E.K.Louhikon kirjan ”Me teimme vallankumousta” Vaasan Palosaarta koskeva luku antaa varsin realistisen kuvan elämästä Palosaarella viime vuosisadan alussa. Tämä aikalaiskuvaus selittää omalta osaltaan myös kansalaissodan synnyn syitä.
Merkillepantavaa on Louhikon tekstissä luja usko sivistyksen voimaan. Työväenyhdistyksen toiminnan kautta ns. tavallisella työläisellä oli mahdollisuus nousta arjen yläpuolelle ja löytää aineksia oman taloudellisen aseman ja koko työväenluokan aseman parantamiseen.
Kaduilla ja kujilla hurjaa elämää
E.K.Louhikko
Me teimme vallankumousta
Oy SuomenKirja Helsinki 1943
Sivut 76-79
Vaasaan olivat edellisenä talvena siirtyneet myös isäni ja veljeni. Sulkutaistelun päätyttyä he olivat saaneet paikan sieltä, Salinin konepajalta, jossa palkkataso oli hiukan korkeampi kuin Turussa. Isäni välityksellä minäkin pääsin tähän — tahtoisin sanoa — Suomen kurjimpaan työpaikkaan.
Se oli matala puinen hökkeli vailla ilmanvaihtolaitteita. Syksyn ja talven tuulet puhalsivat läpi työhuoneen, jokainen työläinen sairasteli talven niittaan kylmyyden aiheuttamia tauteja, jokainen päivä, jolloin muotteja tyhjennettiin, oli sakeata pölyn ja savun kaaosta. Olen Suomessa nähnyt kymmeniä metalliverstaita, mutta Salinin konepaja oli surkeuden huippu.
Vajaan vuoden olinkin tässä konepajarähjässä; siirryin sittemmin työhön Vaasan Puuvillatehtaan konepajaan ja parin vuoden jälkeen Wickströmin moottoritehtaalle.
Ellei yhteiskunnallinen valveutumiseni olisi jo ollut hyvässä vauhdissa, niin täällä se olisi alkanut. Se olisi alkanut sitäkin varmemmin, kun katselin elämää Palosaaren yhdyskunnassa, jossa me asuimme. Palosaarihan oli jo silloin Vaasan varsinainen teollisuuskeskus; siellä sijaitsi konepaja, laivatelakka, puuvillatehdas, jossa näihin aikoihin työskenteli yli tuhat työntekijää, sekä muita kutomatehtaita. Ahtaalle alalle oli sulloutunut tuhansia työläisiä asumaan.
Pelastusarmeijakieltä käyttäen se oli täydellinen »slummi»: perheet ahtautuneina pieniin mur-juihin, joissa vielä pidettiin asukkeja vuokramenojen pienenntämiseksi, kaduilla ja kujilla hurjaa elämää, juoppoutta ja huliganismia. Jokailtaisena nähtävyytenä olivat tappelut katujen kulmissa, ja humalaisten miesten rähinä tytöistään. Vanhanaikaisen tehdasyhdyskunnan lika ja saasta näkyi räikeänä Palosaaren esikaupungissa kesällä 1909.
Palosaaressa oli vähäinen työväentalo, joka toimi pienehkön, järjestötoimintaan innostuneen työläisjoukon henkisenä keskuksena.
Minäkin jouduin tietysti näihin rientoihin mukaan. Eräät näistä uusista tovereistani olivat käyneet Amerikassa ja yrittivät sieltä saamiensa oppien ja aatteiden innostuttamina yllyttää Palosaaren työläisiä liittymään entistä lukuisampina järjestötoimintaan.
Näiden toverien piiriin liityin minäkin, ja niin alkoi tavattoman työteliään toiminnan aika Vaasan Palosaaressa. Me nuoret pojat pidimme neuvotteluja. Sosialidemokraattisen nuorisoyhdistyksen lauantaina ja sunnuntaina tekemillä veneretkillä haudoimme ja suunnittelimme työ- ja toimintatamuotoja, joilla saisimme tuon suuren työläisnuoriso-joukon liittymään järjestötoimintaan, saisimme sen innostumaan sosialistisiin aatteisiin.
Eräällä veneretkellä teimme juhlallisen keskinäisen lupauksen, että syksyn tullen aloitamme aivan erityisen agitation puuvillatehtaan työntekijäin keskuudessa, yritämme houkutella heidät käymään työväentalolla ja sitä tietä liittymään järjestöömme.
