Related Articles
Venny Selma Sylvia Kontturi (20. toukokuuta 1913 Vaasa – 4. maaliskuuta 1981 Helsinki) Kontturi oli suosittu humoristinen pakinoitsija Vaasa-lehdessä (nyk. Pohjalainen). Hän käytti nimimerkkiä Männistön Muori. Vuonna 1967 ilmestynyt esikoisteos Ruukinkuja aloitti Kontturin kirjailijan uran. Romaani on nyt dramatisoitu näytelmäksi, jonka ensi-ilta on marraskuussa Vaasan kaupunginteatterissa. Kontturin historiankierros su. 10.10. 2010 Diashow: Johan Hagström
Kunnianosoitus Venny Kontturille
Präntöö on maailman keskipiste
”Präntöö on maailman keskipiste.
Katsoi minnepäin tahansa,
niin aina on puoli maapalloa edessä.”
Venny Kontturi
Vennyn ”Ruukinkujan” Viiran lapsuuden maisema oli Ruukinkuja, oik. Tiilitehtaantie, joka tunnetaan Vaasassa myös Lemmenkujana, Kujan asukkaat olivat tavallisia työtätekeviä palosaarelaisia mutta kujalla asui myös trokareita, seiloreita ja ”kiinniottajanaisia”, joista kuulusimmat olivat ”Kalkkilaiva” ja ”Jerikon-Ruusu”
Jerikon-Ruusu sai lempinimensä siitä että hän kukki vain öisin. Kalkkilaiva taas tunnettiin hienostelevasta hatustaan ja paksusta kalkkipuuterista kasvoilla. Lemmenkujasta ovat kirjoittaneet Elvi Sinervo ja Venny Kontturi ja hieman piilotetusti myös Jorma Ojaharju. Sinervon tekstissä Lemmenkuja on Roistokuja.
Varsinaiseksi elämänympäristöksi Vennylle tuli kuitenkin Onkilahdenkatu pienine tönöineen. Onkilahdenkadun varrella sijainneessa kaksikerroksisessa talopahasessa Kontturi kirjoitti viisi kirjaa ja kasvatti myös viisi lastaan.
Vennyn elämän ydinaluetta olivat Palosaarentien, Onkilahdenkadun, Tehtaankadun ja Varisselänkadun rajaamat korttelit. Varisselänkatu oli vielä viikymmenluvulla Gerbyntkatu. Nyt vanhasta maisemasta ei ole juuri mitään jäljellä.
Näiden kortteleiden rajaamalla alueella oli kolme kauppaa: lähinnä Vennyä oli Stenroosin kauppa ja Vuosmaan kauppa ja Tehtaankadun varrella B. Holmbergin sekatavarakauppa ja sen seinän toisella puolella Meijeriosuuskunta Milkan (Enigheten) maitokauppa. Nykyisen Varisselänkadun varrella olivat vielä Työväen Osuusliike ja Weijolan siirtomaatavarakauppa.
Muita maamerkejä olivat Pikkusauna ja Sundqvistin Peltisepänliike Tehtaankadulla ja Setlementin lastentarha ja Strömsholmin mankeli Huvilakadulla sekä Keskus-Sauna Työväenkadulla. Varsin keskeinen maamerkki oli tietysti myös elokkvateatteri Bio-Bio Varisselänkadulla. Elokuvateatterrin lipunrepijä Peter Wihore oli kaikille tuttu kovasta kuristaan.Peter hukkui kalastusmatkalla Vaasan saaristossa. Teatterin omisti venäläissyntyinen Aleksander Wihore. Wihore järjesti 50-luvbun alussa suuria juhlia silloisille kulusille suomalaisille elokuvatähdille Vaasasa.
Elokuvateatterissa oli yksinkertaiset ovet teatterista poistumista varten valkokankaan oikealla puolen ja kun pikkupojat menivät pissille juuri silloin kun cowboy suuteli valittuaan, kangas valaistui niin että kuva katosi, nostivat tytöt hirmuisen metelin. Taisivat pojat tietää, mikä tyttöjä harmitti.
Nimimerkki ”Pappa Razzi” kertoo foorumin ”Kadonnutta Vaasaa etsimässä”- ketjussa hauskan anekdootin Bio-Biosta:
”Bio-Bion konehuoneeseen mentiin ulkokautta. Kun sen aikuinen nitraattifilmi katkesi niin Vihoren Petteri vain avasi oven ja heitti pätkän rakennuksen takana olevalle kiviselle tontille ja liimasi kunnolliset filminpätkät yhteen.
Tästä oli kaksi seurausta. Filmissä ratsastava cowboy muutuikin äkkiä biisoniksi ja me pojat saatiin nitraattifilmiä polttolasilla poltettavaksi. Polttolasina oli litteäparistoisen taskulampun mulkosilmä, joka tietysti varastettiin faijalta.
Nitraattifilmi syttyi räjähdysmäisesti ja oli vaara että se poltti näpit. Rutiineihin kuului myös että pantiin rahat tasan ja ostettiin Veijolasta Rosita-pienoissikareja, jotka maistuivat pirun pahoilta ja olivat väkeaviä. Jotta henki ei olisi haisssut ostimme Kuhnankulman indvalidikioskilta mermeriä, jota myös ukot käyttivät että vaimot ei haistaisi pilsnerin hajua. Olimme 7-10 vuotiaita (50-luvulla) ja elämä oli täyttä seikkailuja.”
Frans Åkerman
Huvilakadulla asui myös taiteilija Frans Åkerman, joka on yksi Jorma Ojaharjun Vaasa-triologian Jonas Korfendan esikuvista. Åkerman oli purjelaivakauden merimies ja teosofi. Vanhat palosaaarelaiset muistavat hänet valkotukkaisena ja lempeäkatseisena miehenä, joka nöyränä olkihattu päässään kaupitteli kesäisin taulujaan perheenemännille. Muita paikallisia kuuluisuuksia olivat muusikot Pentti Vuosmaa ja huuliharpisti Harry Strömsholm.
Matinkraana
Onkilahdenkadun merkkihenkilöitä Vennyn lisäksi olivat mm. isovatsainen joviaali poliisi Matti Minni ja seppä Matti Hägglund Seppä-Matti oli, jos ei nyt aivan maankuulu, niin ainakin maakunan kuulu valmistamistaan ”matinkraanoista. Matinkraana on kolmijalka, johon on kiinnitetty vinssi ja talja ja vaijeri. Tällä pelillä on väännetty kivet sadoilta tai tuhnasilta rintamiestonteilta ja huviloilt. Matinkraanaa kysellään internettissä vienä nykyäänkin.
Hägglundin pajaa vastapäätä sijatsevalla Taliininmäellä asuivat paikalliskuuluisuudet Kalle Juurela ja Jenny Salo. Juurela toimi Vaasan kaupunginteatterin iltanäyttelijänä ja Jenny Salo puvustajana. Kaarlo Juurela saavutti myöhäisiälllään valtakunnallista mainetta tv:n hupiohjelman ”Vekseli-Villenä” ja Alfred Tannerin kuplettien tulkitsijana.
Puuvilla ja Kapernaumi
Läheisen Kapernaumin eli Vaasan Puuvillatehtaan työläisasuntokorttelin tunnetuin henkilö oli Pomppa-Sulo. Sulo oli luonnonoikku, jonka silmäluomen avautuivat alhaalta ylöspäin.
Kapernaumia ei voida käsitellä ilman Vaasan Puuvillatehdasta. Vaasan puuvillatehtaan perusti 1857 kauppaneuvos August Alexander Levon. Yhtiön kehruutehdas valmistui vuonna 1859 ja kutomo 1868. Jo 1900-luvun alussa yhtiön palveluksessa oli yli 1000 työntekijää.
1930-luvun alussa Vaasan Puuvillatehtaan osuus koko Suomen puuvillatuotannosta oli 12,5 %. Ulkomainen tuontikilpailu ja kohonneet tuotantokustannukset johtivat siihen että Vaasan Puuvilla Oy fuusioitiin 1964 Finlayson Foorssa-yhtiöön. Vielä 50-luvun loppupujolella maakunnasta kulki aamuin-illoin ”Lumiahon” linja-autoja tuoden maakunnan väkeä töihin. Linja-autoja oli enimmillään yli 20.
Puuvillatehtaan pilli antoi työpäivinä rajat palosaarelaiselle elämänmenölle. Tehtaan pilli piippasi useita kertoja päivässä… Viisi minuuttia ennen ruokatuntia, ruokatunnin alkamisen merkiksi, sen päättyessä ja iltapäivällä töiden päättymisen merkiksi. Ruukinkujan Viira ja siis myös Venny Kontturi, menivät puuvillaan töihin 14-vuonna vuonna 1924.
Yksi tämänpuolen palosaarelaisten tajuntaan piirtyneitä hahmoja oli Vanha-Andersson, joka komeilla hevosen vetämillä kuomuilla haki Tehtaankadun Milkan maitokaupasta puuvillan herroille kahvikermaa aina siihen saakka kunnes myymälä lakkautaettin. Se oli Anderssonin ainoa tehtävä, jonka hän suoritti arvokkaasti joka työpäivä. Herrat halusivat pitää Anderssonin jonkinlaisena reliikkinä vaikka maailma oli jo siirtynyt autokantaan.
Andersson toimi myös Kapernaumin puolivirallisena ”pillupoliisina”. Andersson asui ns. ”Likkojentalon” ensimmäisessä asunnossa heti kun tultiin ulko-ovesta sisälle taloon. Andersson vahti että friiarit eivät päässeet ”likkojen” murjuihin. Talon kellarikerroksessa oli käytävän molemmin puolin pieniä huoneita puuvillanlikoille, samoin muutama huone toisessa kerroksessa.
Aivan pitävä ei Anderssonin seula kuitenkaan ollut, sillä Palosaarella sanotiin, että ”Ennen vahtii kapallista kirppuja kuin puuvillan likkoja”.
Jos Palosaren Onkilahdenpuoleista syrjää katsoo variksen silmin niin mukaan tulevat myös Ruukinkuja ja Palosaarentiellä sijainnut Seppelinin sauna ja baptistikirkon rukoushuone, jonka yläkerran kortteerihuoneesta Elvi Sinervon ”Palavankylän sepän” Hermanni katseli ”Ruukinkujalle.” Sinervo ja Kontturi asuivat molemmat ”Ruukinkujalla” vaikka eivät lapsena tunteneet toisiaan.
Hermanni näki ikkunastaan varmasti myös poliisi ”Fällysilmä-Seppelinin”, jonka hahmo esiintyy niin Kontturin kuin Sinervon ja Jorma Ojahrjun kirjoissa. Ojaharjun Valkoisessa kaupungissa poliisi Seppelinillä on merkittävä rooli. Romaanissa hän esiintyy nimellä ”Villasilmä Seppälä”. Katso linkki:
Tuotantoa:
Venny Kontturi: Ruukinkuja
Venny Kontturi: Paperikengät
Venny Kontturi: Karikkoiset vuode
Venny Kontturi: Paperikengät
Venny Kontturi: Kankurikello
Venny Kontturi: Passaasko tituleerata
Venny Kontturi: Neliskanttisia pakinoita
Venny Kontturi: Ulukomaan virahia
Venny Kontturi: Ehtoomaisemat
Valon ja varjon välkettä: toim. Iiris Ekola
Pohjalaisen juttu kierrokselta:
Ruukinkuja Vaasan kaupunginteatterissa:
”Pohjanmaan Helmi”, sanat Venny Kontturi:
Tapio Parkkari
Lue Lisä Vennystä ja Palosaaresta:
Nimimerkki Aleksanteri Salsan öljytyö Palosaaren Lemmenkujasta n. 1950. Lemmenkuja oli vielä säilyttänyt alkuperäisen muotonsa. Maalaus 2006.
Lisälehtiä Vennyn maisemasta
Präntöö eli omaa elämäänsä
Anonyymi
Todella upeata että Ruukikujasta tehdään näytelmä. Odotan suurella milenkiinnolla mitä tekijät ovat saaneert irti itse Vennystä. Tietävätkö he esimerkiksi sen että Venny kirjoitti ensin Kansan Ääneen (Skdl:n vaasalainen äänenkannattaja, (ilmstyi 1945-1994) nimimerkillä Selman Tytär.
Venny tarjosi pakinoitaan myös silloiseen Vaasa-lehteen, joka vaati että jos Venny kirjoittaa Vaasaan niin hänen pitää lopettaa muihin lehtiin kirjoittelu ja vaihtaa myös nimimerkkiä. Vaasa-lehti lupasi maksaa paremmin kuin Skdl:n Kansan Ääni, ilmestyi Vaasassa 1945–1994. Näin syntyi ”Männistön Muori” ilmeisesti nurkan takana asuvan Fanny Männistän innoittamana.
Tässä oli pieni, lähes näkymätön piikki, Koko elämänsä Työväen leipomissa työskennellyt Fanni joutui poliittisista mielipiteistään kahdeksi vuodeksi Hämeenlinnan naisvankilaan. Vennylle Vaasa-lehti oli keino saada hiukan lisää rahaa kapean leipänsä lisukkeeksi.
Venny joutui tietystsi sorvaamaan pakinansa kristillis-isänmaallis-kokoomukselaisen Vaasa-lehden muotin mukaiseksi.
Pomppa-Sulo
Kirjoituksessa mainittu Pomppa-Sulo asui 1940 luvulla Kauppapuistikko 36:n piharakennuksessa Poulsenin makkaratehtaan naapurina. Sulo kasvatti valkoisia hiiriä, nittä saimme ostaa edullisesti. Mati-kraanan keksijän oikea nim oli Mathias Häggluns, tytär Gerda Wiklund.Vennyn naapurustossa Käsityölåiskadun ja Huvilakadun kulmassa asuivat Franzènin sisarukset, Hildur oli kätilö.
V.Laakso
Muurimäkiskä
Palosaarella Tehtaankadun pikkusaunassa oli pesijänä myös ”legendaarinen” Muurimäkiskä, jonka etunimeä ei kukaan tiennyt.
Legendaarinen tuli varmasti siitä että Muurimäkiskä antoi sanan sanasta ja sai isonkin miehen punastumaan jos ryhtyi isottelemaan. Muurimäkiskän suuhun on pantu mm. seuraava:
Sattui kerran että saunaan eksyi todellinen herrasmies, joka sanoi Muurimäkiskällae että ”kehon pesu”.
-Kaiken muun mä pesen mutta sen saa herra pestä itte, sanoi Muurimäkiskä
Toope foorumissa
Ainoa mies
Muurimäkiskästä sanottiinmyös että hän oli ainoa miaes, joka oli pystyssä lauanatai iltan a kun sauna suljettiin. Tapana nimittäin oli että saunoittajaelle annettiin ”pesuryyppy”, joita M. nautti kymmeniä illan aikana.
E.K. Louhikko
Millainen Palosaari oli viime vuosisadan alussa? Kaikista karuimman, joskin totuudenmukaisen kuvan palosaarelaisesta työ- ja yhteiskuntaelämästä antaa aikalaiskuvaaja E.K. Louhikko kirjassaan ”Me teimme vallankumousta” Todella karua luettava, joskin teksti pitää sisällään myös monta toivon kipinää esim. opikelun ja yhdistystyön parissa.
E.K.Louhikon kirjan Vaasan Palosaarta koskeva luku antaa varsin realistisen kuvan elämästä Palosaarella viime vuosisadan alussa. Tämä aikalaiskuvaus selittää omalta osaltaan myös kansalaissodan synnyn syitä. Merkillepantavaa on Louhikon tekstissä luja usko sivistyksen voimaan. Työväenyhdistyksen toiminnan kautta ns. tavallisella työläisellä oli mahdollisuus nousta arjen yläpuolelle ja löytää aineksia oman taloudellisen aseman ja koko työväenluokan aseman parantamiseen.
Kaduilla ja kujilla hurjaa elämää
Vaasaan olivat edellisenä talvena siirtyneet myös isäni ja veljeni. Sulkutaistelun päätyttyä he olivat saaneet paikan sieltä, Salinin konepajalta, jossa palkkataso oli hiukan korkeampi kuin Turussa. Isäni välityksellä minäkin pääsin tähän — tahtoisin sanoa — Suomen kurjimpaan työpaikkaan.
Se oli matala puinen hökkeli vailla ilmanvaihtolaitteita. Syksyn ja talven tuulet puhalsivat läpi työhuoneen, jokainen työläinen sairasteli talven niittaan kylmyyden aiheuttamia tauteja, jokainen päivä, jolloin muotteja tyhjennettiin, oli sakeata pölyn ja savun kaaosta. Olen Suomessa nähnyt kymmeniä metalliverstaita, mutta Salinin konepaja oli surkeuden huippu.
Järjestötoiminta Palosaarella
E.K. Louhikon mukaan järjestötoiminta toi uutta uskoa ja toivoa työläisten elämään Vaasan Palosaarella viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Erityisesti Puuvillan työläisnaiset innostuivat toiminnasta.
Työväenyhdistyksellä oli suuri merkitys
Niin kuin sanottu, minun Vaasaan tullessani 1909, elämä Palosaaren tehdasyhdyskunnassa oli aivan huliganismin ja juoppouden turmelemaa. Meidän työmme, vaikka sen itse sanonkin, jätti muutamassa vuodessa aivan silminnähtävää jälkeä.
Monet sellaiset nuorukaiset, jotka aikaisemmin olivat kuluttaneet aikansa väkijuomien käytöön ja kaduilla ja kujilla maleksimiseen, meidän onnistui vetää työväenyhdistyksemme toiminnan piiriin. Varsinkin voimistelu ja urheilutoiminta sitoi satamäärin poikia toimintaamme ja antoi heille harrastuksia; sittemmin heistä monet siirtyivätkin urheiluseurasta yhdistyksemme moniin muihin rientoihin, ammattiosastoihin ja työväenyhdistyksen tarjoamiin tehtäviin.
Mutta vielä suurempi oli muutos Vaasan Puuvillatehtaan yli tuhatlukuisen naistyöläisjoukon keskuudessa. Näistä tytöistä, joilla ei ollut mitään muuta ajankulua kuin käydä kaupungissa tanssi-iltamissa ja samoilla katuja edestakaisin nuorten miesten kanssa, onnistui meidän 1913 loppuun mennessä vetää piiriimme useita satoja — uskaltaisinpa sanoa, että melkein puolet koko tuon suuren tehtaan valtavasta työläisarmeijasta oli tavalla tai toisella liittynyt työväenyhdistyksemme vaiheille ryhmittyvään järjestötoimintaan.
Palosaaren paikannimet
Johanna Suomalainen
Palosaaren paikannimet heijastavat mielenkiintoisella tavalla alueen historiaa. Alueen nimistöstä on vuosisatojen aikana kehittynyt kerroksellinen kokonaisuus. Nimistön syntyyn ovat vaikuttaneet niin historialliset tekijät kuin alueen kielelliset ominaispiirteet.
Palosaari kehittyi vähitellen sataman ympärille. Vanhan Vaasan sataman mataloituminen 1700-luvun lopussa johti kaupungin ulkosataman siirtämiseen Palosaaren ja Mansikkasaaren väliseen salmeen. Palosaaren kasvuun 1800-luvulla vaikuttivat ratkaisevasti sataman läheisyyteen perustettu Vaasan Puuvilla Manufaktuuri
Osakeyhtiö sekä Vaasan paloa seurannut kaupungin siirtäminen nykyiselle paikalleen.
Aleksander Wihore
Elokuvateatteri Bio-Bion omistaja Aleksander Wihore oli kotoisin venäjältä. Tora, hänen vaimonsa oli isäni sisko. Molemmat syntyperäisiä vaasalaisia. Tora oli kiltti ja iloinen ihminen. Erityisesti muistan heidän boxer-koiransa. Olin silloin 5-6 vuotias, kirjoittaa vaasalaissyntyinen Marléne Tuomi Uumajasta.
”-Heillä oli usein isoja juhlia, joihin osallistui suomalaisia filmitähtiä. Minä sekä äiti ja isä saimme olla mukana juhlissa. Minulla oli taftileninki, valkoiset käsineet ja lakkakengät sekä silkki-rusetti hiuksissa.
-Filmitähdet olivat hienosti pukeutuneita. Naisilla oli pitkät leningit ja käsineet, joiden päällä oil rannerenkait. Muistan kuinka ne kimaltelivat lapsen silmissä. Miehillä oli smokki .
-Oli hienot ruuat ja kauniisti katetut pöydät. Sain opetella syömään hopeisilla ruokailuvälineillä. Piti syödä oikein hienosti. Pöytä oli kuin kuninkaalle katettu.
-En muista keitä elokuvanäyttelijöitä juhliin osallistui, koska olin van 5-6 vuotias mutta vuosi oli 1951 tai 1952.
-Wihoreilla oli iso huvila Vesterviikissä. Olimme siellä paljon kesäsin. Kaikki tuntui minusta luxukselta. Talo oli kaksikerroksinen ja siellä oli iso kellari sekä sauna piharakennuksessa
ja iso vene.
-Heillä oli tietysti myös piika. Hänellä oli oma talo pihan sivussa. En muista hänen nimeän, mutta sen muistan että hän oli kiltti minulle. Tora-täti oli myös kiltti.
-Wihoret kuuluivat ortodoksiseen kirkkoon ja kävivät jumalanpalveluksessa Korsholmanpuistikon varressa sijaitsevassa ”ryssänkiskosssa”
-Wihoret asuivat kauppahallin vieressä. Talo saattoi olla n.s Lollipopin-talo. Olin usein heidän vieraana. Sain kylpeä heidän kylpyammeessa. Ei meillä ollut sellaista kotona. Se oli lycks!! Sain myös soittaa heidän pianoa. Sekin oli lycks.
-Myös isäni Leo oli oli ”elokuva-alalla”. Hän kiersi ympäri Suomea näyttämässä elokuvia maaseudun työväen- ja maamiesseurojen taloissa ja nuorisoseurantaloissa.
Marléne Tuomi
Edit: Vuoden 1950 kotimaisia elokuvia oli mm. Amor, hoi. Siinä esiintyivät mm. Birgit Kronström, Tauno Palo, Aino Lohikoski, Salli Karuna, Aku Korhonen, Kullervo Kalske ja Arvi Tuomi sekä Rauha Rentola.
Jo tämä luettelo antaa kuvan siitä millaista väkeä saattoi osallistua Wihoren juhliin.
