitten Rujokkien Seuran valistumattomat jäsenet. Jokainen uskoo olevansa terävä ja hauska. Samat jutut kerrotaan joka aamu, joskus useampaan kertaan. Mutta oppineet luentoni tympivät heitä. Kumpaakaan harmaista hiuksistani ei kunnioiteta vähääkään. Eräät keskustelevat keskenään koodikielellä, josta muut eivät ymmärrä mitään.
– Terve, sanoo kokoukseen saapuva Järvinen. – Tasan kuusi. Entä sinulla?
– Kahdeksan ja puoli, vastaa Saarinen. – Ja paine 140 kautta 110. Kuinkas sinulla?
– No, se 130 kautta 100, Järvinen vastaa.
Ensimmäiset luvut tarkoittanevat veren sokeriprosenttia ja jälkimmäiset verenpainetta.
Kanavaslalomia harjoittaessani jäin hetkeksi seuraamaan Homer Simpsonia, joka tahtoi tyhmemmäksi tulla, tyhmemmäksi, ja vaati lumelääkäriä lobotoimaan aivonsa. Lumelääkäri työnsi sinisen liidun sieraimeen. Homer hihkaisi: – Tein onnistuneet kaupat. Sain kalusteille kymmenen vuoden maksuajan. Ei riitä, meinasi
lumelääkäri ja lykkäsi liidun vielä syvemmälle, jolloin Homer alkoi totisimman fanin lailla karjua, että me voitettiin, me voitettiin! Se riitti.
Häpeilemättä kutsuvat rujokit möykkäämistään keskusteluksi vertaillessaan keskenään taide-elämyksiään – toosasta tulvivia ohjelmia Tanssii tähtien kanssa,<
Pieni talo preerialla tai Emmerdale-sarjaa. Toisiaan he eivät kuuntele lainkaan ja sikäli siis noudattavat kokoussääntöä “Se on oikeassa joka huutaa kovimmalla äänellä.” He “keskustelevat” riitaisella äänellä ja puhuvat jatkuvasti toistensa päälle.
Puhujan käsitysten sijasta he arvostelevat toistensa taustaa; sukua ja syntymäseutua, joskus jopa pukeutumista. Stadilaisuus korvaa aivojen puuttumisen. Esitin joka-aamuisista arvoituksista seuraavan Korkeimmalle Neuvostolle: Mikä on Venäjän Leipureitten Keskusliiton tunnuslause? Kerroin koska kukaan ei tiennyt:
– Hiljaa brinnaa donitsit.
Seurasi valtava mylvintä, josta erottuivat sanat: – Lahdepaukut eivät osaa stadin slangia. Se pitää olla: Brennaa. Snadina brennattiin polttolasilla lautaseinää. Kerroin, että “Att brinna” on suomeksi “Palaa” ja “Att bränna” polttaa. Tämä ei asiantuntijoitten käsityksiä muuttanut ja möykkääminen jatkui.
Jorma
Ojaharju
Unohduksen Ulapoilta
43. KÄKIKELLOKSI MAATALON SEINÄLLE
Kunnianarvoisa Lexa Nyberg kuoli kesällä 2009 täytettyään 80 vuotta. Hän tarjosi kakkukahvit Korkeimman Neuvoston jäsenille ja kävi vielä pari kertaa.
Viimeisen käynnin jälkeen Kallu Vartiainen vei hänet Volvollaan kotiin ja Lexa ilmoitti ettei tule enää. Mies oli kaatunut kotonaan ja joutunut sairaalaan missä menehtyi.
Rauhaa.
Myös säätiön Ruotsin edustaja Asko Erwing poistui keskuudestamme. Hän toimi sähköasentajana Tukholmassa yli kolmenkymmenen vuoden ajan.
Asko oli porukoineen saanut tehtäväkseen sähköistää kahdeksankerroksisen asuintalon. Kun työt olivat tehdyt kutsuttiin merkkihenkilö vihkimään uudisrakennus. Merkkihenkilö tuli ja pian myös seremonioitten huippukohta: merkkihenkilö veti
pääkatkaisijasta, mutta vihittävään rakennukseen valkeus ei tullut. Vastapäiseen uudisrakennukseen
sensijaan kyllä.
Tämä antoi Asko Erwingille Korkeimman Neuvoston varauksettoman kunnioituksen. Hän oli listalla odottamassa maksaoperaatiota, mutta elimistö kyllästyi odottamiseen.
Lumelääkäri ja tappajahoitsu
ne jutteli kahren kesken:
soitan atteekkiin insuliinit
jos teet useamman lesken.
Kuolema ei liian arkipäiväisenä kelpaa keskustelunaiheeksi. Sitä ei vähätellä eikä kauhistella. Tässä esimerkki: Erokan puhelin soi. Hän nosti laitteen korvalleen, kuunteli kotvan ja sanoi sitten: “Olen täällä Itiksessä.” Soittaja tahtoi tietää missä istut. “Juttelen tässä Ojaharjun kanssa”, Eroka vastasi. “Onko sekin saatana vielä hengissä”, laitteesta kuului.
Kuka lähtee seuraavaksi?
Jäsenet ovat hyvässä hapessa, eikä kukaan vaikuta sairaalta. Kuolemasta ei keskustella, mutta kaskuillaan toki tyyliin: David Beckman kuoli ja pääsi taivaaseen.
“Äkkiä kentälle”, karjui Pyhä Pietari. “Helvetti johtaa 2-1.”
Leino ilmoitti haluavansa kuoltuaan käkikelloksi suuren maatalon seinälle. Oula on luova eksegeetikko. Hän muistaa uudesta testamentista ulkoa kohdan, missä hippi istuu kitaraa näppäilemässä ja huomaa Genetsaretin järven ympärijuoksuun osallistuvan Jessen oikaisevan hölkäten veden yli.
– Hei, kundi, huutaa hippi. – Et sä osaa uida, vai?
Joku muistaa kotimaisemistaan kaverin, josta tiedettiin jo 10-vuotiaana, että pappi siitä tulee. Poika oli rukoillut itselleen polkupyörää, mutta kun ajokkia ei alkanut kuulua, hän vaihtoi taktiikkaa: varasti fi llarin ja alkoi rukoilla syntiään anteeksi.
Taitavimmilla on valmiina keino elinpäivien pidentämiseksi; HIV:n toteamisesta on jäljelle jäävä elinajanennuste 15 vuotta. Kannattaa siis hankkia aids 80-vuotiaa58
na.
Eero Salo kertoi Kalajoen hylkeenpyytäjästä, Jussi Kurikkalasta, joka oli hiihdon kolminkertainen maailmanmestari (pikamatka, viesti ja 50 km). Kurikkala sairastui syöpään ja 1951 hänet vietiin kirurgiseen sairaalaan. Kävelijä Paavo Saira meni ystäväänsä tapaamaan. Kurikkala otti pöytälaatikosta sekuntikellon ja ojensi Sairalle.
“Otahan aika koska minä tulen maaliin”, Kurikkala sanoi. Saira otti kellon ja naksahutti käyntiin.
– Hiukan yli kolmen minuutin kuluttua, hän kertoi. – Jussi pääsi maaliin.