Taistolla entistäkin vilkkaampaa
Syksyn tullen Taiston työväentalolla alkoikin olla entistä vilkkaampaa elämää. Nuorisoyhdistys järjesti kokouksia ja tanssitilaisuuksia, joissa kaikissa sopivin muodoin selvitimme nuorison yhteenliittymisen merkitystä. Kun jo silloin totesimme, että nuorison kalastus onnistuu helpoimmin ruumiinkulttuurin merkeissä, perustimme nuorisoyhdistyksemme rinnalle erityisen voimisteluja urheiluseuran.
Työväenyhdistyksen ahtaissa huoneissa koetimme muun toiminnan ohella järjestää voimisteluharjoituksia, hankimme kunnollisia voimistelunohjaajia, ja talvisaikaan harrastimme hiihtoa ja retkeilemistä.
Tämä »sielujenkalastus» onnistui hyvin. Voimistelu-seura kokosi satamäärin nuorisoa työväenyhdistyksen suojiin, jotka alkoivat tuntua sietämättömän ahtailta. Pää-hämme pälkähti silloin oivat uuma. Palosaaressa toimi tehtaan yhteyteen aikoinaan perustettu urheiluseura, »Palosaaren Urheilijat». Sillä oli varoja, oli oikeus käyttää kansakoulun voimistelusalia, sillä oli kaikki välttämättömät voimistelu- ja urheiluvälineet.
Kateellisina me pojat katselimme tuota vain muutaman kymmenen innostuneen miekkosen ylläpitämää seuraa, kunnes kerran päätimme vallata sen, tehdä siitä oman seuramme ja sen turvin ryhtyä vetämään tehtaan työntekijättäriä voimistelemaan sekä sittemmin työväenyhdistyksen toiminnan piiriin. Valloitus suoritettiin
ateellisina me pojat katselimme tuota vain muutaman kymmenen innostuneen miekkosen ylläpitämää seuraa, kunnes kerran päätimme vallata sen, tehdä siitä oman seuramme ja sen turvin ryhtyä vetämään tehtaan työntekijättäriä voimistelemaan sekä sittemmin työväenyhdistyksen toiminnan piiriin. Valloitus suoritettiinkin onnellisesti, ja ennen pitkää vallitsi täysi touhu niin työväentalolla kuin kansakoulun voimistelusalissaki
kin onnellisesti, ja ennen pitkää vallitsi täysi touhu niin työväentalolla kuin kansakoulun voimistelusalissaki
Perustimmme näytelmäseuran
Jotta jokaiselle olisi ollut jotakin, järjestimme nuorisoyhdistyksen rinnalle mahdollisimman monenlaista toimintaa. Muun muassa perustimme näytelmäseuran, joka aloitti vaatimattomien kappaleiden esittämisellä, mutta vuosien kuluessa uskalsi ryhtyä kokoillan näytelmiinkin. Kymmenittäin nuoria tehtaantyttöjä saatiin mukaan, aluksi lisäväeksi ja pikkuosien esittäjiksi, mutta yhdestä ja toisesta kehittyi sittemmin erinomainen näyttelijä Vaasan Työväenteatteriin.
Palosaaren Työväenyhdistys ja sen ympärille muodostunut nuoriso- ja ammattiyhdistystoiminta monine sivu-harrastuksineen oli niinä vuosina Vaasan työväen kaiken aktiivisen toiminnan keskus.
Kaupunkilaiset, jotka suurella työväentalolla toimivat, eivät useinkaan kyenneet saamaan sellaista vireyttä ja yhtä suuria joukkoja liikkeelle. Nuoriso-osaston toiminta lähinnä oli minulle keskeisin, sillä jouduin niihin aikoihin myös hoitelemaan vastaperustetun Vaasan läänin eteläisen vaalipiirin sos.dem.nuorison piirijärjestöjen sihteerin tehtäviä.
Tässä virassa jouduin vuosina 1910—1914 tekemään matkoja yli laajan Etelä-Pohjanmaan. Joka pitäjässä ja milteipä joka kylässäkin tuli käydyksi sunnuntaisin ja niinä päivinä, jolloin satuin saamaan työstäni vapautta. Näillä herätysmatkoilla jouduin hyvin usein kosketuksiin Etelä-Pohjanmaalla silloin niin voimakkaasti levinneen alkiolaisen nuorisoseuraliikkeen kanssa. Useita väittelytilaisuuksia järjestettiin, joissa sen ajan nuorisokysymyksiä selviteltiin.
Meitä oli hyvä joukko suulaita nuoria miehiä, joista sittemmin on kehittynyt useita tunnettuja yhteiskunnallisia henkilöitä. Esimerkiksi Tampereen kaupungin äskettäin manallemennyt johtaja Kaarlo Nordlund oli näillä matkoilla usein tukemassa työtäni selvitellessäni välejä ns. porvarilliseen nuorisoseuraliikkeeseen…..
ss. 76-79 a
Koonnut: Tapio Parkkari
T