Ihminen ja dinosaurus yhtä aikaa?
Reko Kauranen kiistää Pohjalaisessa luonnontieteen keskeisimpiä tuloksia. Hän kirjoitti esimerkiksi (29.5.): ”Kaikki radiometriset menetelmät ovat osoittautuneet epäluotettaviksi, ja fossiilien ja kerrostumien iät vedetään hatusta sen mukaan, mikä sopii teorioihin.”
Radiometriset menetelmät tarkoittavat esineiden iän määrittämistä esim. radioaktiivisten isotooppien avulla. Menetelmiä on useita erilaisia.
Usein kahden eri menetelmän tulokset vahvistavat toisiaan, esimerkiksi radiohiiliajoitus ja puiden vuosirengasajoitus.
Iänmääritysmenetelmät perustuvat fysiikan lakeihin, jotka vaikuttavat edelleen tänä päivänä, myös Reko Kaurasen omassa kehossa.
Niiden antama tieto ei ole tarkkaa – sitä voisi verrata kelloon, jossa on vain tuntiviisari. Tämä kello antaa kuitenkin varmuuden ajanjaksojen mittasuhteista.
Voimme sanoa luottavaisesti, että maailma on hyvin vanha – noin miljoona kertaa vanhempi kuin kreationistien arvioima 6 000 vuotta.
Edelleen Kauranen kirjoittaa (7.6.): ”Mitään havaintoa pimeästä energiasta ja pimeästä aineesta ei ole olemassa. Se on vain oletus.”
Kauranen on oikeassa, että pimeästä aineesta ja energiasta ei ole suoraa havaintoa – juuri siksi niitä kutsutaankin pimeiksi.
Sen sijaan niiden vaikutukset ovat hyvin selvästi havaittavissa. Ne vaikuttavat esimerkiksi niin, että kaukaiset galaksit etääntyvät toisistaan kiihtyvällä vauhdilla.
Kuten jokainen autoilija tietää, kiihtyvyys edellyttää energianlähdettä. Jos auto kiihdyttää vauhtiaan, tiedämme varmasti, että se saa jostakin energiaa.
Tässä tapauksessa emme tiedä, millainen moottori kiihdyttää galaksien liikettä, mutta ”moottorin” itsensä olemassaolo on varmaa. Varmuus perustuu Isaac Newtonin ja Albert Einsteinin muotoilemiin luonnonlakeihin.
Kauranen esittää (29.5.) myös kreationistien suosiman väitteen, että ihminen eli yhtä aikaa dinosaurusten kanssa. Perusteluna mm. dinojen pehmytkudokset, jotka eivät voi säilyä tuhansia vuosia pitempään.
Kyseessä on väärinkäsitys: Löydetyt pehmytkudokset ovat fossiloituneita, eli ne eivät ole olleet pehmeitä enää miljooniin vuosiin.
Viimeisenä todistuksena ihmisten ja dinojen yhteiselosta Kauranen mainitsee Jobin kirjan luvut 40–41. Niissä puhutaan kahdesta eläimestä, Behemotista ja Leviatanista. Edellinen on suomennettu modernissa raamatunkäännöksessä virtahevoksi ja jälkimmäinen krokotiiliksi.
Lähinnä ne vaikuttavat taruolennoilta, esimerkiksi Leviatan syöksee tulta. Missään tapauksessa kuvaukset eivät vastaa dinosauruksia.
JUHA TUOMIKOSKI
Vaasa