Hietalahden Villan rannalle on rakennettu upea silta upeineen kivityksineen. Penkkien kiinnikkeet on jo asennettu – kohtapuolin tuodaan itse penkit. Todella upeata! Vaasan kokonaiskuva on kokenut suuren muutoksen – kiitos Vaasa. Hymyillen ja ylpeänä voimme toivottaa vieraat ja turistit tervetulleiksi.

Kuvassa Marget ja Raimo Teppo kehuvat kilpaa Sally Karvoselle upouudella sillalla. Marget ja Raimo ovat alkuasukkaita, Sally on nauttinut Vaasasta muutaman vuoden ajan. Raimo kertoi kepillä osoittaen, että pikkuoikana oli tapana uida kivikasalle. Siinä seisoessa vesi ulottui polville asti. Vedesta puheenollen Raimo toivoo, että sillan alla näkyisi enemmän vettä.

Raimo kertoi myös, että alueella oli ennen kolmekin tanssilavaa. Sisäänpääsymaksua ei ollut, mutta tanssiminen maksoi 20 penniäkappaleelta. Tuo raha olikin siihen aikaan aika paljon pojenvesselille, joten piti tarkkaan miettiä, mihin sen sijoitti ja ketä haki tanssimaan!

Sillalta on mahtava näkymä sekä Hiatalahden Villan upeaan puistomaisemaan, mutta myös merelle, jossa joutsenet ylväinä uivat.

Teksti ja kuvat: Johan Hagström

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa