Omaishoito on inhimillistä ja edullista

Omaishoitoon on panostettava nykyistä enemmän, koska se on todettu monien laskelmien mukaan edullisimmaksi hoitomuodoksi, kirjoittaa Harri Leppälä.

Totuus tuesta kuitenkin on, ettei se ole tukea, vaan omaishoitajalle maksettavaa verotettavaa tuloa, jota sitäkään eivät kaikki Suomen kunnat omaishoitajilleen maksa. Vaasassakin omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen ja sitä maksetaan niin kauan, kun määrärahaa riittää.

Ennen Vaasassakin joutuivat ihmiset odottamaan omaishoitotukipäätöstä kuukausia määrärahan loputtua.

Tein 2009 valtuustoaloitteen omaishoidontuen määrärahan nostamisesta, mikä käsiteltiin syksyllä 2009. Määrärahan nosto hyväksyttiin Vaasan valtuustossa yksimielisesti. Samalla lisättiin kategorioita ja siten saatiin suurempi määrä ihmisiä omaishoidontuen piiriin.

Perussuomalaisten kunnallisvaaliohjelmassa vaadittiin, että kansallisen yhdenvertaisuuden varmistamiseksi palkkioiden maksu siirrettään Kelalle, vähimmäispalkkio korotetaan 500 euroon kuukaudessa ja palkkio sidotaan yleistä ansiotason nousua kuvaavaan indeksiin.

Lisäksi omaishoitajille on turvattava kohtuullinen eläke ja taattava heille laissakin määritelty määrä vapaapäiviä raskaasta ja arvokkaasta työstään.

Tätä asiaa perussuomalaiset ajavat edelleen. Minä taas olisin valmis muuttamaan kokopäiväisen omaishoitajan ammattinimikkeeksi omaishoitajan toimi, joille tulisi maksaa samaa palkkaa kuin hoitotyöstä maksetaan kunnissa.

Silti omaishoitajien päiväpalkka jäisi alle kolmannekseen laitoshoitajien palkoista, koska laitoshoitaja tekee kahdeksan tuntia päivässä ja omaishoitaja 24 tuntia. Ensimmäisenä joku kysyy, mikä taho maksaa. Ensiksi tulisi mieleen kunta ja valtio yhdessä. Veikkaus ja raha-automaattiyhdistys saisi laittaa kortensa tähän kekoon.

Vanhainkotipaikkoja vähennettäessä täytyy muistaa, että vanhuksen omaishoitaja on usein itse myös ikäihminen ja tarve vanhainkotipaikkaan saattaa tulla minä päivänä hyvänsä, ja silloin tarvitaan kaksi paikkaa.

Vaasan sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa kh:n valvoja oli omana mielipiteenään sanonut, että vanhukset tulisi hoitaa kotona, koska silloin he maksavat itse lääkkeensä.

Kotihoito pitää aina lähteä ihmisen omasta halusta. Kukapa sitä kotoaan mihinkään haluaa ainakaa meistä suomalaisista. Kotihoidon perusteena ei saa olla kunnan tai kaupungin säästö.

Ihmetellä sopii, miksi valtion omistamista yhtiöistä maksetaan miljoonia optioita ja bonuksia, kun taas esimerkiksi arvokkaasta ja raskaasta työstä omaishoitajille mitätön korvaus.

HARRI LEPPÄLÄ
kaupunginvaltuutettu kansanedustajaehdokas (ps.) Vaasa

Jokainen Vaasan vaikutusalueen kansanedustajaehdokas on tervetullut kolumnistiksi ja saa oman logon

Tapio Parkkari

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa